In this Light

Kauneusblogi

Luku 936 - The Ordinary 100% Organic Cold-Pressed Rose Hip Seed Oil

ruusunmarjaöljy
The Ordinary on aiheuttanut kosmetiikkapiireissä kunnon hypetyksen! Omakohtaisessa käytössä merkki on jäänyt sangen vieraaksi; en vain saanut aikaiseksi ostettua mitään tuotemerkiltä. Kunnes huomasin merkin tulleen Elloksen valikoimiin, intouduin tekemään ensimmäiset The Ordinary hankintani! Haha, kyllä vain, Ellokselta sisustustuotteiden tilaamisen yhteyteen oli helppo liittää myös kosmetiikkaa, voin nimittäin kertoa että näitä tilauksia on tullut tehtyä useampikin..

Mutta mikä ihme on The Ordinary? Kanadalainen merkki on tiivistetysti tehokasta ihonhoitoa pikkurahalla. The Ordinaryn tuotteet ovat täynnä aktiiviaineita, ja niistä on haluttu tehdä mahdollisimman tehokkaita. Jotta pienen budjetin tuotteet olisivat kaupallisesti realistisia, merkki on mm. karsinut pakkausten ulkoasun minimalistiseksi. Omaa silmääni pakkausten ulkoasu miellyttää, minusta graafisen minimalistinen sekä moderni ilme Helvetica tyylisellä fontilla on erittäin onnistunut! Näihin on minusta ilo tarttua, ja purkit erottuvat edukseen. Hyvän designin ei aina tarvitse olla kallista. The Ordinary on osa Deciem-yhtiötä, jonka perustaja Brandon Truaxe onnistui viime aikoina vellomaan some-kriisistä toiseen ja kokien lopulta hyvin surullisen kohtalon, menehtyen vain 40-vuotiaana. Tämä oli pysäyttävä uutinen, vaikka en olekaan ollut The Ordinaryn suurin fani ja käyttäjä.

The Ordinaryn tuotteita on hyvin, hyvin paljon ja tuotteiden yhteiskäytössä kannattaa pelata varman päälle. Merkin sivuilla onkin opastettuna, mitä tuotteita kannattaa käyttää yhdessä. Siksi päätinkin lähteä helpoimman kautta, eli tilata alkuun tuotteen jonka tyylistä olen käyttänyt aiemminkin. Sellaisen, mistä suurella todennäköisyydellä tykkäisin! Päätinkin lähteä tutustumaan merkkiin 100% Organic Cold-Pressed Rose Hip Seed Oilin, eli ruusunmarjaöljyn kautta. Olen öljyjen suurkuluttaja ja mielenkiinnolla odotin, millainen The Ordinaryn ruusunmarjaöljy olisi!

The Ordinaryn ruusunmarjaöljy on kylmäpuristettua sekä se sisältää vain yhtä raaka-ainetta, eli ruusunmarjaöljyä. Jossain tapauksissa ruusunmarjaöljy voi olla osana öljysekoitusta, mutta tämä on ns. täyttä tavaraa! Omasta mielestäni tässä on miedompi tuoksu kuin esim. Pain ruusunmarjaöljysekoituksessa. Joka tapauksessa ruusunmarjaöljyn tuoksu on astetta erikoisempi, omasta mielestäni aavistuksen kalamainen. Ruusunmarjaöljy sisältää runsaasti linolihappoa, linoleenihappoa sekä A-vitamiinia. Öljy onkin oiva tasapainottamaan ihon sävyä, esim. pigmenttimuutoksiin voi saada tästä öljystä apua, samoin aknearpiin. Öljy toimii myös kosteuden lukitsevana tuotteena, se lisätäänkin viimeisenä tuotteena ihonhoitorutiinissa. Öljy on väriltään kellertävää, ja omasta mielestäni se näkyy kasvoilla aavistuksen.

Voin kertoa, että olen todella ihastunut tähän öljyyn! Öljy asettuu kasvoille hyvin "märkänä", tämä on kaukana kaikista hienojakoisista kuivaöljyistä. Mutta tällä saa kasvoille ihanan, kostean kuulaan ilmeen ja koen öljyn toimittavan tehtävänsä mallikkaasti.  Itseltäni ei oikein löydy tällä hetkellä pigmenttimuutoksia eikä oikeastaan näppyarpiakaan, joten en osaa kommentoida öljyn toimivuutta niiden suhteen. Öljy on ollut mielestäni ehdoton tuote talveen, käytän öljyä iltaisin, ja aamuisin iho on pehmeä ja tasapainoinen, kun kosteus on saatu lukittua ihoon. Ainoa huono puoli tämänkin öljyn suhteen on se, että tyynyliinat värjäytyvät/saattavat kärsiä öljytahroista joten kannattaa varautua siihen puoleen öljyjen suhteen. Olen kylläkin valkoisista tyynyliinoista saanut pestyä tahrat pois, mutta tumman harmaisiin tyynyliinoihin jäi pinttyneet öljytahrat.

The Ordinarya myy moni taho, esim. eleven jossa öljyn hinta on 12,80 €, Ellos jossa hinta on 14 € sekä Stockmann jossa öljy maksaa eniten 17,80 €. Eli hintavertailu kannattaa, nettikaupasta ostamalla säästät mutta kivijalasta voit napata tuotteen heti mukaasi + saat tarvittaessa myyjän asiantuntevan palvelun. Blogikamuni Sari on kirjoittanut superpaljon The Ordinarysta, kannattaa käydä lukemassa hänen blogista tuotearvioita The Ordinaryn tuotteista!

4 Kommentit

  1. Mulle oli kyllä suuri ylläri, että Elloksesta saa myös the Ordinarya! Täytyy sanoa, että Ellos on edistyksellinen siinä suhteessa (ja varmasti muutenkin)! The Ordinaryn ruusunmarjaöljyä olen kokeillut, mutta en ole öljyjen suhteen merkkiuskollinen, niin käytän mitä milloinkin. Kiva, että tykkäät the Ordinaryn öljystä. Käsitykseni mukaan siitä on aika moni muukin tainnut tykätä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saa, hih, Ellos madalsi mun The Ordinary-tilauskynnystäni :D Elloksella on itseasiassa hyvä valikoima kauneustuotteita, ja ne sujahtavat helposti muun tilauksen mukaan :D Tää öljy on ollut oikein mukava tapaus, yllätyin oikein iloisesti miten huippu se onkaan! Ihan varmasti ostan uudelleen :)

      Poista
  2. Hauska kuulla, että tässä ei ole yhtä voimakas haju kuin Paissa, mähän en sitä voi käyttää, koska sen haju on mulle yksinkertaisesti liikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ole, tai sitten hajuaistini on tehnyt tepposet :D Mutta olen kyllä sitä mieltä, että tuoksu on miedompi!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow