In this Light

Kauneusblogi

Luku 555-Rakkautta kainalossa, osa kaksi

P1015829


Kerroin viime vuoden puolella hankkineeni lupaavan oloisen ekodödön. Lovefresh on Kanadalainen luonnonkosmetiikkamerkki, jolta löytyy erilaisia vartalonhoitotuotteita. Suomalaisen Naturelle verkkokaupan valikoimista löytyy voidemaiset deodorantit, jotka ovatkin ihastuttavan kuuloisia. Suurin osa deodoranteista pohjautuu sheavoihin sekä ruokasoodaan, muutama deodorantti on soodattomina hyvä vaihtoehto herkkäihoisille. Kerroinkin aiemmassa postauksessa olleeni varovaisen ihastunut ja vakuuttunut deodorantistani, joka oli siis tuo Marokkon ruusu. Miten kävi intensiivisen testijakson aikana?

Yllätyin siitä, kuinka hyvin deodorantti piti. Ensimmäisenä päivänä lisäilin sitä pitkin päivää, ihan varmuuden vuoksi. Totesin kuitenkin dödön toimivan hyvin, eikä tarvetta lisäilylle ollut. Dödö petti kerran, reippaan siihen-aikaan-kuukaudesta tapahtuneen kävelyn aikaan.

Deodorantti tuntui sopivan kainaloilleni hyvin. Ihan ensimmäisenä viikkona huomasin kyljessä kainalon alla pieniä, punoittavia ns. hikinäppyjä. Deodorantti tuntui sheavoin ansiosta ihanan hoitavalta, kainalot tuntuivat sileiltä! Olinkin jo päättämässä testijaksoa ja kirjoittamassa blogiin raporttia. Jostain syystä en kuitenkaan saanut sitä aikaan.

Tämän jälkeen alkoivat pienet..no, vastoinkäymiset. Ihmettelin, miksi kainaloihin oli alkanut tulla finnejä ja tukkeutumia. Välillä tuntui, etten saanut pestyä kunnolla dödöä kainaloista pois. Muutaman kerran töissä huomasin, että kainaloita kirveli. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin tehnyt työmatkan yhteydessä pienen reippailun ( eli toisin sanoen harrastanut hyötyliikuntaa ). En osaa kävellä hitaasti joten kainaloni kastuivat ja ilmeisesti saivat deodorantin liikkumaan ja kainalosta liian ahdas vaate hiersi ihoa. Eräänä iltana kirvelypäivän jälkeen tutkin kainaloita ja kainalokuoppaa kiersi punainen rengas. Ilmeisesti sooda oli kuitenkin iholleni liikaa?

Päätinkin hankkia sen soodattoman version. No, se tuntui kyllä kainaloystävällisemmältä, mutta valitettavasti sen teho ei ollut niin hyvä kuin soodallisen. Vähitellen ajauduin käyttämään sitä jemmoistani löytyvää, ei-niin-hyvän-tuoksuista deodoranttia ja kas kummaa, kainalofinnit ja tukkeumat loppuivat siihen. Sheavoi on kasvoillani ollut aavistuksen kyseenalainen, helposti finnejä aiheuttava raaka-aine, sitä se ilmeisesti sitten on myös vartalollani pitkään käytettynä.

Valitettavasti minusta ja Lovefreshistä ei tullut kavereita. Olen oikeasti vähän alakuloinen, sillä olisin halunnut tämän toimivan itselläni. Mietinkin, viitsinkö kirjoittaa tällaista, lähestulkoon lyttäävää arvostelua mutta sitten taas mietin, että menkööt. Deodoranttiasiat kun eivät ole niin yksioikoisia, kaikki ei toimi kaikilla. Jos olet herkkäihoinen, sheavoi aiheuttaa mahdollisesti tukkeutumia ja/tai hikesi  ei tuoksu ruusuilta, en suositettele tuotetta. Jos taas et ole kovin herkkäihoinen, etkä hikoile runsaasti tai hikesi ei jostain syystä tuoksu, silloin kyseessä voi olla potentiaalisesti elämäsi deodorantti. Käytän kyllä ostamani dödöt loppuun, mutta tarkkaan valittuina vapaapäivinä.

6 Kommentit

  1. Mutta tää toimii varmasti jollain muulla hyvin. :) Mä en edes uskalla kokeilla näitä luonnollisia, sain muutama vuosi sitten ilmeisesti itselleni sellaiset "mammavuodet", että jopa kaikki kaupan dödöt lakkat toimivasta Niveat, Dovet, Rexonat, jotka ennen toimi, jopa teininä toimivat. Ei pidä edes Triple Dry, ainoa mikä on toiminut viimeiset kolme vuotta on Bats ja vähän on pelko takapuolessa, että mitä teen, jos sekin lakkaa toimintansa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tällekin löytyy tosiaan potentiaalinen käyttäjäkunta, joka voi ongelmitta tätä käyttää :)

      Auts, ei kuulosta kovin kivalta :( Toivotaan, että tuo jossain vaiheessa tasaantuisi! Mutta luulen joo, että taitaa kyllä munkin luonnollisten dödöjen kokeilut nyt olla tässä, se nyt käyttämäni muuten ok dödö ei sekään ole kaikista pitävin ja on ainesosiltaan vähän kyseenalainen.

      Poista
  2. Grr..ei kuulosta kivalta nuo iho-ongelmat. Ja joo, toiveissa olisi minullakin löytää luomudödö joka toimisi.

    Iloa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, herkkäihoisena sitä aina välillä reagoi ihmeellisesti :P Toimiva luomudödö olisi mahtava juttu, vaan luulen ettei ainakaan mulla toimivaa ole olemassakaan :D

      Ihanaa torstaita! :x

      Poista
  3. Huonotkin arvostelut ovat hyviä, koska tätä on moni muu kehunut. Testailen itse kohta taas uusia luonnollisia dödöjä, joten saa nähdä miten käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, ehkä joku tosi herkkäihoinen saa tästä jotain irti? :) Ja niinhän se on, kaikki ei toimi kaikilla. Ja alkuun tämä tuntui toimivan mullakin, mutta sitten tapahtui jotain :P

      Jään odottamaan sun dödöraportteja :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow