In this Light

Kauneusblogi

Luku 342.

tossut4 tossut3 tossut1

Tämä flikka oli tennistossujen suhteen myöhäisherännäinen. Siis kun puhutaan Ramotossuista. Hankin ensimmäiseni vasta viime keväänä, sitä ennen talsin Adidaksen Superstaroilla kunnes ne osoittivat tauhkaantumisen merkit. En siis kehdannut suorittaa Superstarat jalassa kuin ainoastaan lähikauppa- ja roskanviemisreissuja. Ja olihan niiden pohjassa jo reikäkin, eli niiden olikin jo aika poistua tennaritaivaaseen. Paitsi jos oikein tarkkoja ollaan, nököttävät ne yhä edelleen eteisessä, roskanviemistossuina. Ja jos vain saisin itseni taas laudan päälle, toimisivat ne skedetossuina.

Viime keväänä ostin Ethletic merkkiset ekotennarit ja olin niihin sangen tyytyväinen, kävelin itselleni hyvän omantunnon ja kengät olivat muutenkin laadukkaat. Paitsi etteivät ne kestäneet kuin yhden vuoden kunnollisina, tai oikeastaan vain puoli vuotta, nyt kangas on revennyt useammastakin kohtaa. Toki asiaan olisi auttanut se, että olisin joka kerta solminut nyörit rusetille, sen jalkaan suoraan sujauttamisen sijaan. Myös pohjat alkoivat halkeilla, ja nyt minulla on kahdet roskienviemiskengät. Luonnollisesti petyin, olisin toivonut kenkien kestävän edes pari vuotta suhteellisen inhimillisen näköisinä. Varsinkin, kun ne eivät olleet ilmaiset. Päätinkin, että seuraavat tossut saavat luvan olla budjettitossut ja tällä hetkellä minulla ei edes ole mielenkiintoa eikä myöskään mahdollisuutta syytää rahaa kalliisiin kenkiin.

Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään budjettitossut jonkun urheilukaupan alennusmyynneistä. Ne maksoivat vain kympin ja näyttivät Ramotossuilta, ja niin täyttyivät tämän hetkiset kriteerini! Täydellistä, tokaisi Matti kukkarossani!

Vaan mitäpä vielä. Käytössä nämä osoittautuivat aivan hirveiksi ja olen nyt muutamana aamuna raahautunut töihin kuin jalkansa kohta menettävä spitaalinen. Ethleticit ovat näiden rinnalla kuin pumpulia, jouduin eräs päivä itseasiassa ensiapuna tunkemaan pumpulilapun kengän kantaan, lievittämään hankausta. Ja jollei kantapäähäni muodostu megarakkoa, kärsivät jalkani sitten noin muuten.

Se nyt on valitettavasti niin, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa. Näin se Matti varmimmin kukkaroon hiipii, tekemällä ankeita hutiostoksia. Mutta vielä en täysin suostu menettämään toivoani kenkien suhteen, odotan kuin kuuta nousevaa sitä päivää, jolloin ne ovat pehmentyneet.


( mutta nahkikset, pitsimekko joka on niin mini että on alennettu paidaksi ja sulkapinni, ne ovat kaikki ihania aleostoja, jotka eivät ole jääneet käyttämättä eivätkä hierrä, kierrä tai purista! )

2 Kommentit

  1. Mä oon todennut noitten tennareitten suhteen, että Converse tekee kestävimmät, mutta jatkuvassa käytössä eivät nekään kestä ikuisuuksia. Mutta eipä Consseihin ole Suomen hinnoilla juuri varaa ja edelliset ovatkin olleet kavereiden tuliaisia joko Lontoosta tai New Yorkista, molemmista kun kumitossut saa about 30-40€:lla.
    Joku vuosi taaksepäin ostin Saiturin pörssistä halpistennarit, jotka kestivät todella hyvin. Juhannuksen tienoilla sain äidin sponssaamat tennarit Citymarketista, ovat olleet vähäisessä käytössä ja nyt jo rikki... Käytössä myös Henkkamaukan tennarit, jotka ovatkin kestäneet paremmin. Niiden iso miinus on tosin jotenkin litteä malli omaan jalkaan, niitä ei tosiaankaan sujauteta jalkaan niinku vaikkapa just consseja.
    Eli halpistennarien kanssa voi käydä hyvä tuuri tai sitten ei.
    Mutta joo. Toi hiertäminen on vähän ongelmallista ja aluksi on usein samaa vikaa vaikkapa just conssien kanssa, siihen ei auta kuin niillä käveleminen. Itse huomasin, että sateisella/kostealla kelillä käveleminen auttoi asiaa ja tennarit muotoituivat jalkoihin paremmin... tietty valkoisten tennarien kanssa sekin on aika hazardia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla itselläni ei ole kokemusta Converseista, mutta hyvä kuulla jos jollain niistä on kestäviä kokemuksia! Oi mutsilla on saman merkkiset Ethleticit, kuin mulla ja hänellä ne kestäneet vuosia, mun kengät kesti vaan sen n. vuoden :( Tosin, mä kyllä vaan sujautin ne jalkaan, en joka kerta solminut nyörejä uudestaan.

      Mutta nuo Consut kyllä maksaa täällä niin että huhhuh, hyvä jos on ollut mahdollista hyödyntää kaveridiilausta :) Me mennään ens talvena lomareissulle, pistän toivoni sinne, jos sieltä saisi sitten edullisesti Consut..:)

      Itse muistelisin, että nuo aiemmat tennarit eivät hiertäneet, kuten nämä nyt. Täytyy joku sadepäivä vaan rohjeta uusissa tennareissa ulos, jospa ne sitten muotoutuisivat paremmin :D Kiitos siis vinkistä!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow