In this Light

Kauneusblogi

Luku 463.

DDPyö1

Rakkaat lukijat, anteeksi blogihiljaisuus! Viime viikko oli vaan aikamoista härdelliä alusta loppuun. Tämä viikko vaikuttaa aavistuksen seesteisemmältä ja ehkä saan ylläpidettyä mukavan aktiiviseksi muuttunutta postaustahtia.

Mutta aloitetaan tämä viikko tuotteella, jolle olen kohta myynyt sieluni. Se on italialaisen Diego Dalla Palman hoitovoide 24-hour active cream. Jaa miksikö olen myynyt tälle sieluni? Yksinkertaisesti, herkkä, nirso ja sangen ronkeli ihoni ei ole saanut voiteesta hepulia, se ei ole tukkinut ihoani eikä aiheuttanut allergista reaktiota. Ihoni on voinut voidejaksolla todella hyvin! Melkein tirautin ilon kyyneleen kun huomasin, että vihdoin olen löytänyt iholleni sopivan kosteus-/hoitovoiteen. Visuaalista silmääni nämä Diegon pakkaukset miellyttävät enemmän kuin..enemmän! Ne ovat yksinkertaisen minimalistisen kauniita, joissa sielu silmä lepää.

Tämä Diegon voide on ensisijaisesti kosteuttava tapaus, se lupaa nimensäkin kosteutusta sekä parantaa soluviestintää ja aktivoida kosteudesta vastaavien geenien toimintaa ( valmistajan mukaan). Oma ihoni on tuntunut miellyttävän kosteutetulta, voiteen alle laitan aina myös saman sarjan seerumin. Käytän voidetta ensisijaisesti yökäytössä. Voide on koostumukseltaan perinteistä voidetta, jonka tuoksu on mieto ja hyväntuoksuinen, ei todellakaan mikään käry! Olen huomannut voiteen ikäänkuin sulavan kasvoille, voide jättää mielestäni aavistuksen kalvoisen pinnan. Itse en ole varma, tykkäänkö tuosta kalvotunteesta, joka varmaan johtuu silikoneista. Toisaalta, voisiko tuo kalvo ikäänkuin lukita kosteutta ettei se haihdu iholta? Mutta tiedän, etteivät kaikki ole kalvotunteiden ylimpiä ystäviä. 


DDPyö4

Alkuun pelkäsin, että voide olisi iholleni liian tuhtia. Mutta eipä se niin ollutkaan! Oma ihoni nirsoilee sheavoin suhteen ( tukkeumat ), mutta tämän tuotteen cupuacuvoi sekä riisinleseöljy (?) ovat iholleni sopivat öljyt. Inci on pitkä kuin nälkävuosi ja myönnän, etten ole sitä sen kummemmin avannut paitsi myönnän hihitelleeni tuotteen sisältämälle Dna:lle. Joka tapauksessa olen kokenut, että voide on edesauttanut ihon parantumisessa Clarisonicin kanssa.

Voiteessa on kolme huonoa puolta, hinta, riittoisuus ja pakkaustapa! Arvostan eniten pumppupakkauksia, tällaiset spaattelin vaativat purkit ovat vähän kyseenalaisia varsinkin kun tuotteen mukana ei tullut spaattelia. Minulla voide kului ennätysnopeasti, varmaan johtuenkin siitä, etten oikein osannut annostella tätä spaattelilla tarpeeksi niukasti. Toisaalta, ihoni kyllä hörppäsi voiteen sisuksiinsa alta aikayksikön! Tuotteen hinta 66 euroa on tuotteen nopean kulumisen vuoksi aavistuksen suolainen, mutta myönnän ostaneeni jo uuden purkin varastoon. 

Yritin voiteen loputtua ottaa päiväkäytöstä myös yökäyttöön L300-merkin sekaihon voiteen, kesää kohden mennessä kevyempikin voide kenties riittäisi. Mutta niin vain jouduin nöyrtymään ja korkkaamaan uuden, varastoon ostamani Diego-purkin ( jonka olin ajatellut jemmailla ensi syksyyn ), tiedä häntä minkä hepulin ihoni kehitti mutta se on ollut viimeiset pari viikkoa todella epätasapainossa ( liikaa Clarisonicia, uusi puuteri, aurinkovoiteet, aurinko- ja uv-säteet noin muuten, kevät ja allergiat vai aloittamani hippiravintolisä vai mikä häh, liian vähän kosteutta? ). Ehkä Diego saa paimennettua sen takaisin ruotuunsa?

6 Kommentit

  1. En ole Diegon voiteita testannut, meikkejä kyllä ja ovat jumalaisia. Ymmärrän tunteesi. Minulle tulee puolissa välissä purkkia aina hieman stop, jos ei ole spaattelia tai pumppua. Alan kuvittelemaan että on mennyt huonoksi. Noin hintavassa voiteessa pitäisi olla spaatteli mukana, tosin en käyttäisi kuitenkaan, joten pumppupullo!

    Mahtavaa että olet löytänyt elämäsi voiteen. Upeaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jos vaan saat tilaisuuden niin kannattaa kyllä Diegoon tutustua! Uskaltaisin väittää näiden sopivan herkemmällekin iholle :) Iho onkin nyt taas jo paljon parempi, jännä juttu mitä lie ikääntymistä tämä korppuihoisuus onkaan :D Ja Diegon meikit..GRR! Huulipunista haaveilen ja meikkivoiteetkin kuulostavat ihanilta.

      Joo, en ymmärrä miksi näissä ei voisi olla sitä samanlaista kansisysteemiä, kuin esim. Patykan voiteissa on :T

      Ihanaa helatorstaita sulle Tiia! <3

      Poista
  2. Tämä tuotemerkki on uusi minullekin ja toivon mukaan pääsen kokeilemaan joskus. Joskus luulin ett parin euron purkki on yhtä hyvä kuin kalliimpi. Ei pidä paikkansa. Ihania tuotteita alkoi löytyä kun päästin irti luuloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan suinkin on mahdollista, voin lämpimästi Diegoa suositella, uskoisin sopivan monelle herkkäihoiselle hyvin :) Mä uskon siihen, että halvalla saa hyvääkin ja esim. mulla on kovat ennakkoluulot Diorin ja Lancomen ihonhoitotuotteisiin, luottoni onkin enemmän näissä kalliimmissa hoitolasarjoissa :D

      Poista
  3. Tuotteen hinta on melko järkyttävä, mutta toisaalta... ainakin mulla on harvinaista, että löytää tuotteen joka on omalla ihollani oikeasti jotakin enemmän kuin ihan ok. Ei se välttämättä niin kalliiksi tulisi, jos vain malttaisi pysyä hyväksi havaitussa suosikissaan (vaikka kalliissakin) eikä lähteä kokeilemaan kaikkia eteen tulevia hyvältä vaikuttavia tuotteita vain siksi, että ne sattuvat olemaan alennuksessa. En siis puhu sinusta vaan itsestäni, tuli vain mieleen tuosta yhdestä mainitsemastasi kohdasta :D Kokeilunhalu ja "säästäväinen" alennusten hyödyntäminen eivät välttämättä ole hyvä yhdistelmä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset nimenomaan tuon hinnan suhteen. Tosin, hyväksyisin sen paremmin, jos voide olisi riittoisampaa, mutta ihan oikeasti, tuo kului mulla reilussa parissa kuukaudessa! :O Täytynee opetella tarkempi annostelu, vähän meinaan veikkaan ettei tuota ole tarkoitettu noin nopeasti kuluvaksi :D ( tai, bisnesmielessä nopea kuluminen on kannattavaa ;D ). Ja hihhii, mä en kyllä edes uskalla tehdä kovin isoja/kalliita kosteusvoideinvestointeja, siis silleen " no ostanpa tän kokeiluun", koska riski ihon hepulointiin/epätasapainoon on olemassa :P Ylipäänsä se, että olen nyt löytänyt kaksi toimivaa voidetta, on melkoinen ihme, voin nimittäin tunnustaa kaapin pohjalla pyörivän vähintään parin epäsopivan rasvan :( Oppirahat olen siis kyllä joutunut maksamaan :D Ja tosiaankin, alet eivät välttämättä ole se kaikista otollisin ostosaika, ellei hanki alesta jo jotain hyväksi havaittua/tarpeellista asiaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow