In this Light

Kauneusblogi

Luku 935 - Uusi ulkoasu!

2017-11-16_12-51-14
Minä olen se tyyppi, joka tykkää pitäytyä vanhassa, hyväksi havaitussa kaavassa, omalla mukavuusalueellani. Mutta toisinaan on hyvä repäistä. Uusin blogipohjan edellisen kerran vuonna 2017, ja tykkäsin silloisesta pohjasta todella paljon! Mutta ajan saatossa huomasin blogipohjassa muutaman asian, mikä alkoi askarruttaa. Ensiksi, blogipostausten fontti oli kiikun kaakun "tarvitsen suurennuslasin" -rajoilla. Tykkäsin kevyestä, eteerisestä fontista mutta se alkoi tuntui vähän liian hailulta ja vaikea lukuiselta. Toiseksi, "suositut postaukset" sivugadgetissa ei näkynyt postausten Flickr-kuvat. Ja jos latasinkin kuvan postaukseen Bloggerin kautta, se kuvahan näkyi - jos siis se postaus päätyi tuohon sivupalkkiin. Koin lopulta "suositut postaukset" -gadgetin sillisalaattimaiseksi, mutta en saanut aikaiseksi tehtyä ongelmalle mitään. Kolmanneksi..niin, taisin ehtiä jo unohtaa tällä välin kun pidin postauksen kirjoituksen lomassa pullakahvitauon, mikä oli vielä painanut mieltäni..tai sitten pulla ja kahvi sai minut takaisin leppoisaan elämänmakuun, LOL!

Kun blogikamuni Jonnan kanssa tuli taannoin keskustelua blogipohjista, intouduin itsekin tutkailemaan blogipohjia Etsystä sillä silmällä. Sopivan pohjan etsiminen ei ollutkaan helppoa, mutta lopulta sinnikään etsimisen jälkeen löysin kivan, persoonallisen ja toivon mukaan helppolukuisen pohjan :D ( nyt ei ainakaan pitäisi tarvita suurennuslasia, LOL! ). Viimeinen sinetti oli se, että myyjä kommentoi Flickristä upotettujen kuvien toimivan tässä pohjassa myös "suositut postaukset" -gadgetissa.

2017-11-16_12-56-14

Oikeastaan mitään isoa muutosta entiseen ei tullut, paitsi päätin raottaa "yksityisyyttäni" ja toin esittelytekstiin mukaan lempinimeni. Oikeassa yläkulmassa olevalla suurennuslasilla saa näppärästi haettua blogin sisältä asioita, Some-kanaviin pääset profiilikuvani yllä olevista pienistä kuvakkeista ja Voi olla, että jossain vaiheessa heitän tuon pitkän "tunnisterimpsun" joko kokonaan pois tai esim. siistin sitä tms. Eli vielä pientä hienosäätöä on tiedossa. Blogipohjan vaihtaminen oli lopulta aika helppo juttu, suurin ongelma oli se, että uskalsin alkaa räpeltää pohjaa auki ja ladata sen blogiin ylipäänsä :D Eli ei kannata ajatella, että blogipohjan vaihtaminen olisi supervaikeaa, myyjät antavat mukana todella hyvät ohjeet ja tarvittaessa myyjätahokin voi asennuksen tehdä, maksua vastaan.

24 Kommentit

  1. Hyvältä näyttää!!! Kuvatkin on tosi kivan kokoiset. Mulla myös myyjä kävi korjailemassa pohjastaan muutamia juttuja, kun pyysin, ihan maksutta. Kannattaa muuten tarkistaa analytics, Etsyn myyjät jostain syystä jättävät usein analytics koodin laittamatta, en tiedä miksi. :( Mulle kävi noin, mutta onneksi huomasin nopeasti, niin se käytiin sinne erikseen manuaalisesti lisäämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, tykkään itsekin tästä tosi paljon :) Ja varmasti myyjätkin korjaavat, jos joku juttu ei jostain syystä toimikaan optimaalisesti. Mä laitoin kans myyjälle jo viestiä, kun en saanut tekstiä lisättyä tuohon esittelykenttään, se aina vaan pyyhkiytyi pois, eikä tallentunut! Lopulta kun kokeilin jättää <3 pois, niin johan alkoi toimimaan :D :D Ja koodin puuttumisen huomasin itsekin nopeasti :D Ehkä myyjien on helmpompi tehdä ne pohjat ilman mitään ns. alustavia koodikohtia. Tai jos siellä olisi valmiina jotain, niin luulen että sen vaihtaminen oikeanlaiseksi voisi ehkä helpommin tuhota koodista jotain tärkeää :D

      Poista
  2. Näyttää hyvältä ja selkeältä. <3 Mikä siinä onkin, että katse lepää minimalistisessa ja valkoisessa blogipohjassa! :D Ja kuvat ovat hyvän kokoisia, itse pidän siitä että ne ovat hiukan isompia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olisi pitänyt tehdä tämä jo aiemminkin :D Toisaalta, pari vuotta on hyvä väli uudistumiselle :) Mä yritän jatkossa pitää kuvat inhimillisen kokoisina, niin ei olisi liian raskas selattava.

      Poista
  3. Hyvännäköinen ja tyylikäs, kuten bloggaaja itse:) <3
    Tosiaankin on hyvä, ettei teksti ole liian hailakkaa ja/tai pientä. Se helpottaa lukemista kummasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos ystis <3 Ja huomasin nyt konkreettisen eron, miten hentoinen se aiempi fontti oli! Varmasti helpottaa lukemista itse kullakin :D

      Poista
  4. Tosi kaunis pohja! Herää itselläkin kiinnostus perehtyä asiaan, ja virkistää omaa blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä ostin omani Etsystä, sinne hakusanaksi Blogger template niin näitä pohjia alkaa löytyä :) Ja tämä taisi maksaa n. 12 €! Tuolla ihan alanurkassa oikealla onkin linkki myyjään, jolta tän ostin :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tykkään tästä tosi paljon itsekin!

      Poista
  6. Hyvältä näyttää! :) Itselläkin olisi paljon blogin ulkoasussa fiksailtavaa, mutta ei ole saanut aikaiseksi ja ideatkin hukassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä en osaisi itse koodata eikä mieskään ehdi, niin Etsystä ostaminen on helppoa :) Ja menihän tässä tovi, että sai kaikki linkit kohdilleen ja gadgetit paikoilleen :)

      Poista
  7. Tosi hyvältä näyttää! Ja vaihteluhan virkistää aina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pari vuotta onkin hyvä väli uudistautua :)

      Poista
  8. Kivalle näyttää sivusi. Tulin tänne tuolta Souliinan blogin kautta.

    VastaaPoista
  9. Ihana uusi pohja! Hyvältä näyttää kokonaisuus :)

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää ja nyt tämä puolisokeakin näkee lukea hyvin tekstit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä näen itsekin nyt paremmin lukea omat jutut :D Eli et ole ainoa "puolisokea" :)

      Poista
  11. Onnea uudelle ulkoasulle, joka on hyvin kaunis ja ihan sun näköinen. Kivaa viikkistä Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiia, ihana kuulla! Ja ihanaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  12. Uusi pohja näyttää aivan mahtavalta! Tosi kaunis ja selkeä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, tykkään tästä edelleenkin tosi paljon :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow