In this Light

Kauneusblogi

Luku 693-Tekoripsiväri Isadoralta

ripsiväri


Ripsivärit eivät ole juuri saaneet palstatilaa minun blogissani. Syy on lähinnä siinä, että minulla on todella herkät silmät, joihin ei voi sutia mitä tahansa ripsiväriä. Kun löydän hyvän ja silmilleni sopivan ripsivärin, jumitan siinä lähes ajasta ikuisuuteen! Silmieni herkkyys ilmeni kun olin piirun vajaa 30-vuotias, nyttemmin silmäni eivät ole enää aivan niin herkät, mitä silloin. Mutta voitte kuvitella, kuinka kamalaa oli se, kun silmiin aivan sattui, niitä kirveli ja kutitti eikä minkään valtakunnan silmätipat tuntuneet auttavan asiaan, lisäksi ne turposivat jo siitä, kun joku sanoi "siitepöly!"! Silmälääkärikin lähinnä levitteli käsiään; "Sinulla on kuivat silmät. Todella kuivat. Onko suvussa, reumaa, diabetesta, entä sitä ja tätä?". En tiedä, mutta veikkaan pahimmaksi syyn aiheuttajaksi silloin kenkkuillutta kilpirauhasta sekä sekaisin olevia hormoneita. Tänä päivänä en välttämättä tarvitse silmätippojakaan, jotka olivat elinehto vielä vuosi, pari sitten!

Mutta tosiaankin, ripsivärien suhteen olen varovainen ja yritän syynätä incin todella tarkkaan. Maybelline ja Isadora ovat olleet silmilleni sopivimmat ja päätinkin kokeilla piiitkän Maybelline jakson jälkeen Isadoran uutuutta, Grand Volume Lash Styler -ripsiväriä. Isadoran ripsivärit on pakattu todella tyylikkäästi, tykkään tuosta purtilon muodosta ja yleisilmeestä todella paljon!

rispiväriharja
isadora


Ripsivärin erikoisuus piilee sen harjassa. Se on todella nerokkaasti muotoiltu, valitettavasti en onnistunut vangitsemaan kuviin sen erikoisuutta! Mutta se on kahdelta sivulta lattea ja kahdelta taas kampamaisen piikikäs. Harja on kuminen ja itse käytän sitä niin, että annostelen ripsiväriä ripsiin harjan lattealla osalla ja selvitän piikikkäällä osalla. Lattea osa annostelee ripsiväriä todella anteliaasti, tämä on ehdottomasti tähän mennessä kokeilemistani ripsiväreistä näyttävimmän lopputuloksen taikova, ihan kuin omien ripsien määrä olisi tuplaantunut! Vaikka annostelu on höveli, sillä ei saa katastrofia aikaan. Vai mitä mieltä olette alla olevista kuvista, näyttävätkö ripset paakkuisilta ja suttuisilta?

Isadora3


Vasemmalla puolella yksi kerros ripsiväriä, oikealla ei ripsiväriä.

Isadora5

Isadora13



Vasemmalla puolella yksi kerros ripsiväriä, oikealla kaksi kerrosta.

Ripsiväri loihtii kyllä aikamoiset, jo tekoripsimäiset sekä todella tuuheat räpsyttimet ja täytyy sanoa, olen rakastunut! Tämä on siitäkin ihastuttava, etten edes tarvitse taivutinta, vaikka omat ripseni eivät ole kaikista kaartuvimmat. Ripsiväri erottelee ripset kauniisti ja kahden kerroksen jälkeen huomaa sen tehneen ripsirajaan jopa "rajausta". Ripset jäävät pehmoisiksi ja joustaviksi. Ripsiväri pysyy hyvin paikallaan eikä leviä minulla päivän mittaan. En ole viime aikoina juuri itkenyt, niin en osaa sanoa, kuinka kyyneleen kestävä tämä on. Saan ripsivärin pestyä hyvin pois, tämä lähtee paljon helpommin kuin esim. Maybellinen The Rocket ( joka on toinen suosikkini! ).

Ripsiväri maksaa n. 20 euroa, mikä on suhteellisen suuri summa markettiripsariksi. Mutta toisaalta, tämä voisi maksaa jopa enemmänkin kun miettii, kuinka kauniin lopputuloksen tällä saa! Nyt taitaa kyllä käydä niin, että tästä tuli uusi jumitusripsivärini, ripsiväri ei ole ärsyttänyt silmiäni ja tuo lopputulos..omat ripsivärikriteerini jopa ylittyvät tämän kanssa!


TF13

20 Kommentit

  1. Olipa kivaa lukea sun kommentit tästä ripsarista. Mä olen myös ihan rakastunut tuohon, vaikka ensin epäilin harjan toimivuutta. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä tosi huippu ripsari :) Harja on yllättävän toimiva, sitä ei tosiaankaan etukäteen välttämättä uskoisi!

      Poista
  2. Todella erikoinen muotoilu tuossa harjassa. Mä oon jämähtänyt maybellinen yhteen ripsiväriin, mutta olisi kyllä jo aika kokeilla jotain uutta. Olen miettinyt, että se jättää helposti paakkuja, vaikka pysyy koko päivän. Kovempi harja (siinä on pehmeä) voisi tehdä ihmeitä. Oikeaa ripsiväriä itselle on vaan niin vaikea löytää. Kiitos vinkistä, tälläiset postaukset aina auttaa asiaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjassa on kyllä erikoinen muotoilu, mutta se toimii! :) Tässä on hyvä, jämäkkä harja, massaa saa hyvin harjattua ripsiin! Jos päädyt kokeilemaan tätä ja jos muistat, niin tuu ihmeessä kertomaan, tykkäsitkö :)

      Poista
  3. Jänskän mallinen tuo harja tässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä aika jänskä, mutta samalla todellakin toimiva :)

      Poista
  4. Onpa erikoisen näköinen harja ja wautsi mikä lopputulos. Aivan upeat ripset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi ^_^ Tällä saa kyllä aika wautsi-wau- ripset :D

      Poista
  5. Mä taas tunnun löytäväni koko ajan uusia suosikkeja ripsareista ja vaihdan niitä kuin sukkia :D. Silmienlaserleikkauksen jälkeen mulla oli vuoden ajan tosi kuivat silmät, mutta onneksi niistä ei jäänyt pysyvää vaivaa, kuten joillakin voi käydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä olen tullut tosi varovaiseksi ripsareiden suhteen ja pitäydynkin sitten pitkään niissä, mitkä ovat silmilleni sopineet :) Hyvä kuulla, että sulla silmien kuivuminen helpotti, kun se ei tosiaankaan ole kiveen kirjoitettu, häviääkö se ajan kanssa. Itse kyllä vähän ihmettelen tätä omien silmien tilannetta nyt, mutta parempi näin kuin se jatkuva kuivasilmäisyys!

      Poista
  6. Okei vau! Näyttää ihan huikeelta, saiskohan tuolla jopa mun olemattomista ripsistä kivan näköiset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kyllä loihtii aikamoiset räpsyttimet ^_^

      Poista
  7. Täällä toinen kuivasilmäinen :)

    Upeat ripset.. haluan ehdottomasti kokeilla tätä. Minulla on jo muutenkin käytössä paljon Isadoran meikkejä, niissä on yleensä hyvä hinta-laatusuhde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni! Tästä tuli heittämällä oma uusi suosikki. Tykkään :) Kokeile ihmeessä tätäkin, itselläni on kokemusta myös huulituotteista ja niistä olen myös tykännyt kovastikin ^_^

      Poista
  8. Olipa hyvä sattuma, sillä olen etsinyt uutta ripsiväriä kuumeisesti! Olen vähän pomppinut Max Factorin ja Isadoran välissä, pitääpä seuraavaksi koittaa tätä! Hyvä jos sopii meille herkkiksille, itsellä nimittäin silmät kuivuvat auttamatta niin säässä kuin säässäkin.

    Starberry Lipgloss

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos tämä tuli hyvään saumaan :)! Max Factorilla on kans hyvät ripsarit, mutta silloin vuosia sitten sain niistä oireita :( Ehkä pitäisi kokeilla uudestaan, nyt kun silmät ei enää tunnu niin herkiltä. Tämä Isadora on sopinut ainakin mun silmille hyvin, eikä ole aiheuttanut epätoivottuja reaktioita :)

      Poista
  9. Tekeepäs kyllä runsasta jälkeä :o

    VastaaPoista
  10. Ihan mielettömät räpsyt ja tuo ripsari on kyllä ollut omistuksessa, mutta kulkenut testaamatta tyttärelle. Vannon Lorealin kaikkien ripsareiden nimeen ja jotenkin olen kokenut haastavaksi vaihtaa, no nyt kaduttaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsarilla kyllä tulee upeat ripset ^_^ Ja hihhii, sun täytyy kysyä, onko tytär ehtinyt jo avata ripsarin :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow