Pages



30.1.2011

Luku 43.

29.5


29.4


Olin eilen juhlistamassa erään kaverini pyöreiden vuosien rajapyykin täyttymistä. Päätin pitkästä aikaa laittaa erään minulle tärkeän mekon ylleni, joka on ollut sangen vähällä käytöllä. Muistan parisen vuotta sitten metsästäneeni mekkoa jokapäiväisellä verkkokauppavaanimisella, joka loppujen lopuksi tuotti tulosta! Sitkeys siis palkitaan, tai no, en tiedä voiko rahoistaan poisluopumista kutsua palkitsevaksi. Mutta mekon ihana överiys ja tietynlainen naisellinen avantgardistisuus vetosi minuun, oikeastaan kaikki vaatteet joissa on siivet, ovat vastustamattomia!

Vaikka käytänkin toisinaan hyvinkin suvereenisti juhlavaatteita myös arkena, on minullakin rajani. Tätä mekkoa en oikein näkisi ylläni normaalina arkipäivänä, sillä se on hitusen liian överi ja juhlallinen arkeen, edes maiharit eivät riisu mekon liiallista juhlavuuden naamiota. Kokisin olevani arkena susi lampaiden vaatteissa. Mutta nyt sain hyvän tilaisuuden pukea mekon ylleni!

Yllättävää kyllä koin pelkän mekon ja maiharit kovin riisutuksi kokonaisuudeksi, joten hetken mielijohteesta sitaisin päähäni erään vintagemekon kangasvyön pääkoristeeksi. Ja kyllä, minä joka olen ollut suorastaan allerginen kaikelle ylimääräiselle rusetille ja ruusukkeelle, jota pitäisi laittaa joko päähän tai muualle kehoon koristeeksi, tykkäsin lopputuloksesta! Pääkoristeessa on yht'aikaa jotain vanhaa, 20-lukulaista mutta samalla hyvin modernia. Väittäisin, että se on koristeen epärusettimaisuus mikä muistuttaa enemmän kirjainta y, kuin perinteistä rusettia, jonka ansiosta koin koristeen loppujen lopuksi omakseni. Arvatkaa vaan, halajaisiko mieleni jo astetta överimpää pääkoristetta?

25.1.2011

Luku 42.

25.1


25.3


Olen vakavasti alkanut olla sitä mieltä, että minun pitäisi muuttaa blogini nimeksi yhdet maiharit, moposaappaat sekä kiilakorot. Juuri muita kenkiä kun ei täällä näy. Toisaalta, miksipä pitäisikään sillä kyseinen kolmikko on nyt se, millä olen talven tuiskeessa ja pakkasessa pärjännyt varsin mallikelpoisesti. Maiharit ovat loistavat loskasäällä, kehuihan anoppikokelaani alkusyksystä hienoja jokasäänsaappaitani. Ilmeisesti Martenseilla on salattu kaksoiselämä, jokasäänsaappaina. Moposaappaat kiskotaan jalkaan kun mittarissa on pakkaslukemia sillä maiharit ovat aivan liian liukkaat pakkasille ja kiilat silloin, kun lähdetään tanssimaan. Harmi vaan, että kiilat ovat päässeet ulos aivan liian harvoin, siihen asiaan haluaisin oikeasti muutoksen.

Olen oikeasti lähes koko talven pukeutunut sään mukaan, mutta tänään tapahtui virhearvio. Loskasää vaihtui iltaa kohden pakkaseksi, ohut kesäneule tuntui hepeneeltä. Onneksi tiet eivät jäätyneet ja pysyin pystyssä maihareillani. Olin myös ollut viisas ja iskenyt aamulla pipon päähän koska se vaan sopi niin hyvin asun kanssa, ilman sitä olisi illalla tullut ikävä, juuri sitä.

Vaikka asu tuntuikin iltaa kohden hepeneeltä, tykkäsin siitä ja paljon. Asussa on kuitenkin kaikki ne elementit, joita kohtaan tunnen lämpimiä tunteita juuri tällä hetkellä, midimitta, muhkea huivi sekä tietynlainen boheemius. Sain lisäksi vihdoin ja viimein yhdistettyä kesällä ostamani neuleen toisen vaatteen kanssa, eihän siihen mennytkään kuin puolisen vuotta. Toisaalta, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

20.1.2011

Luku 41.

20.2


20.3


Siivotessani eilen ompelumateriaalikaappiani, silmiini osui muokattavien vaatteiden pussi. Katselin pussin sisältä paljastunutta nilkkapituista vekkihametta, olin ostanut sen aikoinani kirppikseltä materiaaliksi johonkin, mikä ei ole tähän päiväänkään mennessä valmistunut. Olen aina sopivan pliseeratun hameen osuessa kirppiksellä kohdalleni ostanut sen pois kuleksimasta, sillä ne ovat oivaa harjoitusmateriaalia. Harmi vaan en ole keksinyt, mitä kaikella harjoitusmateriaalillani oikein tekisin, joten päätin nyt kokeilla, toimisiko hame ihan sellaisenaan, hameena.

Vaikka maksipituiset vekkihameet ovatkin nyt kuuminta muotia, koin tämän hameen pääsevän paremmin oikeuksiinsa aavistuksen lyhyemmässä helmanmitassa. Saksin hameen midimittaiseksi, olenhan jo hyvän tovin ollut viehtynyt midimitasta.

Tapojeni mukaisesti yhdistin hameen Monkin piukan bodyn, maihareiden sekä jättihuivin kanssa. En vaan voi sille mitään, mutta ne ovat täydellisyyttä hipova yhdistelmä, järeät huivi ja maiharit kun taittavat vekkihameen naisellisuutta juuri oikealla tavalla. Tai, onneksi en voi asialle mitään, sillä parhaimmat asiat vaan ovat sellaisenaan-parhaita.

17.1.2011

Luku 40.

tre5


tre6

Moni kirjoituksiani jo kauemmin lukenut saattaa muistaa allekirjoittaneen viehtymyksen 20-lukuun ja sen ajan hengen mukaisiin mekkoihin. Mekkoihin, jotka ovat notkuneet tupakkahuoneissa, kabareissa ja muutenkin nähneet paljon elämää. Allekirjoittaneen 20-luvun hengen mukainen mekkokokoelma sai yhden uuden jäsenen, kun syksyn mittaan ihailemani mekko löytyi Asokselta alennettuna. Tosin, eipä se kokoelma mikään päätä huimaava ole, muistaakseni. Olisikohan taas aika tutkiskella vaatekaappia vähän tarkemmin?

Tiesin heti ensimmäisen kerran mekon nähtyäni, että tulisin rakastumaan siihen tulisesti. Mekon ostaminen ei vaan sujunut ongelmitta, sillä luulin tilanneeni vain kokoa liian suuren mekon, joka loppujen lopuksi osoittautuikin kahta kokoa liian isoksi. Syytän siitä joulun ajan kuumehoureita. Onneksi mekko ei kuitenkaan näytä tavallaan liian isolta, vaan lähinnä huippumallityylisesti säkihtävältä. Niinhän mainoksessakin sanotaan, jokainen on oman elämänsä huippumalli. Voin muuten sanoa, ettei helmikirjaillun mekon olkaimien lyhentäminen ollut mukavaa puuhaa, siitä todisteena kylvin helmiä vanhempieni sohvalle, ilmeisesti siinä toivossa että keväällä sohvan uumenista kasvaisi joku helminen asia.

Suuntasin helmet ylläni Tampereen yöelämään, kuvista kiitos kaunis Sarakissalle! Lisää kuvia tiedossa myöhemmin, mutta nyt kiitän ihastuttavia tyttöseuralaisiani J:tä, Ravenwavesia sekä Sarakissaa antoisasta illasta! Sekä erityisterveiset eräälle nyssekuskille, jonka kanssa unohduin turisemaan perjantaina pitkälle yömyöhään. Helmet, ihanat tytöt ja aika, joka tuntui pysähtyvän, se on kuulkaas parasta.

10.1.2011

Luku 39.

Minä olen niin helppo nainen, mitä tulee musiikkiin. Rakastun palavasti oikeanlaisiin soundeihin, toisaalta olen yhtä helppo mitä tulee musiikin vihaamiseen. Siihen riittää pienikin korvaa epämiellyttävä soundin särö, laulajan ärsyttävä ääni tai yleisesti ottaen väärä asenne joka kumpuaa aivan kaikesta läpi. Myönnän olevani välillä ennakkoluuloinen musiikkisnobi, jota elämänkumppanini nimittää musiikkipoliisiksi. Jos minulta kysyttäisiin, Yön tuotannon voisi varastoida samaan paikkaan kuin ydinjätteen. Kauhulla odotankin, minä jouluna lahjakääreestä paljastuu kyseisen yhtyeen tai jonkun vastaavankaltaisen yhtyeen koko tuotanto, silloin tiedän olleeni vuoden mittaan todella tuhma ja ilkeä.

Mutta oikeanlainen musiikki hurmaa minut poikkeuksellisen vahvasti. Ei esimerkiksi tarvita kuin ääni, joka on velkaa Dusty Springfieldille, soundit jotka flirttailevat 60-luvun soulin sekä rockin rajamailla ja asenne, jonka edessä en voi muuta kuin haukkoa henkeä. Voi Adele, minkä teit, mutta kappaleesi Rolling in the deep on täydellinen! Toisaalta, enpä olisi voinut kuvitella muunlaista kohtaloa biisiin rakastumisen suhteen, olenhan myyty vahvoille naisartisteille, joiden soundissa soi 60-luku ja ääni kuulostaa tupakan karhentamalta.

Hassua on vain se, etten ole juuri aiemmin ollut Adelesta tietoinen, enkä edes kiinnostunut kuuntelemaan kyseistä artistia. Pikainen tutustuminen aiempaan tuotantoon ei vakuuttanut, mutta juuri tämä biisi veti jalat maton alta. Ehkä olen valmis uudelle Adelelle, toivon hyvin vahvasti tänä vuonna julkaistavan albumin jatkavan tämän uuden biisin hengessä, eikä rakastuminen jäisi vain yhteen kappaleeseen. Sillä se olisi harmi ja menetys niin Dustyn kuin 60-luvun soundin nimeen vannovalle ihmiselle, joka odottaa uusien sävelien räjäyttävän tajunnan ja soivan tiiviisti levylautasella.

7.1.2011

Luku 38.

Joskus on hyvä olla katveessa. Ne, jotka luulivat bloggaajan joutuneen siepatuksi ja lunnaiden olevan bloggaajan kaikki ihanat kiilakorot tai bloggaajan eronneen elämänkumppanistaan ja ryvenneen tuskassa sekä surussa samalla jakaen kattiloita ja sahaten sänkyä kahtia tai bloggaajan tehneen yksinkertaisesti katoamistempun kirjoitushalujen kadottua ja häviten netistä mitään sanomatta, ovat olleet väärässä. Minua ei ole siepattu, en ole eronnut enkä kadottanut kirjoitushalujani. Olen vain ollut yksinkertaisesti liian kiireinen ja ihanan sosiaalinen viettääkseni aikaa netissä.

Kiireiden helpotettua minulla on jälleen kerran aikaa keskittyä rakkaaseen harrastukseeni ja lueskella muidenkin juttuja, tämän postauksen idea onkin siis lähinnä kertoa teille, että jos minusta joskus tulevaisuudessa ei kuulu viikkokausiin mitään, se ei tarkoita sitä, että olisin hylännyt rakkaan harrastukseni, vaan olen silloin yksinkertaisesti priorisoinut ajankäyttöni sillä hetkellä olennaisiin asioihin.

Ollessani kiireinen, olen myös keskittynyt pukeutumisessakin siihen olennaiseen, eli ehdottomiin lempivaatteisiini, joihin voin luottaa, jotka ylläni koen oloni turvalliseksi kesken arjen tohinoita. Hyvät vaatteet ovat sellaiset, joiden olemassa olemisen kykenee unohtamaan, mikään ei ole kamalampaa kuin vaate, jonka olemassa olon muistat pitkin päivää, kielteisellä tavalla. Vaikka kuinka rakastankin vaatteiden, tyylin ja muodin ajattelemista, en sitä kuitenkaan voi koko aikaa tehdä, ja luonnollisesti en halua ajatella yltäni löytyvän kökköjä vaatteita, joissa kokisin oloni luonnottomaksi. Raitapaita, minihame sekä rento neuletakki ja ennen kaikkea hyvin istuvat sukkahousut ovat oman kiirepukeutumiseni kulmakiviä, ne eivät koskaan petä. Paitsi joskus tulevaisuudessa, kun kuluvat puhki. Mutta siihen on toivon mukaan vielä vuosia, vuosia aikaa! Siihen saakka aion nauttia niistä joka sauman mitalta!


7.1