In this Light

Kauneusblogi

Luku 803 - Pieni puutaloneliö ja mun tuleva meikkihuone!

meikkihuone5.2 Olen kauneusjuttujen ohella välillä raottanut omaa elämääni noin yleisellä tasolla ja osa teistä tietääkin, että ostimme ekan oman kodin. Ja kuulkaas, jos hyvin käy pääsemme muuttamaan jo marraskuussa! Olen kehittämässä itselleni vatsahaavan muuttostressin ansiosta, sillä muuttaminen vaatii itse tavaroiden kantamisen ohella niin paljon muutakin. Ja tästä syystä energiani varmaan tulevat ensi kuussa olemaan tiiviisti muuttoasioissa, voi olla että se heijastuu harventuneena postaustahtina. En tiedä, saanko mietittyä yhtään oman kodin sisustamiseen liittyviä asioita ennen muuttoa. Voi hyvin olla että sitten kun olemme saaneet tavaramme uuteen osoitteeseen ja luovutettua vanhan asunnon, saan keskitettyä energiat sisustamiseen!

Tulevassa kodissa saan oman työhuoneen, josta olen kaavailemassa kunnon buduaaria! Teinkin kollaasin tulevan huoneeni sisustusinspiraatiosta, se muuten taitaakin olla ainoa huone jonka sisustussuunnitelma on jollain tasolla edistynyt! Yllätin itsenikin sen suhteen, mihin kalusteisiin ja ennen kaikkea - tapettiin lopulta rakastuin palavasti. Ja tunnustan, säilytysjärjestelmä kosmetiikalle  hakee vielä inspiraatiota. Olisiko yhden seinän mittainen, tavallista kapeampi syvyyssuunnassa oleva vaatekaappi tässä tarkoituksessa oiva ratkaisu? Vai sopisiko jo olemassa oleva Malm-lipasto kosmetiikan jemmaamiseen? Vaatekaappiin saisi tottakai muutakin tavaraa säilöön, ihan niin paljon kosmetiikkaa minulta ei vielä löydy että se täyttäisi koko kaapin, hehe!

En oikein tiedä mitä päässäni liikkui kun ihastuin söpöön, vähän naivistiseen Decor Maison valmistajan Maison Babette -malliston, Florar Folklore -kukkatapettiin! Olen käynyt selaamassa tapettikansioita mutta myös kuluttanut lukemattomat tunnit selaillen tapettimallistoja netissä. Eräänä kesäpäivänä rautakaupassa tämä tapetti vaan kolahti lujaa, ehkä siksikin kun tapettikansiossa tällä tapetilla oli tapetoitu nimenomaan meikkaushuone. En saanut tapettia enää mielestäni, ja palasin uudemman kerran hakemaan vielä mallipalan. Anoppikokelaani kommentoi tapetin nähdessään, on aika levoton mutta koska huone tulee minulle, laitan sinne juuri ne tapetit jotka puhuttelevat minua!

Tapetin valinnan jälkeen oikeastaan tiesin, mitkä kalusteet sopisivat sen henkeen. Sain päähän pinttymän Kartellin Victoria Ghost-tuolista. Satuin bongaamaan sen poistomyynnistä, sohvakaupoilla ollessamme. Nukuin yhden yön yli ja seuraavana päivänä soitin liikkeeseen, oliko heillä tuoleja enää jäljellä. Tuoli on ihanan ilmava ja raikas!

Työpöydäksi päätin tuolin valinnan jälkeen IKEAn Malm-kampauspöydän. Se jakaa mielipiteitä, osan mielestä se on rimpula eivätkä laatikot avaudu tarpeeksi. Tykästyin sen siroon ilmeeseen ja uskottelen, että se on tarpeisiini juuri sopiva. Työpöydän valinnassa oli oleellista se, että se mahtuu oven ja seinän viereen. Kampauspöytä sattui olemaan tässä kuussa Ikeassa tarjouksessa, sen sai 20 euroa edullisemmin ja tottakai hyödynsin tarjouksen! Se ja tuoli onkin jo hankittuina, tuoli toki tulee sohvan mukana sitten joskus joulukuussa.

Näen niin sieluni silmin, kuinka pitkäkarvainen villamatto kokoaa työpöydän sekä tuolin ihanaksi kokonaisuudeksi. Omasta mielestäni ei todellakaan haittaa, että matto on eri sävyinen kuin työpöytä, oikeastaan parempi että niiden suhteen tulee kontrastia! Olen jotenkin ihastunut tähän Annon upean rouheaan, pitkäkarvaiseen villamattoon ja mietin, kuinka ihana olisi upottaa varpaat maton syövereihin aamulla meikatessa, tai illalla blogipostausta kirjoittaessa! Mutta en ole aivan varma, onko matto oikean kokoinen työpöytään nähden ja luultavasti se on vielä vähän kysymysmerkkinä.

Jo vuosia sitten ostin Huuto.netistä 50-luvun vuodesohvan aivan naurettavan edullisesti. Sohva ei ole mahtunut meidän nykyiseen asuntoon ( ironista, että muutamme 10 neliötä isompaan asuntoon, jonne sohva sitten taas mahtuu!), eikä mies ole halunnut olohuoneen mukavaksi sohvaksi vanhaa vintagesohvaa. Sohva onkin kiltisti odottanut lapsuudenkotini vanhassa huoneessani lopullista sijoituspaikkaa. Siispä sohva tulee omaan työhuoneeseeni, ja siitä saa tarvittaessa lisävuoteen vieraille. Tosin äitini mukaan vieraat lähtevät yhden yön jälkeen, jos sillä sohvalla joutuvat nukkumaan..en alkuun tykännyt sohvan vihreästä sävystä, mutta lopulta olen tullut sen kanssa sinuiksi. Tässä kuvassa voitte käydä vaklaamassa miltä minun sohvani näyttää!

Valaisinta en ole vielä päättänyt, mutta eniten minua puhuttelee By Rydensin Row, nimenomaan tuo 5-spotin versio. Kupari olisi värinä ollut nastampi, mutta luultavasti päädyn tuohon messinkiseen.

Ja koska kyseessä on kauneushuone, haluan hankkia pieniä, aiheeseen sopivia ja mahdollisesti käytännöllisiä somisteita. H&M:n valikoimista bongasin täydellisesti tapettiin sointuvan suihkepullon! Niin, olen virallisesti vanha kun näemmä haikailen vaaleanpunaisen perään..toisaalta, vaaleanpunaista tulee olemaan vain tapetissa ja jossain pienissä yksityiskohdissa. Villamatto, sohva sekä valaisin tuovat huoneeseen särmää, tuoli taas ilmavuutta ja modernia tunnelmaa. Mutta pakko se on sanoa, eniten olen fiiliksissäni tuosta tapetista! Se tulee niin olemaan huoneen sydän! Vielä kun saan mietittyä, kuinka monta seinää tapetoin. Olisivatko ne vain päätyseinät, vai myös niiden lisäksi yksi leveämpi seinä ( jossa tosin on ovi, eli se aiheuttaa omat haasteensa..).

Voisitko kuvitella tällaista sisustusta itsellesi? Onko tapetti liian överi? Otan myös vinkkejä vastaan sen suhteen, miten te säilytätte kosmetiikan. Onko kukaan rakentanut vaatekaapin yhteyteen purkeille tilaa?

Kollaasin kuvat:

suihkepullo : H&M
tapetti: Decor Maison
sohva: 1stdibs
kampauspöytä: IKEA
matto: Anno
tuoli: Kartell
valaisin: Sessak

ps. Linkit eivät ole maksullisia linkkejä, mutta rakkaat lukijat, mitä mieltä olette jos täällä jossain vaiheessa tulee olemaan affilinkkejä? Loppuuko blogin lukeminen, jätät vain ostamatta vai suhtaudutko asiaan neutraalisti?


18 Kommentit

  1. Tapetti on aivan superhyvä ja sopii meikkihuoneesi tyyliin prikulleen:)
    Malm-meikkauspöytä mullakin on, ja vaikka se nyt on vähän rimpula, niin ei ole juurikaan haitannut. Mun varsinainen kosmetiikan keskusvarasto on isommassa Malm-lipastossa. Minusta se on ihan hyvä siihen. Ikeasta saa Malm-lipastoon sopivia käteviä kangaslokerikkoja, joihin voi laittaa tuotteet omiin sektoreihinsa.
    Affiliate- yms. linkit ei haittaa mua yhtään. Se on mun mielestä bloggaajan oma asia mitä hän blogiinsa linkittää. Eikä mua haittaa pätkääkään, jos/kun bloggaaja saa jotain rahallista vastinetta linkeistä. Go for it, girl <3
    Mukavaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä enemmän katson tapettia, sitä varmempi olen valinnasta :) Mun täytyy ehdottomasti hankkia kangaskoreja, jos siis päädyn ottamaan vanhan Malmin omaan huoneeseeni! Nyt mulla on ollut osa kosmesta yöpöydän laatikoissa ja osa sellaisessa Ikean mintun värisessä tarjoiluvaunussa :)

      Ja kiitos affilinkkirohkaisusta! Joskus olen huomannut joidenkin blogien kommenttiboksissa aika tiukkaakin kommenttia aiheeseen liittyen. Mutta mun mielestä ne on alan tulevaisuutta, ja tätä somepyörää ei enää voi kääntää taaksepäin :)

      Poista
  2. Minua ei affilinkit haittaa, anna mennä vaan :) ihania sistusjuttuja, onnea uuteen kotiin! Olisi kiva nähdä kuvia uudesta omasta kodista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta, ehkä uskallan niitä kokeilla, jos jokunen ropo sitäkin kautta tulisi :) Ja aivan varmasti saatte nähdä kuvia uudesta kodista :)! Tänään päästiin ekaa kertaa käymään juuri omassa kodissa sisällä, ja napsinkin jo kuvia :)

      Poista
  3. Ihania sisustuspohdintoja, mulla on myös IKEAn kampauspöytä mutta ei Malm,vaan sellainen pieni josta kansi nousee ylös.

    Affilinkit eivät haittaa, sillä eihän se ole keltään pois jos bloggaaja saa pikkurahaa siitä, että joku ostaa suositteleman tuotteen. Ja kun se ei vaikuta hintoihinkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ^_^ Näitä on ollut ihana miettiäkin, mutta se valinnan vaikeus :D Ihan kamalaa!! Oo, onkohan IKEAssa muuten enää sitä sun pöytää enää myynnissä?

      Musta tuntuu, etttä osa tyypeistä jotenkin suhtautuu suorastaan "vainoten" noihin affeihin..kun ei se keltään ole pois, ei sitä linkkiä ole pakko klikatakaan :D :D Ja en usko, että kovin moni vielä affituloilla elättää itsensä. Enemmän ne tulot menevät luultavasti harrastuksen ylläpitokuluihin, esim. serverimaksut jne.

      Poista
  4. Toi kukkatapetti olisi aivan ihana tehoste yhdellä seinällä, itse en ehkä kaikille seinille laittaisi tulisi liian sekava olo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että laitan sen tapetin kahteen päätyseinään :D Mua kyllä kutkuttaisi se kolmaskin seinä, mutta joo, voi olla että olisi liian sekava. Tää on vaikea valinta :D

      Poista
  5. Itsellä on tuo Malm pöytä ikeasta ja säilytän siellä kähes kaikkia meikkejäni. Muuten pöytä sopii hyvin kosmetiikan säilytykseen, mutta pöydän lokeroa ei saa kokonaan auki, joten lokeron takana olevaa tavaraa ei nää. Aika monella käytössä IKEA:n Alex lipasto meikkien säilytyksessä ja veikkaan että se on tuohon käyttötarkoitukseen hieman parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mun meikit ei kyllä varmaan tuon pöydän sisään mahtuisi :D Olen ajetellut säilyttää siellä luomiväripaletit ja sitten jotain muuta, mutta tulen tarvitsemaan jonkun lipaston lisäksi. Alexia olen miettinyt, mutta nyt saisin Malmin hyvin kierrätettyä vanhasta kodista :D

      Poista
  6. En edes huomaa onko affilinkkejä vai ei. Luin Miikkulaisen blogin kommenteissa mielipiteitä tästä, ja joillekin se on ehdoton ei, vaikka minustahan bloggaaja tarjoaa vain helpon linkin, josta tuote löytyy. Jos joku ei halua käyttää linkkejä, niin eihän niitä tarvitse klikata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aivan samaa mieltä, en mäkään niihin kiinnitä huomiota ja tosiaankin, niitä ei ole pakko klikata :D!

      Poista
  7. Tapetti on niin sua, nuo sävyt. Tuoliin rakastumisen ymmärrän myös täysin, se on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Aika ihanasti te tunnette mut <3 Tuolikin on ihana, hauskintahan on se että alunperin himoitsin aivan toisenlaista tuolia :D Mutta kun se huoneen tyyli alkoi kehkeytyä, huomasin valintojen olevan helpompaa :)

      Poista
  8. Nainen osaa sisustaa kodin mielikuvissaan jo ennen muuttoa. Tapetteineen kaikkineen näyttää aivan ihastuttavalta. Elätte jänniä aikoja ja muuta vatsahaava iloisiksi perhosiksi, jos vaan pystyt, pala kerrallaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 No voin tunnustaa, meillä esim. makuuhuoneen sisustus on vielä ihan auki :'D Mutta kyllä se tästä, ja sitten kun pääsee kamojen kanssa uuteen kotiin niin siitähän se sitten lähtee :) Tämä on niin ihanaa, jännää ja samalla stressaavaa aikaa <3

      Poista
  9. Ihanan värikäs tapetti! Kiva, että joku rohkenee sisustamaan muutenkin kuin sillä ainaisella musta-valko-harmaalla :D

    Affi-linkit ei haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se onkin varmaan meidän kodin väripilkku se :D Tosin voi olla, että olohuoneen verhoihin tulee väriä ^_^

      Poista

Lähetä kommentti

Follow