Pages



9.11.2017

Luku 808 - Syksyn trendikkäin letti?

Letti14

Letti17 Letti19

Tämän syksyn eräs kampaustrendeistä on ollut musta rusetti hiuksissa! Ja hetken mielijohteesta päätin minäkin kieputtaa mustan nauhan letin sisälle, rusetti mielessäni. En ollut etukäteen suunnitellut nauhan mittaa, ja nauhaksi valikoitui vanhan mekon kankainen vyö. Se oli hiusteni pituuteen nähden liian pitkä, mutta toimi kuvauskäytössä hauskasti. Kovin käytännöllisiä näin pitkät lettinauhat eivät ole, mutta kuvassa ne ovat kieltämättä makean näköiset!

Tein niin, että lähtiessäni tekemään lettiä, sujautin nauhan letin yläpäähän ja lähdin lyömään palmikkoa kolmella hiusosiolla, joista kahdessa oli nauha mukana. Letin lopussa suljin letin pään pienellä kuminauhalla ja vasta sen jälkeen tein rusetin. Seuraavaa lettirusettia aion kokeilla kapeammalla samettinauhalla, optimoiden sen hiusteni pituuteen nähden sopivaksi!

Omat vinkkini onnistuneeseen lettiin on hiusten karheus, kovin silkkisiksi hoitoaineella huolletut hiukset on hankala letittää. Suola- tai volyymisuihkeet on ehdottomia letittäjien kavereita! Oma lettimaailmani mullistui kun jossain vaiheessa hoksasin letin "löysentämisen", eli venytän lettiä leveyssuunnassa. Näin ohuempikin letti näyttää runsaammalta. Ja joskus tykkään vielä tehdä lettiä rouheamman näköiseksi ns. karstaamalla, eli vedän sormilla lettiä pituussuunnassa ees ja taas. Tätä suosin varsinkin silloin, kun teen niskasta lähtevän ranskanletin, joka asettuu irokeesimaisesti keskelle päätä. Kevyt suihkaus hiuslakkaa viimeistelee letin kuin letin, mutta tunnustan olevani sen suhteen laiska ja se on apunani noina takalettipäivinä.

Miltä lettinauha näyttää? Teetkö sinä lettejä hiuksiisi?

26 kommenttia :

  1. Söötiltä näyttää, nyt melkein harmittaa kun juuri kävin lyhennyttämässä omia hiuksiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi ei 😁 Mutta hiukset kasvavat nopeasti, ja yllättävän lyhyeen mittaankin saa jo lettejä.

      Poista
  2. Näyttää tosi hyvältä! :) Mä en osaa tehdä mitään tavallista letistä erikoisempaa (edes sitä ranskanlettiä), mutta tollanen lettinauha toisi kyllä kivaa vaihtelua siihen ihan tavislettiinkin :) Mulla on sen verran ohuet hiukset, että mun on lähes pakko aina löysentää sitä valmista lettiä, jotta se näyttää edes hitusen kookkaammalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan lettinauhalla saa kivaa twistiä 😊 ja letin löysentämisellä saa kyllä kivaa volyymia 😊 letitys on mun mielestä aina hankalaa, se käsien hahmottaminen..

      Poista
  3. Siis rusetit on aina ollu mun ikisuosikkeja! Saattaa johtua siitä, että en osaa hirveästi tehdä mitään mun hiuksille, niin rusetilla saa aina tehtyä vähän fancymmän näköiseksi hiusten osalta kokonaisuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli pitkään angsti, että rusetit on liian tyttömäisiä mutta kun valitsee väriksi mustan on se heti aikuisempi 😊mutta oot oikeassa, risteillä saa heti ihan erilaisen fiiliksen!

      Poista
  4. Letittelen hiuksiani usein. Leteillä saa luotua kivoja kampauksia. Kaunis on sinunkin lettisi!
    Ihanaa torstaita sinulle ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oot ahkera letteilijä 😊 Niillä saakin kivoja kampauksia 😊 Ihanaa lauantaita!

      Poista
  5. Kaunis, musta toi on niin Chanelia!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 itseasiassa nyt kun sanoit, niin ehkä tietty Chanel-fiba tässä on 😉

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Näyttää tosi viehättävältä:) Lettejä en ole itse käyttänyt pitkään aikaan, koska oma "materiaali" ei nykyisin oikein riitä sellaiseen;) Letityssuihkeitakin on vissiin ihan erikseen. En ole kokeillut, mutta jossain kaupan hyllyllä olen sellaisia nähnyt;) Rusetit ja nauhat on kivoja somisteita vaatteissakin ja tuo musta on erityisen staili:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tarkoitat varmaan pituutta? 😀 mutta saa lyhyeenkin letin, mutta pitänee olla ranskis. Ja ei tää minkään letti mikään pitkä ole, haha 😁

      Mä en ole vielä kokeillut virallista letityssuihketta 😊 Ja totta, musta on värinä ehkä sellainen chic 😉

      Poista
  9. Eka laitoin kommentin tuplana,koitin poistaa vaan toisen ja poistin molemmat.Oon just tällänen!Mielettömän kaunis letti!Kävin just viime viikolla ettimässä petroolia,viininpunasta ja vihreetä satiininauhaa letteihin😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ei se mitään 😍 Oo mä niin haluan nähdä sun letin jossa on noita värejä!!

      Poista
  10. Söpö letti. :) Omat hiukset ei taivu letteihin ja itse en niitä jaksaisi väkertääkään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😍 joo pituus voi olla haaste, mä joskus tein lyhyeen hiukseen sellaista kieputuslettiä 😉

      Poista
  11. Toi sun letti on aivan ihana,mutta ensimmäisenä kiinnitin huomioni sun mahtavaan huulipunan sävyyn <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos😍 Huulipuna on btw Avonin, sävy Plumping Plum ( pitäisi löytyä sultakin 😉 )

      Poista
  12. No tää on kyllä ihana! Ehdottomasti lähtee kokeiluun, jahka keksin jostain sopivan nauhan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tempaisin eka vastaamilleen nauhan, pitääkin vähän penkoa paremmin nauhavarastoja 😊

      Poista
    2. Kiitos! Mä tempaisin eka vastaamilleen nauhan, pitääkin vähän penkoa paremmin nauhavarastoja 😊

      Poista
    3. Siis vastaantulleen, argh tätä tekstinsyöttöä 😂

      Poista