In this Light

Kauneusblogi

Luku 257.

181.812copy 187.812copy 185.812copy

Tässä tämän päivän toinen asu, ensimmäisestä ei ole kuvaa ja voin ainoastaan kertoa, että housuissa ja pitkähihaisessa paahtui elävältä! Kotiin tultuani vaihdoinkin ensi töikseni kepeämpää vaatetta ylle, itse tehdyn tunikan jonka haluaisin olevan mekko. Mutta aina ei voi onnistua, mutta täst'edes pidän tiukan kurin kaavoitusvaiheessa, helman pituuden mittaamisen suhteen. Tai merkitsen kissankokoisin kirjaimin kaavaan, jos siihen ei ole lisätty tarpeeksi pituutta helmaa varten. Tai teen kerralla kunnon kaavat, joihin ei tarvitse leikkuuvaiheessa enää huomioida lisäsenttejä helmaan.

Siihen saakka, kunnes saan aikaiseksi muokattua tunikani mekoksi helman lisäkaistaleen avulla, käytän sen alla alushametta. Mutta jottei nyt vallan valitukseksi menisi, niin sanottakoon, tykkään todella paljon tunikasta ja sen maltillisesta vintagefiiliksestä. Tunika yhdistettynä sykerökampaukseen luon juuri sellaisen vanhahtavan tunnelman, josta itse tykkään, asussa on aavistus 40-lukua. Se on eräs suosikkiaikakausistani pukeutumisen suhteen, diggailen sen ajan koruttomasta ja jollain lailla jätkämäisestä naisten muodista.

Että sellaista tällä kertaa, itseni tuntien tiedän, että sitten syksyllä tämä tunika tulee pariutumaan paksujen leggingsien kanssa, säilyen edelleen ihan vain tunikana.

4 Kommentit

  1. Tosi kiva asu! Voit käyttää talven ajan tunikana ja harkita sitä pidentämistä ensi kesänä :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis. Näytät jotenkin Evan ja Manun Evalta nykyään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow