In this Light

Kauneusblogi

Luku 155.

peili4

peili3

Projekti nimeltään eteisen sisustaminen otti askeleen eteenpäin, kun löysin kirppikseltä viidellä eurolla (!!!!) vanhan peilin. Olen jo tovin pitänyt silmäni auki mahdollisten peiliehdokkaiden eteen osumisen varalta, eikä lopulta tarvinnut kuin eräänä päivänä lähteä lähikirppikselle. Halusin vanhan, elämää nähneen peilin nimenomaan siksi, että ne ovat yksinkertaisesti paljon hienompia kuin uudet, kuluneet kauniisti reunuksiltaan ja nimenomaan-nähneet elämää.


Alunperin olin haaveillut löytäväni samanlaisen peilin, kuin vanhemmillani-jos todistetusti äitini löytää vanhan, rikkoutuneen tilalle tismalleen samanlaisen peilin kirpputorilta, löytäisin minäkin jossain vaiheessa elämää sellaisen.

Mutta oikeastaan minulla kävi vielä parempi tuuri, sillä tämä peili on jos ei ihan niin hieno, kuin vanhempieni, niin ainakin paljon isompi! Peilissä on hyvin paljon samaa, kuin alkuperäisessä haaveideni kohteessa kehyksiä myöden, tämä ei vaan ole niin kantikas. Eikä niin pieni, mutta aivan ihastuttava, sopien täydellisesti kotimme uutta ja vanhaa suloisesti sekaisin-tyyliin.

5 Kommentit

  1. Ihana tuo peili! Eteinen on ihan mahdoton sisustaa noin niin kuin muuten ;-).

    VastaaPoista
  2. Haha, odotin että tuo eka kuva "lataa". Mutta ei se sitten siitä tarkentunutkaan... ;)

    VastaaPoista
  3. Hieno! Olisi hauska nähdä myös se toinen, jos se on vielä hienompi.

    VastaaPoista
  4. Nooruska, kiitos ja olen aivan samaa mieltä! Yleensä ne tila on joko ihan sika pieniä tai sitten sellaisia mahdottomia käytäviä, viimeksi mainittu löytyy meidän huushollista :D Ja hei, hirmuisesti tsemppiä teidänkin sisustusprojekteihin, kyllä se sisustuskärpänen ehtii aina uudelleen puraista :D

    Sini, hihhii, blogissani on siis bugi ;D

    Ravenwaves, eikös ookin :D?

    Salla, kiitosta, täytyykin yrittää ens kerralla, kun tiemme vie vanhempieni luo, muistaa kuvailla sitä vielä hienompaa yksilöä :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow