In this Light

Kauneusblogi

Luku 968 - Tämän hetken hoitonestesuosikkini!

2019-07-31_10-05-43 Huh, olipas se kesäloma - ja samalla kunnon someloma. Voin paljastaa, teki todella hyvää olla vilkaisematta tietokoneeseen koko loman ajan. Olin etukäteen ajatellut vähän lyhyempää taukoa, ihan vaan parin viikon somelomaa blogista. Mutta parin viikon jälkeen oli yhä luontevaa pitää kannettavan luukku visusti kiinni! Ja nauttia elämästä, hetkistä. En kuitenkaan ajatellut kokonaan pillien pussiin pistämistä, mutta mietin miten jatkossa juttujani julkaisen. Otan varmasti tiukemman linjan sen suhteen, mitä tulen elämästäni jakamaan. Eli pyrin pitämään pääpainon kosmetiikassa, ja muissa satunnaisissa mielenkiinnon kohteissa. Olen saanut toiveita viherkasvien sekä puutarhan esittelystä, joten jotain viherpeukalojuttuja saatatte tulla näkemään. Myös julkaisutiheyden suhteen aion ottaa lungimman linjan ja täältä ei enää välttämättä löydy kahta juttua viikossa - yritän postata sen mukaan, miten oikeasti ehdin ja jaksan.
  Japanilainen luonnonkosmetiikka
Mutta nyt ajattelin kertoa teille todella huipusta hoitonesteestä, mistä on tullut ehdoton suosikkini! Tuote on virallisesti kasvovesi, mutta miellän sen enemmän hoitonesteeksi. Ainakin näin kesällä, talvella tilanne voi olla toinen. Ruhaku Clear Moist Lotion (  43 € / 100 ml ) on yksi parhaimmista ihonhoitotuotteista, mitä olen elämäni aikana testannut. Japanilainen Ruhaku ( tosin tuotteet ilmeisesti valmistetaan Ranskassa ) on piristys aasialaisessa kosmetiikkatarjonnassa, joka on eniten tunnettu korelaisista kosmetiikkatuotteista. Ruhakun ideologiana on tarjota yksinkertaistetumpaa kauneusrituaalia korealaisen monivaiheisen rutiinin sijaan. Ruhaku onkin ensimmäinen Ecocert-sertifikaatin saanut japanilainen kosmetiikkasarja ja tehoaineet löytyvät japanilaisesta luonnosta.

Ruhaku perustuu Okinawan saarella kasvavaan Gettou-inkiväärikasviin sekä saarella kasvavaan viherlevään. Okinawa on tunnettu siitä, että saaren väestö on poikkeuksellisen pitkäikäistä ja hyvinvoivaa. Joten saaren tehokkaiden, antioksidanttipitoisten kasvien valjastaminen kosmetiikan käyttöön on ehdottomasti kiehtovaa! Gettoulla on UV-säteilyn karaistamana huiput antioksidanttipitoisuudet, ja kasvi on lisäksi antibakteerinen sekä antiseptinen. Levä on mineraalipitoista, sisältää aminohappoja sekä polyfenoleja. Itseasiassa perehdyin tätä kirjoitusta varten Ruhakun taustoihin enemmän kuin tuotteen tilaushetkellä ja täytyy sanoa, että kiinnostuin sarjasta tämän tiedon valossa yhä enemmän!

  2019-07-31_10-06-31

Kasvovesi lupaa viimeistellä ihonpuhdistuksen, sekä tasapainottamalla että sitomalla kosteutta. Se sisältää lisäksi ruiskaunokkia, joka rauhoittaa ja laskee turvotusta, Gettou uudistaa sekä kirkastaa ihoa, kun merilevä taas sitoo kosteutta. Kaiken kruunaa merisuola, jolla on ihoa tasapainottavia vaikutuksia.

Kasvoveden koostumus on hyvin nestemäistä, annostelen tätä kämmenelle mistä taputtelen nesteen iholle. Kasvovesi vaahtoaa iholla kevyesti, alkuun se tuntui oudolta mutta totuin siihen nopeasti. Tuoksu on raikas, yrttinen mutta ei missään tapauksessa tunkkainen.

Syy, miksi rakastuin tuotteeseen on se, koska huomasin todella nopeasti sen suotuisat vaikutukset iholleni. Ihoni on voinut ihan superhyvin, sille ei ole juurikaan tullut näppyjä - päinvastoin, näpyt tuntuivat häviävän lähes tyystin kun otin tuotteen käyttöön. Luulen, että merisuolalla on tässä jotain taikaa. Vaikka koostumus on yllättävän vesimäistä, on tuotteen kosteusteho todella hyvä. Ainakin näin kesällä. Luokittelenkin tämän enemmän hoitonesteeksi, ja sillä tarkoituksella tätä myös itsekin käytän. Pullo on ollut yllättävän riittoisa ja tämän tuotteen kohdalla en todellakaan mietin, aionko ostaa tätä uudestaan. Luulen, että en enää uskalla olla ilman tätä!

Ruhakua myy mm. Jolie ( ei mainoslinkki )

Onko Ruhaku sinulle tuttu merkki?

8 Kommentit

  1. Oo, mielenkiintoista et japanilaisella brändillä on ECOCERT-sertifikaatti! Multa on mennyt kyseinen sarja täysin ohi, joten pitää lähteä tutkimaan valikoimaa. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, jos nyt onnistuisi..mutta mä luulen, että tykkäisit tästä sarjasta, itse ajattelin hankkia kasvoöljyn seuraavaksi :)

      Poista
  2. Uusi tuttavuus minulle, mutta rakastan kasvovesiä!
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvovedet ja hoitonesteet on huippuja, ihonhoidon peruspilareita :) Ihanaa viikonloppua! <3

      Poista
  3. En ole tästä merkistä ennen kuullutkaan, mutta aina oppii uutta bloggaajilta:) Kasvovedet ja hoitonesteet on ihan parhautta iholle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, niin oppii :) Tämä onkin ilmeisesti vähän tuntemattomampi merkki, mutta tosi huippu! :) Kasvovedet ja hoitonesteet on tosiaankin ihonhoidon peruspilareita ja omasta mielestäni oma ihonhoito on mullistunut sen jälkeen, kun otin hoitonesteet käyttöön.

      Poista
  4. Täähän kuulostaa mielenkiintoiselta ja tosi hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella hyvä, tykkään :) Ja täytyy perehtyä sarjaan paremmin ^_^

      Poista

Lähetä kommentti

Follow