In this Light

Kauneusblogi

Luku 674-Joululahjaideoita +50-vuotiaille naisille

Edellisessä postauksessa jaoin vinkkejä oman ikäisteni ihmisten kosmetiikkalahjoihin, nyt paneudutaan upeiden, kypsään ikään ehtineiden ladyjen lahjavinkkien suhteen. Eli siis, mitä ostaisin lahjaksi omalle äidilleni tai anopilleni! He molemmat ovat jo yli 60-vuotiaita, mutta omasta mielestäni nämä vinkit voisivat olla ihania myös yli 50-vuotiaillekin. Toki täytyy muistaa, että jokainen kokee oman ikänsä omalla tavallaan, joku saattaa loukkaantua "ryppyvoiteista". Minusta esim. sairauksiin liittyvät lahjat ovat kyseenalaisia, ellei siis lahjan saaja nimenomaan toivo vaikkapa akneihon hoitoon tarkoitettuja tuotteita, joku jolla on liikkumisen kanssa ongelmia kävelykeppiä jne. Myös siivousvälineiden ostaminen on vähän niin ja näin, okei, jos joku ostaisi minulle todella tehokkaan robotti-imurin, en suuttuisi :D  Mutta aivan kaikki eivät välttämättä osaa sopivan tyylisten lahjojen antamista, ja kaikki eivät välttämättä osaa ottaa kaikenlaisia lahjoja vastaan. Lahjominen ei siis ole helppoa! Mutta nämäkin vinkit on edellisen postauksen ohella napattu elevenin sivuilta ( en hyödy linkeistä ) ja perjantaihin 16.12. asti saa lähes kaikista normaalihintaisista tuotteista 20 % alennuksen kun tilaa 50 eurolla. elevenin joulupukin paja oli laittanut vienon toiveen, että jouluksi ajatellut lahjat kannattaisi tilata eiliseen 14.12. mennessä, ja Postin normaaliin palvelupisteeseen, ei Smart Postiin, jos niiden haluaa ehtivän jouluksi. Postillahan on nyt ollut aikamoisia vaikeuksia ja minua ainakin harmittaa ihan vietävästi postinjakajien puolesta, sillä hehän saavat asiakkailta pahimmassa tapauksessa sen palautteen, mikä kuuluisi johtoportaalle!

eleven20

Jos minulla olisi todella paksu lompakko, voisin helliä rakkaitani Elemis-merkin upealla lahjapakkauksella. Tämä nimenomainen lahjapakkaus on suunniteltu jo ikääntyneelle iholle ja sisältää täysikokoisia tuotteita, puhdistusvoiteen ( normaalihinta 59 euroa ), kosteusvoiteen ( tässä setissä 100 ml erikoiskoko, 50 ml maksaa 123,50 euroa ), yövoiteen 30 ml ( tätä en löytänyt elevenin sivuilta erikseen ), silmänympärysnaamion ( setissä 2 kpl, normaalisti naamiot myydään 6 kappaleen pakkauksessa ja hinta on 68,90 euroa ), kaula- ja dekolteevoiteen ( hinta normaalisti 78,90 euroa ) ja seerumin ( hinta normaalisti 78,90 euroa). Nyt muuten jo vähän harmittaa, etten ihan vielä ole siinä iässä, että raaskisin ostaa tämän itselleni, kyseessä on meinaan todella hyvä tarjous! Elemis on itselleni tuntematon merkki, mutta on herättänyt mielenkiintoni- sarjan filosofia pohjautuu kasveihin sekä tieteeseen.


  eleven18

Lancôme ja sarjan Visionnaire-linja on varmasti tuttu monelle ladylle. Jos Elemis-lahjapakkaus on yli budjetin, Visionnaire onkin astetta huokeampi. Visionnaire-paketissa tulee normaalikokoinen kosteusvoide sekä näytekokoisina pulloina seerumi, tiiviste sekä silmänympärysiholle räätälöity tiiviste. Itselleni Lancôme on jäänyt aika etäiseksi sarjaksi, mutta Visionnaire-linja lupaa tasoittaa ihon pintaa, supistaa ihohuokosia sekä häivyttää ryppyjä.

eleven14


Elizabeth Arden on myös tuotemerkkinä klassikko, ja moni kypsemmässä iässä oleva naispuolinen ihminen on sarjaan varmasti tutustunut-niin kuin oma äitini! Tuotemerkistä on jäänyt oman käyttökokemukseni myötä todella hyvät fiilikset, näissä on kosmetiikan feng-shuit kohdillaan! Merkin ehkä ikonisin tuote onkin klassinen Eight Hour Cream, tässä lahjasetissä tulee mukana klassikkovoiteen ohella suojakertoimellinen huulivoide sekä käsivoide. Tämäkin on muuten todella hyvä diili, jo pelkkä Eight Hour Cream maksaa sellaisenaan 37,60 euroa, saati sitten se, että huulirasvan normaalihinta sellaisenaan on 23,60 euroa! Hajusteettomuus on myös hyvä asia, sillä monella saattaa vanhemmiten kehittyä herkkyyttä tuoksuja kohtaan.


  eleven10

Decléor on myös merkkinä jäänyt minulle lähes tyystin vieraaksi, mutta sen verran mitä olen yhtä tehokosteuttajaa ehtinyt kokeilla, on minulle jäänyt erittäin miellyttävä tunne. Tämä lahjasetti pureutuu myöskin ikääntyvän ihon tarpeisiin, vaikka en ole puhdistusvaahtojen ystävä enkä suosittele niitä kuivaihoisille, on tämän setin puhdistusmousse lupaavan kuuloinen, ihoa kirkastavine ominaisuuksineen. Kosteusvoide sekä seerumi lupaavat taistella pigmenttimuutoksia vastaan, sekä auttavat ihoa kiinteytymään ja näyttämään täyteläisemmältä. Decléorin kohdalla täytyy muistaa se, että merkki pohjautuu aromaterapiaan joten jos vahvat tuoksut saavat lahjan saajan kavahtamaan, kannattaa harkita jotain toista sarjaa.

eleven2

Jos haluaa pelata lahjoissa varman päälle, kannattaa valita vartalolle tarkoitettuja tuotteita. Jos tietää lahjan saajan rakastavan Laura Ashley -henkisiä tuotteita, on Nougat Londonin upeat kukkakuosiset, sekä kukilta tuoksuvat vartalonhoitotuotteet katsastamisen arvoisia! Tämä kuvassa näkyvä kirsikankukka-lahjapakkaus onkin jo myyty loppuun, mutta vastaavanlainen pakkaus löytyy Pioni-sarjasta. Lahjasetti sisältää käsien hoitamiseen räätälöityjä tuotteita ja voi vitsit, kuinka upealta tuo itse "salkku" näyttää! ( ja apua, minusta on kovaa vauhtia tulossa Laura Ashley -inspiroitunut nainen..siinä onkin miehellä nikottelemista, kun alan puhua englantilais-henkisistä verhoista, sohvasta, matoista..sohva sai jo täystyrmäyksen, kun näytin erään sisustuslehden kuvaa aivan yliupeasta ruotsalaisesta asunnosta kukkasohvineen! )


eleven24

Anopillani on vakiotuoksu, jota hän uskollisesti käyttää vuodesta toiseen, mutta oma äitini onkin sitten se tuoksufriikki. Minä olen pudonnut muun kosmetiikan suhteen valovuosien päähän puusta, sillä käytän huomattavasti enemmän ihonhoitotuotteita mutta meillä äitini on ehdottomasti perheen "tuoksurakastaja". Äidiltäni ei ehkä kuitenkaan kannata kysyä, mitä eroa on chypre tai gourmand-tuoksuilla ( tosin ei voi tietää, viime vuonna ostin äidille tuoksuista kertovan kirjan, joten voi olla että tätä nykyä tieto on hallussa! ), hän ei ole sellainen tuoksuekspertti, vaan enemmän upeista tuoksuelämyksistä nautiskelija. Ostaisin äidilleni tuoksuksi joko Elie Saabia tai Chloéta, koska hän rakastaa kyseisiä merkkejä ja näiltä merkeiltä tuoksupullot jo löytyvätkin peilipöydältä. Myös äidilleni tuoksupullon estetiikka merkitsee paljon vaakakupissa.

Mitä te ostaisitte lahjaksi lähipiirin ladyille? Entä mitä te, upeat lady-lukijat toivoisitte kosmetiikkalahjoina?

8 Kommentit

  1. Siis vaikka en ole yli 50, niin Elizabeth Ardenin pakkaus kyllä kelpaisi. :D Itse ostan anopille, yleensä jotain hyviltä tuoksuvia suihkugeelejä, koska pitää niistä ja herkkukorin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaisi se mullekin, hahhaa :D Mä olen äidille ostanut monesti Lumenea, kun hän tykkää siitä ^_^

      Poista
  2. Mun äiti ei todellakaan käytä rahaa kosmetiikkaan, vaan ostaa kaiken marketista (eikä siinä ole mitään vikaa). Mutta hän varmaan pyörtyisi rahan tuhlauksesta, jos ostaisin jonkun ihanan setin :D. Pitäisi varmaan valehdella hinta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun äidin kalleimmat kosmetiikkaostokset ovat hajuvesiä, muuten mennään Lumene-linjalla :) Ja haha, joskus on hyvä pyöristää hintaa alemmas, niin ei lahjan saaja ala miettimään, raaskiiko näitä nyt käyttääkään :D

      Poista
  3. Upea postaus! olet nähnyt paljon vaivaa:)
    Tuo Decleorin Global Anti-ageing Skin Programme ihan huutaa mun nimeä. Juuri tuollaista ohjelmaa olen vailla. Mahtava laukkukin mukana:) Vinkvink sinne kotisohvalle, herätys;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla jos tykkäsit postauksesta :) Näihin saa kyllä uppoamaan aikaa, mutta on näitä silti niin ihana tehdäkin, tällainen osotoshaaveilu on kivaa :D Muhunkin monesti vetoaa ne setit, joissa tulee laukku tai säilytyspussukka mukana. Decleorin setissä on kyllä myös upea laukku ^_^

      Poista
  4. Tää on kyllä ihana idea, koota näin kattava jouluidea paketti ! Tästä on monelle apua, ihana sinä :)
    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Souliina ^_^ Näitä on kyllä hauska miettiä, pääsee itsekin virtuaaliostoskierrokselle :) Ihanaa alkavaa joulunalusviikkoa! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Follow