In this Light

Kauneusblogi

Luku 628-Kaksien punien meikki

Tuplapunaus10-2


Edellisessä postauksessa ( klik ), jossa esittelin Diegon poskipunan tuskailin vähän sen asian suhteen, että poskipunat kuluvat hitaasti. Siis niin hitaasti, etten ole eläessäni vielä kuluttanut yhtäkään poskipunaa loppuun! Kokoelmallani on kyllä laajuutta, köhköh ( voit käydä lukemassa siitä täältä, klik ). Kokoelmaan on myös kertynyt useampikin huippulaadukas puna, joiden pigmenttisyys on huima ja punan koostumus niin tiivis, ettei niihin ole tullut juurikaan kulumaa. Itsehän haluaisin meikkieni kuluvan, saan suurta iloa siitä, että näen tuotteiden kuluvan joten kulumattomat poskipunat ovat toisinaan jopa ärsyttäviä!

Toisaalta, kun eräs poskipunani kului niin, että pannunpohja paistoi ja tuotetta oli kerääntynyt enää pakkauksen reunoille lopetin tuotteen käyttämisen. Ettei se vaan loppuisi! Mikä dilemma ja naisen logiikka, kysynpä vaan? Mutta kyseessä onkin ehkä se lemppareista lempparein poskipunani, Zuiin Mango. Ja haha, ei edes mennä siihen, että sama asia koskee niitä rakastamiani huulipunia! Mutta eräänä päivänä lamppu syttyi ja sain ahaa-elämyksen Tiian kommentin jälkeen tähän postaukseen. Niin, miksipäs poskille ei voisi laittaa kahta punaa? Täten saisi niitä kokoelmaan kertyneitä tuotteita ihan aidosti kulumaan ja mitä tärkeitä, meikkiin ehkä enemmän twistiä.

Tuplapunaus9-2


Tästä inspiroituneena päätin pannuttaa Zuiin Mangon nyt ihan oikeasti pois. Mango on siitä ihana poskipuna, että sillä överien aikaan saaminen on haastavaa. Se on turvallinen ja raikas valinta, koska sen sävy on suhteellisen vaalea. Mangoa sudinkin antaumuksella vähän draping-tekniikkaa käyttäen, eli vedin sitä reippaasti ylös jo lähes ohimoille. Ja vaikka Diegon konsulentti sanoikin, ettei DDP:n poskipunaa kannata käyttää varjostamiseen, päätin kuitenkin töpsytellä sitä varovaisesti poskipään alle ^_^ Varoin kuitenkin sitä, etten vetäisi DDP:n poskipunaa liian alas. Uusi poskipuna onkin siis otettu ahkeraan käyttöön ja mikäpäs siinä, kun varsin mainio poskipuna on kyseessä.


Tuplapunaus23-2


Kahden poskipunan jälkeen intouduin vielä hetken mielijohteesta yhdistämään kaksi huulipunaa ja lopputuloksesta tulikin yllättävän kiva! Alle levitin Maybellinen persikkaista korallia 137 Sunset Blush ( aiempi postaus, klik ) ja ylle MAC:n nuden Honeyloven ( aiempi postaus, klik). Näiden yhdistelmästä tuli aika herkullinen nude. Alla oleva korallinen puna toi Honeyloveen ehkä lisää lämpöä ja hehkua. Huulet rajasin, mutta seuraavaksi kokeilen nudea huulimeikkiä klassisella peiteaine+puuterointi+rajaus pohjustuksella. Oma ongelmani on se, että nudet uppoavat omaan ihonsävyyni ja huulten muotoon niin, ettei huuliraja ole kovin selkeä punauksen jälkeen. Meikkipohjaksi valikoitui Estée Lauderin Clear Difference BB-voide, jonka ajattelin myös ottaa pannuprojektiksi. Mainio tuote, mutta uusi BB-/CC-voide kutkuttaisi, enkä ole varma pystynkö perustelemaan sitä itselleni ennen jonkun toisen meikkipohjan loppumista.

4 Kommentit

  1. Toi kahden poskipunan kikka on tosi hyvä, se tuo hieman erilaista ulottuvuutta. Ihana luonnollinen meikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä tuo ihan erilaista ulottuvuutta :) Ja kiitos Jonna! ^_^

      Poista
  2. Hehkeä ja kuulakas meikki. Huulipunakombo täydentää upeasti luonnonkauniin lookin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! ^_^ Huulipunakombo onnistui omasta mielestäni kivasti :) Tänään kokeilin toista punaa Honeyloven alle ja se ei ollut yhtään näin kiva yhdistelmä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow