In this Light

Kauneusblogi

Luku 834 - Se pieni ja ratkaiseva ero meikissä

bv7 bv9

Tiedättekös, joskus ei tarvita paljoakaan, jotta meikin ilme muuttuu kasvoilla. Tai sanotaanko näin, kasvot muuttuvat! Siis jo se, että levittää kasvoille meikkiä muuttaa tottakai kasvojen ilmettä, mutta joskus yllättävän pieni elementti saa kasvoille yllättävän muutoksen. Se muutos ei välttämättä ole silmiinpistävä, mutta kuitenkin sellainen, joka loihtii pieniä taikoja. Nimittäin, nyt puhutaan kasvojen varjostamisesta!

Minulle oli pitkään, siis todella pitkään kausi, jolloin aurinkopuuteri oli siellä, mihin aurinko ei paistanut lainkaan. Eli meikkipussin syövereissä. Jotenkin sain yliannostuksen kaikesta contouring-meiningistä, jossa kasvoille saatetaan tehdä aika vahvakin meikki. Te tiedättekin, viihdyn parhaiten luonnollisemmassa meikissä. Mutta uudessa kodissa järjestelinkin meikit meikkipöydän vetolaatikkoon ( siis siltä osin, kuin ne sinne mahtuivat ) ja lähes joka päivä laatikkoa avatessani silmäni osuvat paremmin aurinkopuuteriin. Niinpä, innostuin ottamaan sen käyttöön. Bobbi Brownin aurinkopuuteri, Bronzing Powder sävyssä Golden Light on mahtava, mattainen aurinkopuuteri. Sen sävy on mielenkiintoinen, omaan silmääni erikoisella, jopa viileällä vivahteella oleva terrakotta.

En osaa käyttää aurinkopuuteria niin, että sutisin sitä ylt'ympäri kasvoja vaan käytänkin sitä kasvojen muotoiluun, varjostuksiin. Varjostuksilla saa kasvoille kolmiulotteisuutta ja sen avulla voi visuaalisesti esim. aavistuksen häivyttää kaksoisleukaa, jos niin haluaa tehdä. En tarkoita todellakaan sitä, että kaikkien täytyisi näin tehdä mutta halutessaan kasvojen muotoilulla voi korostaa kasvojen rakennetta.

Luonnollisen meikin rakastajana sudin aurinkopuuteria kasvojen varjokohtiin maltillisesti, vähän niin kuin aurinko olisi suudellut kasvoillesi luonnolliset varjot. Poskilla aurinkopuuteri löytää paikkansa poskipunan kainalosta, ohimoilla kulmakarvojen kupeesta ja leuassa leukalinjan sekä kaulan katveesta. Alla olevissa kuvissa kahdessa ensimmäisessä kasvoilla on meikki ilman aurinkopuuteria ja kahdessa viimeisessä kuvassa aurinkopuuteria on sipaistu äsken luetelluille kasvojen osille.

  bv1bv6
varjostuksen kanssa

  bv12bv14

En tiedä, kuinka hyvin eron lopulta havaitsee kuvissa, sillä valo syö varjoa sekä värejä. Luonnollinen meikki on myöskin hyvin kaukana kuvausmeikistä, joka on usein huomattavan vahva. Mutta rakastankin meikissä sitä, että sillä on mahdollista loihtia nyansseja, joita ei välttämättä huomaa. Kasvot ovat erilaiset, mutta kukaan ei ehkä osaa sanoa tarkalleen, miten ja ennen kaikkea, miksi. Hyvänä esimerkkinä se, että olen vuoden sisällä laihtunut noin 4-5 kiloa ja painoni on nyt viime ajat kuitenkin pysynyt suhteellisen samana. Mutta kun minulla oli töissä poikkeuksellisesti housut mekon sijaan sekä kasvot aurinkopuuterilla muotoillut, sain kysymyksen; kuihduttiko muutto minua? ^_^

Muotoiletko sinä kasvoja? 

20 Kommentit

  1. Mäkään en osaa sutia aurinkopuuteria kauttaaltaan kasvoille, mutta lähestulkoon joka päivä tulee tehtyä pienet varjostukset sen kanssa :) Poskiluu ja nenä on niitä alueita, jotka on ehdottomasti varjostettava, jos siihen puuhaan ryhdyn :) Kyllä sellainen pienikin asia muuttaa ilmettä ihan selkeästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä koko kasvoille sutimisessa on jotain pelottavaa,varsinkin vaaleana 😀 Mutta pieni annos varjojen muodossa on jees!

      Poista
  2. Mä käytän kanssa aurinkopuuteria muotoiluun, sillä saa sopivan hentoista jälkeä makuuni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen "tuttu ja turvallinen" tuote 😀 En ole innostunut monen eri sävyn contour-paleteista, kun mulle riittää yks sävy 😆

      Poista
  3. Mä kirjoitin just tänään kasvojenmuotoilupaletista ja olen samaa mieltä kuinka selvän eron saa pienillä jutuilla. Vahva meikki ei ole minun juttuni, mutta hento huiskaus aurinkopuuteria sopii kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Iredalen paletti näyttää ihanan freesiltä 😊 Meillä onkin samanlainen meikkifilosofia 😊

      Poista
  4. Mä käytän aurinkopuuteria tai varjostustuotetta, ilman niitä ei enää osaisi olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä saa sen viime silauksen 😊 Mä oon käyttänyt tosi paljon poskipunas draping-meiningillä, mutta nyt oli ihana pitkästä aikaa kaivaa aurinkopuuteri meikkijengiin mukaan!

      Poista
  5. Kyllä ehdottomasti joka päivä tulee käytettyä aurinkopuuteria :) Tällä hetkellä käytössä The Body Shopin Honey Bronzer vaaleimmassa sävyssä, joka sopii itselle näin talvella todella hyvin! En voisi kuvitellakkaan meikkaavani ilman jonkinlaista varjostustuotetta, ne muokkaavat kasvoja kuitenkin sen verran paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen luottanut poskipunaan ja drapingiin, mutta on ollut kiva kaivaa aurinkopuuterikin mukaan 😊 Ja kiitos TBS vinkistä! Oliko ne niitä palleroita vai kiinteässä muodossa?

      Poista
  6. Käytän bronzeria aina meikissä, mutta en mitenkään överisti, koska luonnottomat ruskeat läntit kasvoilla on hullunkurisen näköiset;) Kasvojen muotoilukin on taitolaji:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, mielummin vähän kuin liian överisti 😀

      Poista
  7. Poskipäitä tuon esille, koska ne on mielestäni yksi kasvojeni parhaista kohdista. Näytät kyllä aivan upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin kauniit poskipäät! Ja kiitos 😗

      Poista
  8. Mä käytän aurinkopuuteria varjotustuotteiden kanssa päivittäin tuomassa hieman lämpöä kasvoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla teidän tekniikoista ja käyttötavoista 😊

      Poista
  9. Mä oon tosi varovainen aurinkopuuterin kanssa: joko sitä tai poskipunaa. :)Nätti meikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä saatan laittaa molempiakin 😀 Mutta varovainen saa olla, ettei mee liian överiksi! 😊 Ja kiitos 😗

      Poista
  10. Aurinkopuuteri on kyllä ihana keksintö, ja niin mukavan monikäyttöinenkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se on, välillä harmittelen kun en osaa sitoa koko kasvoille aurinkopuuteria 😀

      Poista

Lähetä kommentti

Follow