In this Light

Kauneusblogi

Luku 887 - SO'BiO étic misellivesi, mun ehdoton suosikkimiselli!

luonnonkosmetiikka

Misellivedet ovat tulleet jäädäkseen! En vielä vuonna 2013 ensimmäistä kertaa misellivettä käyttäessäni ollut varma, onko tämä sellainen tuote, joka on markkinoilla vain hetken ja poistuu parin vuoden kuluttua kun kuluttajat ovat jättäneet tuotteet pölyttymään kaupan hyllyille. Vai löytääkö misellivesi paikkansa kosmetiikkatyyppien sydämistä? Itse olen alusta asti ihastunut misellivesien nerokkaaseen ideaan, ne puhdistavat ihon ilman tarvetta vedellä huuhteluun. Minulla misellivesillä on vankka sijansa aamurutiinissani, pesen kasvoni aamuisin misellivedellä. Ennen misellivesiä käytin tähän kasvovettä mutta huomasin nopeasti, että misellivedet ovat aamupuhdistuksessa kasvovettä tehokkaampia.

Olenkin vuosien varrella kokeillut hyvin montaa misellivettä. Harvoin kuitenkin olen jäänyt yhden miselliveden uskolliseksi käyttäjäksi, sillä olen aina halunnut kokeilla jotain uutta. Tiedättehän, sitä löytää ihanan ja hyvän tuotteen mutta mieltä kaihertaa se, että onko olemassa jotain vielä parempaa? Siksi olenkin halunnut aina ostaa loppuneen miselliveden tilalle jotain vallan muuta misellivettä! Nyt olen kuitenkin sen tilanteen edessä, että aion ostaa kolmannen pullon yhtä tiettyä ja samaa misellivettä, enkä edes haaveile löytäväni jotain tätä parempaa. Sillä tämä on minusta mitä parhain tuote! ( okei, haluan kokeilla Bioderman kulttimainetta nauttivaa misellivettä, että lunastaako se kehunsa )

misellivesi

SO'BiO étic Misellivesi Aloe Vera ja ruusu ( 10,90 € / 500 ml ) on tehokas, mutta hellävarainen luonnonkosmetiikan misellivesi. Tämä eroaa aiemmista kokeilemistani misellivesistä siinä, että tässä ei oikeastaan ole tuotetuntua, osa misellivesistä kun voi joko vaahdota tai jättää aavistuksen nahkean, tahmean pinnan. Tämä ei myöskään ärsytä ihoa, ei kirvele iholla tai silmissä. Vaikka misellivesi tuntuu kuin ihan vaan vedellä ihoa pyyhkisi, ei se ole tehoton. Tämän avulla saa pyyhittyä helposti ihon pinnalle yön aikana kertyneen "nöyhtän" ja hien jne. pois. Käytän misellivettä myös ripsivärisotkujen pyyhkimiseen, ja tämä poistaa sotkut mallikkaasti. Tarvittaessa tällä saa meikinkin puhdistettua, mutta siihen menee sen verran aikaa ja vanulappuja, että hyvin harvoin käytän misellivettä siihen tarkoitukseen.

Koska tuote on luonnonkosmetiikkaa, raaka-aineet hellivät ihoa. Aloe Vera kosteuttaa ja rauhoittaa, kuten myös kamomilla- ja ruusuvedet. Bisabololi taas lupaa ehkäistä tulehduksia. Misellivesi sopii vegaaneille, ja sillä on sekä Cosmebio- ja ECOCERT-sertifikaatit. Miselliveden pH-arvo on 5, joten sekin antaa ymmärtää tuotteen olevan hellävarainen. Iso pullo on riittoisa, minulla se kestää 3-4 kuukautta joka päiväisessä käytössä. Misellivedessä on vieno ruusuisen marjainen tuoksu, mutta en oikeastaan aisti sitä enää puhdistusrutiinin yhteydessä.

SO'BiO étic -misellivedessä on huonona puolena sen saatavuus. En ole nähnyt tätä pitkään aikaan lähi-Citymarketissani, mutta onneksi Hehkusta tätä saa.

10 Kommentit

  1. Tismalleen samaa mieltä tästä misellivedestä<3 Se on fantastisen hyvä tuote. Jollei olisi hinkua kokeilla eri merkkien misellivesiä, käyttäisin vain So'Bion aloe vera misellivettä:) Ehkä sekin päivä koittaa, ettei viitsi enää muita kokeilla. Ennen vannoin Simplen miselliveden nimeen, mutta So'Bio on parempaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ihana kuulla että säkin tykkäät tästä :D Just laitoin eilen illalla pullon tilaukseen ^_^ Ehkä voisin ostaa rinnalle kokeiluun jotain muuta, niin saisi taas kurkittua enemmän misellien maailmaan ^_^

      Poista
  2. Mäkin olen joskus vuosia sitten miettinyt, etteihän misellit ole vain hetken trendi. En osaisi olla enää ilman! Tämä on kyllä loistava tuote, jota voisin ostaa uudestaan testiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että misellit ovat tulleet jäädäkseen. Ne ovat niin näppäriä, enkä mäkään osaisi olla ilman :) Tää SO'BiO säväytti ja iho tykkää tosi paljon, niin olen tykännyt pitäytyä tässä :)

      Poista
  3. Täysin koukussa myös misellivesiin. Tällä hetkellä testailen Lumenen versiota :)
    Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Misellehihin jää helposti koukkuun ^_^ En muuten muista, olenko koskaan Lumenelta miselliä kokeillut. Ehkä täytyy kokeilla :) Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

      Poista
  4. Ihana kuulla, sillä mulla Lumenen misellivesi loppumaisillaan ja uutta kohta ostamassa. Täytyykin tutkailla mistä tätä saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyykin tutustua Lumeneen, en muista olenko koskaan heidän miselliä kokeillut. Mutta tää on huippu! Rauhoittaa ihoa ja on tosiaankin tuotetunnoton, tykkään tosi paljon tästä :) Mä lähtisin etsimään tätä Hehku-myymälöistä, laitoin eilen oman misellini tilaukseen kun hyödynsin samalla yhden toisen tuotteen tarjouksen, joka päättyi eilen ^_^ Muuten olisin varmaan mennyt ihan paikan päälle tätä etsimään:D Citymarketistakin saattaa löytyä, jos käy hyvä tuuri.

      Poista
  5. Tykkään todella paljon misellivesistä ja kasvovedet on saaneet väistyä ja tilalle on tullut puhdistukseen micellivedet ja iholle essence tyyppiset. Tämä on täysin uusi merkki täällä, kiitos vinkistä. <3

    Ihanaa ja aurinkoista viikkoa Salka <3

    VastaaPoista
  6. Tätä oon katsellu cittaris silmä silmällä, että toi on mun seuraava...kun vaan nivean jättipullo loppuu...se muuten on supertylsä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow