In this Light

Kauneusblogi

Luku 459.

L300sekaiho

Olen jo tovin etsinyt itselleni sopivaa päivävoidetta, turvautuen seerumeihin aamukosteutuksessa. Ihoni on sangen ronkeli eikä sille sovi ihan mikä tahansa tuote. Alkoli ja sheavoi sekä propyleeniglykoli aiheuttavat ongelmia, alkoholi kuivattaa, sheavoi tukkii ja propyleeniglykoli taas ärsyttää noin muuten! Voitte siis kuvitella, että uusien ihonhoitotuotteiden ostaminen on aina vähän jännää ja tietyllä tavalla arpapeliä.

Olin jo pidemmän aikaa katsonut ruotsalaisen L300-merkin tuotteita sillä silmällä, onhan sarja suunnattu herkkäihoisille sekä se on myös lompakkoystävällinen, muistaakseni voide maksoi vajaan kympin. Päätinkin rohkaistua ja ostaa merkin päivävoiteen normaalille/sekaiholle. Tämänkin sarjan tuotteiden incien syynääminen on tarkkaa puuhaa, joissain tuotteissa on sheavoita ja/tai propyleeniglykolia. Mutta monelle muulle nuo ainesosat taas sopivat, eli antaa palaa vaan, jos epämieluisia reaktioita ei tule!


L300sekaiho2

Voide on pakattu näppärään napsukorkilliseen tuubiin, moderni ulkonäkö on mieleeni. Tuotetta markkinoidaan vahvasti ei sisällä sitä ja tätä-mielikuvilla,  eli tuote on hajusteeton, parabeeniton sekä mineraaliöljytön eikä sisällä tunnettuja allergeeneja. Vähän etukäteen jännitin, onko parabeenit korvattu methylisothiazolinonella ( joka on pahemmin allergisoiva kuin ensin mainitut parabeenit! )

Olen käyttänyt voidetta nyt suurinpiirtein kuukauden ja ilokseni voin todeta ihoni voineen todella hyvin! Diegon voiteen loputtua otin tämän myös yökäyttöön ja teoriassa tehot riittävät iholleni näin kesää kohti mentäessä, tosin tämän päälle laitettavasta yönaamiosta en hevillä luovu! Voide sisältää valmistajan mukaan ihon omia ainesosia, karbamidia, betaiinia ja maitohappoa sekä antioksidantti e-vitamiinia, joka suojaa ihoa. Inciä tulkitessa huomaa tuotteen sisältävän myös kookosöljyä ja glyseriiniä.


L300sekaiho6

Voide on koostumukseltaan aika yllättävää, valkoista voidetta, ei mitään notkeaa emulsiota vaan perinteistä voidetta. Se imeytyy ihooni kuin rasvattu salama. Tuote on hajusteeton, mutta luonnollisesti raaka-aineiden tuoksu on havaittavissa, mielestäni se ei ole lainkaan huono tuoksu! Raaka-aineiden tuoksussa on mielestäni jotain suolaista ja karvasta? Tuote sopii mielestäni todella mainiosti meikin alle! Iho jää voiteen jälkeen todella miellyttävän tuntuiseksi, tuote ei jätä kalvoa vaan sellaisen ihanan, raikkaan pinnan.

Mutta niin, oma ihoni on kyllä tykännyt tuotteesta todella paljon! Tuote ei ole tukkinut ihoani mutta ei myöskään ole päästänyt sitä korppukuivaksi-tosin pelkän tämän tuotteen varaan en oman ihoni kosteutusta uskalla tässä iässä jättää ( voit lukea aamurutiineista täältä ja iltarutiineista täältä ). Uskon, että tulen ostamaan tuotetta toistekin, tämä on omalle kenkulle iholleni nimittäin hg-kamaa!

2 Kommentit

  1. Hirmu hyvä sarja, testissä juuri ollut uutukainen violetti sarja ja ai että miten kosteuttaa, hälventää couperosaa ja kuivuu salamana. Janoinen iho on todella paljon tykännyt tästä sarjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että muillakin on hyviä kokemuksia :) Violetin sarjan sy-voide kiinnostaisi, myös päivävoide. Päivävoiteesta olen käyttänyt testeripussukallisen, en ole ihan varma jääkö iho omasta mielestäni liian kiiltäväksi? Tämä sekaihon voide on kyllä sopinut aamurutiineihini todella hyvin! Ja jään mielenkiinnolla odottamaan sun ja L300-sarjan kuvaussession lopullisia tuotoksia, kulissien takaiset kuvat näyttivät kiinnostavilta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow