In this Light

Kauneusblogi

Luku 572-Vanhojen suosikkien uusi tuleminen

Suosikit5


Kosmetiikkaintoilijoilla on eräs sellainen, tavallaan aika kivakin ongelma. Kun tuotteita kertyy, osa tuotteista joutuu pakostakin jäähylle. Mutta oi sitä riemua, kun kaappien kätköistä löytää vanhoja suosikkeja, joihin voi ihastua uudelleen! Ajattelin vilauttaa tämän hetken uusvanhoja suosikkejani, jotka saavat nyt mieleni riemastumaan.

Kjaer Weisin meikkivoide päätyi viime vuoden parhaat-listaukselleni edustamaan meikkivoidetta. Minun heikko kohtani on meikkipohjat ja niitä on päässyt kertymään ehkä jopa jo liikaakin. Kjaerin mainio voide joutuikin muiden tuotteiden jalkoihin, kunnes päätin nyt ottaa sen tehokäyttöön. Sivelin sitä kasvoille sellaisena aamuna, jota edeltävänä iltana olin levittänyt kasvoilleni uudistavan naamion. Ja voi kuinka nätisti Kjaerin voide asettuikaan kasvoilleni! Jos iho on kovin pintakuiva, silloin Kjaerin voide voi jämähtää kovin kuiviin kohtiin kiinni. Ja nenän kohdalle meikkivoide kannattaa ehdottomasti taputella paikoilleen. Mutta silloin, kun iho on tasapainossa ja heleänä, voide asettuu mitä kauneiten. Kuin toinen iho! Alkuun suosin levityksessä meikkimunaa ja sivellintä, nyttemmin suosikikseni on muodostunut omat sormet. Sormien lämpö notkistaa meikkivoidetta kivasti, jolloin se levittyy entistä sutjakkaammin. Meikkipohja on siitä kiva, että se tuntuu ihoa pehmittävältä ja täten kosteuttavalta. Se myös tuntuu hengittävältä ja tämä on niitä harvoja meikkipohjia, jotka melkeinpä kaunistuvat sitä mukaa, mitä enemmän ne saavat kasvoilla olla. Ja pakkaus, voiko kauniimpaa meikkipakkausta edes ollakaan? Kuvissa oleva meikkipohja on loogisesti tehty Kjaerin meikkivoiteella. On se vaan ihana meikkivoide!

Suosikit1.8


Dermalogican kuorintajauhe Daily Microfoliant oli lähes totaalisesti unohtunut kaapin perälle. Olen nyt taas pienoisen Dermalogica-huuman pauloissa ja fiilistelläkseni merkkiä, kaivoin kuorinnan esille. Tätä olisi tarkoitus käyttää päivittäin, mutta olen kaukaa viisas ja rajoitan käytön kyllä maksimissaan yhteen, kahteen kertaan viikossa. Kuorinta pohjautuu riisijauheeseen ja se on entsymaattinen kuorinta. Tuotetta annostellaan n. teelusikallinen kastelluille kämmenille ja siitä hierotaan vaahto, jota taas hierotaan kasvoille silmänympärysihoa vältellen n. minuutin ajan ja sitten se huuhdellaan pois. Iho on kuorinnan jälkeen todella sileä, kaikki karheus katoaa pois. Tämä on sen verran tehokas tuote, että oma ihoni kaipaa paljon sekä vesi- että rasvakosteutta käytön jälkeen.

Suosikit1.4


Maybellinen Electric Orange huulipuna oli viime kevään ja kesän suosikkini, kunnes uudet punat saivat minut pauloihinsa. Nyt kuitenkin viime viikolla kaivoin sen pitkästä aikaa esiin ja kah, onhan se aivan ihana oranssi! Sillä saa tarvittaessa kunnon räväkät huulet tai sitten neutraalimman lopputuloksen kuten kuvasta näkyy. Olen siis painanut ylimääräisen punan wc-paperiin ja puna on ollut kuvaa otettaessa jo useamman tunnin huulilla. Maybellin huulipunat lukeutuvat suosikkipuniini, sävyvalikoima on mainio ja huulipunien laatukin hyvä.

Suosikit8

10 Kommentit

  1. Milloinhan tuo Dermalogican kuorinta tuli Livboxin mukana ja mulla on se vieläkin testaamatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mutta kokeile ihmeessä! Tämä on hämmentävän tehokasta tavaraa :) Ja koska tuote on jauhemainen, on säilyvyyskin avatulla pakkauksella hyvä :)

      Poista
  2. Mä niin tiedän ton tunteen, kun löytää omista kätköistään niitä hyvänä pitämiään tuotteita uudestaan. Ihan mahtava fiilis. <3 Se on vaan niin, että toisina ihopäivinä ne istuu, toisina ei. Mä esim. epäonnistuin tänään vähän mun suosikkimeikkivoiteen Clarinsin kanssa, ihon on mennyt niin pintakuivaksi sairastelun aikana, että ihan ideaalisti ei asettunut iholle, vaikka yleensä on mun ehdotona lemppari. Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vähän kuin shoppailisi omilla kaapeillaan ^_^ Mutta ihana tunne kyllä! Ja kyllä, isompi arsenaali on juurikin siitä syystä hyvä, että on erilaisille ihopäiville erilaisia, täsmätuotteita. Mullakin on muuten eri ihopäiville omat meikkivoidesuosikit, mutta joskus niidenkin valinnassa kyllä epäonnistuu :P

      Poista
  3. Kjaer Weisin meikkipohja on kyllä ihana! Nyt mulla tosin on ollut joku hienoinen kyllästyminen siihen, en tiedä miksi. Jostain syystä tuntuu, että se ei ole viime aikoina enää peittänyt ja pitänyt yhtä hyvin kuin ennen ja ettei se ole enää näyttäänyt niin luonnolliseltakaan. Syy voi kyllä olla ihoni viimeaikaisessa kuivahtamisessa, vaikka pahin on kyllä jo senkin suhteen mennyt. Tai sitten kyse on siitä, että nyt oikeasti meikkivoide vetelee ihan viimeisiään, ja se on ollut käytössä ja avattuna jo Kauan, eli ei varmastikaan ole enää parhaimmillaan. Mietin jo, että pitäisikö heittää ne jämät menemään ja ottaa uusi käyttöön, kun sen olen jo varastoon hankkinut. Houkutteleva ajatus, mutta jotenkin ei raski. Siis vaikka olisi jo kuinka mennyttä kalua ne loppujämät siinä oikeasti. :D

    Mulle kans meikkipohja on jotenkin heikko kohta. Ja vaikea. Tuntuu, että yhtenä päivänä iholle sopii joku ja toisena ei. Ja hyvien sävyjen löytäminen on jotenkin epätoivoista. Nyt hankin Zuiin Olive Lightin, jota minulla joskus olikin, mutta jota en osannut käyttää ja joka siksi meni lopulta pilalle. Olen ollut käsityksessä, että se sävy on minulle aivan liian vaalea, mutta lienenkö viimeksi kokeillut sitä sitten hivenen päivettyneenä, koska nyt ei todellakaan voi sanoa, että meikki näyttäisi naamalla kovin vaalealta. (Tai onhan se toki vaalea, mutta niin olen minäkin.)

    Minkä sävyinen tuo sinun Kjaer Weis on? Koitin katsoa siitä lempparit-postauksestasi, mutta en löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisiko kyseessä olla myös tietty kyllästyminen, siis ihan vain se, että on käyttänyt jotain liian kauan putkeen? :) Itselläni on nimittäin vähän paha taipumus kyllästyä aina välillä käyttämiini meikkeihin, siksi pieni ( köh :D ) valinnanvara tekeekin terää. Ja varsinkin, jos meikkivoide ei jostain syystä ole levittynyt hyvin, pettääkin kesken päivän tai jotain muuta, huomaan hakeutuvani jonkun toisen meikkipohjan pariin :) Olen huomannut kyllä tän meikkivoiteen kanssa, että jos iho on kuiva tai pahasti pintakuiva, silloin jälki ei ehkä ole niin kivaa :P

      Mutta joo, mä kyllä liputan meikkipohjien kanssa ainakin muutaman vaihtoehdon puoleen, koska riippuen ihan tyystin ihon silloisista tarpeista, mikä on hyvä vaihtoehto. Mulla oli, tai on vieläkin, Zuiin meikkivoide mutta se hapettui ihollani tummaksi, etten vaan voinut sitä käyttää :P Tykkäsin kyllä koostumuksesta! Mun meikkivoidemaku on sävyjen puolesta mennyt entistä vaaleampaan, aiemmin saatoin jopa hakea pientä väriä meikkivoiteella, nyt haluan jopa vähän kasvojen omaa väriä vaaleamman meikkivoiteen :)

      Mun Kjaer on sävyltään Paper thin. Tuossa lauseessa oli muuten kaksi linkkiä, joista eka oli ihan alkuperäiseen esittelypostaukseen :) Mutta voisinpa jossain vaiheessa muuten päivittää sävyn nimen tähänkin postaukseen :)

      Poista
  4. Toi on muuten ihan totta että riemua on löytää vanha uusi tuote. Etenkin livboxissa tulee sellaista ettei kerkee loppuun käyttää kun jo on uusi vastaava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös? :) Uusvanhat suosikit on kyllä parhautta :D Vähän kuin shoppailisi omilla kaapeillaan ^_^

      Poista
  5. Tuo Weis on täysin vieras, mutta houkuttava, niin kauniit rasiatkin. Näytät taas ihastuttavalta ja nuo hiukset, voi kenellä voi olla noin kaunis hiustenväri omasta takaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kjaer Weisilla on kyllä upeat tuotteet! Luomiväreihinkin täytyisi jossain vaiheessa tutustua :) Se ripsarikin on muuten hyvä ^_^

      Ja kiitos Tiia! Nyt väri onkin suhteellisen tumma, mutta tovi sitten laitoin vähän aurinkoraitakirkastusta kuontaloon ja aurinko onkin jo vähän tuosta kuvasta yleisilmettä vaalentanut :) Ehkä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow