In this Light

Kauneusblogi

Luku 140.

vaate1

vaate3


Minä en oikeasti tarvitsisi enää yhtäkään vaatekappaletta. Olen kuitenkin siitä huolimatta tehnyt syksyä ajatellen ostoslistan, listalta löytyi uusi villapipo, harmaat villasukkahousut mutta ei vakosamettisia, korkeavyötäröisiä shortseja. Syytän jälkimmäisten ostamisesta äitiäni, joka ei siis toiminut sponsorina vaan yllyttäjänä, "voi kuinka kivalta noi näyttääkään sun yllä!". Ja niin lähinnä vitsinä sovitelluista shortseista muodostui lempishortsit, rakastan sitä tiettyä saksalaista alppihenkisyyttä, mitä shortsit suorastaan tihkuvat! Ja voi pojat, näitä onkin jo käytetty ja paljon, nämä yllä on mm. käyty puolukkametsällä.

Turmiolliselta, äidin kanssa vietetyltä ostosreissulta löytyi myös listalla ollut villapipokin, olin aluksi kovaa vauhtia neulomassa pipon itse katsottuani hintalappua, mutta päädyin loppujen lopuksi, omaa laiskuuttani satsaamaan valmiiseen pipoon. Blogia seuranneille ihmisille on varmaan tullut selväksi, että minähän en juuri kudo, puikot ja minä emme valitettavasti tule toimeen. Tai tulisimme, jos vain haluaisin.

Shortsit ovat Onlyn, niitä oli myös sinappiin taittavina ruskeina sekä harmaina, pipo taaseen löytyi Marimekosta. Päädyin turvalliseen mustaan, vaikka näitä olisi ollut raidallisina sekä värikkäämpinä. Vielä kun jaksan lähteä ostamaan ne harmaat villasukkahousut, olen valmis vastaanottamaan vaikka mitkä tuiskut ja tuiverrukset-tosin vain fyysisesti, en henkisesti.

9 Kommentit

  1. oo, nuo sortsit on kyllä vallan söpöt! :)

    VastaaPoista
  2. Huiput, täydelliset syysshortsit!

    VastaaPoista
  3. Mäkin voisin haluta! Se on nuo napit..ja tuo vakosametti, johon olen salakavalasti ihastunut taas. Mutta tällä kertaa en ihan missä muodossa tahansa..nuo shortsit kuitenkin, ai ai.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. On kyllä aikas ihanat pöksyt! Vaatteita voi olla liikaa, hyviä vaatteita ei ikinä.

    VastaaPoista
  6. NooranElämää, niin kyllä ovat :)

    Ulrika, vakosametti onkin kyllä täydellinen materiaali syysshortseihin :)

    J, vakosametti muuten kiehtoo nyt jotenkin todella paljon myös mua, mutta mikäpä on parasta, kuin vakosamettiset shortsit mielettömin napein! Nää sopis muuten sunkin tyyliin todella hyvin :)

    Norppis, nää on kyllä ihanat! Ja hei, todella hyvä motto muuten :D

    Ravenwaves, kiitos :D Kuvausolosuhteet tosin olivat vähän haasteelliset, toi taisi olla ainoa ns. onnistunut otos :)

    VastaaPoista
  7. Shortsit on tajuttoman ihanat! Voi ei, joudunko hakeutumaan Onlyyn? Vakosametti on kyllä jokasyksyinen himo mullakin <3

    VastaaPoista
  8. June, kiitos :) Sopisivat muuten täydellisesti sulle, mä niin näen sun hiusten värin ja shortsien värin sointuvan täydellisesti yhteen :D Eli nyt vaan Onlyyn, marsmars :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow