In this Light

Kauneusblogi

Luku 150.

nude2copy

nude5copy

nude6copy

nude7copy

Ei sitä turhaan puhuta nudemeikin olevan se haastavin meikkilook. Toisaalta, jo termi meikitön meikki pitää sisällään varoituksen sanan. Itselläni on ainakin ollut ongelmana, että kaikesta meikkisutien vähäisestä käytöstä huolimatta lopputulos on ollut kaikkea muuta kuin meikitön. Luulen, että siihen on syynä vaaleuteni, joka saa meikin loistamaan kilometrien päähän tai vaihtoehtoisesti näyttämään liian kovalta. Ja juuri vaaleuteni takia haluaisin näyttää mahdollisimman meikittömältä, toki pitäen varauksen päiviin, jolloin haluan revitellä ja antaa meikin näkyä kaiken sen rahan edestä, mitä olen siihen sijoittanut.

Mutta onneksi ahkera harjoittelu kannattaa. Tänään osasin sutia tismalleen oikeat määrät meikkiä hipiälleni näyttääkseni luonnolliselta, mutta silti aivan eriltä kuin vallan meikittä. Monimutkainen resepti koostui meikinpohjustusvoiteesta, sävyttävästä päivävoiteesta, ruskeasta ripsiväristä, sipauksesta kullanhohtoista sekä ruskeaa luomiväriä, aavistuksesta kulmaväriä sekä pienestä tujauksesta aurinkopuuteria. Nenään sipaisin lopuksi vähän puuteria, sillä ikävä kyllä kaikki voidemaiset, sävyttävät voiteet lähtevät päivän mittaan sulamaan nenän päältä huitsin nevadaan. Juuri siitä syystä laitankin meikinpohjustusvoidetta ainoastaan poskille, nenään ja otsalle sipaistuna se suorastaan kiihottaa ihon puskemaan värivoiteet sinne huitsin nevadaan nopeammin kuin huomaan. Vielä kun osaisin seuraavina päivinä toistaa saman, sillä tästä meikkilookista taisi tulla virallinen jumitusmeikkini!

5 Kommentit

  1. Eteerisen kaunis jääprinsessa! Kauniit sävyt ja juuri onnistunut meikki tuomaan hienosti esille huurteisen vaaleat silmäsi.

    VastaaPoista
  2. Voi mikä kaunokainen! :) Mun pitäisi varmaan opetella kanssa tuota nudemeikin vääntämistä. Tuntuu, että silloin näyttää niin paljon freesimmältä kuin kaikenmaailman sotamaalausten kanssa...

    VastaaPoista
  3. Hienosti onnistunu lopputulos! :) Mä kans tuskailen saman asian kanssa, että tulee enemmin sotkettua liikaa kuin liian vähän sitä meikkiä, vaikka mitä yrittää ja vaikka on joskus jopa saanu kuulla ammattilaisen neuvoja liittyen meikkaamiseen. Ei vaan osaa, nii ei vaan osaa, ja silti on pakko meikata ei niin täydellisen ihon vuoksi. :p

    VastaaPoista
  4. Sentimeltal Journey, kiitos :)

    Maija, kiitos ja on tähän väliin pakko sanoa, että myös valaitusolosuhteet olivat mainiot :D Mä en muuten enää itse ole lainkaan varma, minkä väriset mun silmät on, niiden väri kun tuntuu vaihtuvan ihan valosta riippuen ( no niinhän käy kyllä kaikilla muillakin :D )

    Christina, kiitos :) Sulle kyllä sopii tajuttoman hyvin puantut huulet look, mutta uskoisin myös tällaisen nudemeikin sopivan myös. Ei kun vaan harjoittelemaan sitten :)

    Bemary, kiitos :) Ja joo, annostelussa saa olla tarkkana. Sellainen meikkikökkö kun ei ole kiva silloinkaan, jos on tarkoitus näyttää meikatulta :T Ja mä muuten tajusin, ettenpä ole hirveästi saanut ammattineuvoja, voisikin olla joskus hauskaa mennä meikattavaksi ja lähteä kotiin kassillinen uusia ideoita :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow