Pages



27.2.2011

Luku 50.

26.1

26.7

26.5

26.3


Olen huomannut pukeutumisessani jännän seikan. Vaikka rakastankin mustaa, huomaan tykkääväni eniten niistä asuistani, joissa on mustan ohella edes jotain väriä. En edelleenkään liputa kirkkaiden perusvärien puolesta, mutta valkoisen ja useimpien nudesävyjen edessä olen sulaa vahaa.

Tämän päivän ( tai siis tätä kirjoittaessani eilisen, toissa päivän ja toissa päivää edeltävän päivän) asu koostui liehukeneuleesta, paksuista trikoohousuista sekä topista. Siveellisyyden nimissä puin housujen päälle minihameen, vaikka itse käsitänkin näin paksut leggingssit housuina, eivät ehkä kaikki maailman ihmiset ole kanssani samoilla linjoin. Kaikki muu on vanhaa ja hyväksi havaittua, paitsi toppi. Se on uusi ja todellakin, hyväksi havaittu sekin. Värien lisäksi olen selkeästi innostunut erilaisista kuoseista, eniten graafisista mutta myöskin etnisistä kuin myöskin eläinkuoseista. Niin se oma tyyli vaan kasvaa ja kehittyy, tutkimusmatka nimeltään "tunne oma tyylisi" ei tule koskaan loppumaan. Mutta minusta se on ihanaa, päättymättömät tutkimusmatkat nimittäin kuulostavat aika lupaavalle!

22.2.2011

Luku 49.

22.3


22.5


Sain viime kesänä kumman puhelun. Äitini soitti, sanoi löytäneensä kirppikseltä kelsiturkin kympillä ja tiedusteli, saisiko hän ostaa sen minulle. Rehellisesti sanottuna kelsiturkki tuntui sangen kaukaiselta ajatukselta keskellä ihanaa helleaaltoa, mutta kaikesta huolimatta annoin äidille luvan ostamiseen.

Ja voi että, eipä ole tarvinnut katua luvan antamista! Kun sain turkin haltuun talvilomallani, en ole mitään muuta takkia sen jälkeen käyttänytkään, ainoastaan satunnaisesti olen kiskonut jonkun toisen takin ylleni. Yksinkertaisesti, tämä on lämpimin takkini, hullu olisin jos näillä keleillä keekoilisin ohuemmassa takissa, kun kerran omistan paksun ja oikeasti lämpimän takin. Takin alle mahtuu myös paksumpaa villatakkiakin, mutta ainakin tänään yhdistelmä huppari sekä ohut villatakki turkin alla tuntui jo liiankin lämpimältä. Tai sitten olen vain karaistunut. Mutta kyllä se äiti vaan tietää, mitä tyttärensä kaipaa!

ps. En hyväksy turkistarhausta, mutta en vastusta vintageturkisvaatteita. Vaikka toisaalta, toki turkki ja turkissomisteet antavat aina vahvan mielikuvan turkistarhauksen hyväksymisestä. Mutta jos olen oikein ymmärtänyt, ei kelsieläimiä ole kasvatettu pienissä häkeissä, vaan he ovat ehkä(?) saaneet määkyä ainakin osan aikaa vuodesta ulkona laitumella ( tai sitten olen vaan liian naiivi ).

21.2.2011

Luku 48.

Sain ihastuttavalta Ravenwavesilta viime vuoden puolella kutsun osallistua valokuvahaasteeseen, johon kyselin teiltä lukijoilta kuvausaiheita. En ole kyseistä haastetta unohtanut, vaikka niin olisi voinutkin kuvitella, mutta myönnän kyllä olleeni sen verran dementinen, etten ikinä muista hosua kameran kanssa kotona kuvaten haasteen mukaisia asioita. Kunnes tänään lämmittävä, kulman takana olevasta keväästä kielivä auringonpaiste herätteli minua talvihorroksesta ja sai ryhtymään tositoimiin.


21.6


21.2

Kuvasin siis käytössäni olevan laukun sisällön. Laukku on uusvanha, uusi siis minulle mutta iältään lähes samaa luokkaa, kuin mitä elämänkumppanini. Veikkaan elämänkumppaniani kuitenkin nuoremmaksi. Laukun löysin kirppikseltä ja emmin hetken, ostanko sen vai en, sillä se ei ollut mikään euron löytö.

Tiesin kuitenkin sen, mitä seuralaisenikin minulle toitottivat, jos et sitä osta, niin jäät katumaan. Ja juuri tämän tyylistä laukkua olenkin etsinyt, rentoa jättiä, johon mahtuu järkkärin ja miniläppärin ohella vielä lompakko ja kaikki muu, mitä mukanani kuvittelen haluavani kantaa. Ja isot propsit pitkälle hihnalle, jonka ansiosta ongelma nimeltään olalta tippuva laukunhihna on enää vaan historiaa! Ilmeisesti minun täytyy lähteä useammin Annen kanssa kirppiksille, sillä teen aina silloin mahtavia löytöjä, ensiksi se ihana eläinkuosimekko ja nyt tämä laukku.

21.3


21.4


Mutta laukkuni oli siis tänään niellyt muistikirjan, metalliliiton(!) kalenterin, YTV:n aikatauluoppaan, lompakon, minikokoisen hiuslakan, tumppujen, Tummelin sekä purkan lisäksi pienen pussukan, jossa mukana kulkee kyniä, auton lukkosula, huulirasva, särkylääkettä sekä kotiavaimet. Norppis halusi tietää, onko avainnippuni yksi suuri epämääräinen nippu, mutta sitä se ei ole. En kanna mukanani kuin koti- sekä pyöränavainta. Ja näemmä muutamaa avainta, joista en tiedä mihin lukkoon ne käyvät. Avaimenperät on muuten lahjaksi saadut, mutta kissan olen itse ostanut joskus kymmenen vuotta sitten herkässä teini-iässä.

Jos muuten minä saisin päättää, maailmassa ei olisi mitään muita kuulakärkikyniä, kuin nuo Bicin oranssit, joissa on sininen korkki. Niillä on vaan niin hyvä kirjoittaa, kerrankin kynä jolla käsialani ei näytä pelkältä epämääräiseltä koukeroinnilta, vaan linjakkaalta josta saa myös joku muu kuin minä selvää!

Lukkosula on tullut talven mittaan tutuksi, tosin siitä ei ole apua, jos pyrkii väärään autoon sisälle. Jouduin eräs kerta hakemaan varta vasten kaupasta lukkosulaa, kun auton ovet eivät auenneet. Niin, ne jäivät aukeamatta myös lukkosulakäsittelyn jälkeenkin, mutta syytän siitä sitä roistoa, joka kehtaa parkkeerata muutaman auton päähän meidän autosta aivan identtisen auton! Ja kerta ei edes ollut ensimmäinen. Harkitsen auton maalaamista seeprakuosiseksi, ehkä silloin onnistun sen myös löytämäänkin. Tai sitten tatuoin rekisterinumeron sormen syrjään, josta voin aina luntata, onko auto oikea vai ei.

Lisää kuvia luvassa, kun saan joku toinen päivä samanlaisen tomeruuskohtauksen.

17.2.2011

Luku 47.

17.9

17.7


Olen toisinaan havahtunut harmittelemaan sitä, kuinka taide on kadonnut elämästäni. Tai, ei se ole mihinkään kadonnut, rakastan taidetta monessa eri muodossa mutta harrastan sitä nykyään aivan liian vähän verrattuna aiempaan. Nuorempana kävin museoissa, teatterissa ja keikoilla, vanhemmiten usein suunnittelen lähteväni johonkin, mutta valitettavan usein se jää pelkälle suunnittelun tasolle. Ellen sitten ole ensiksi suunnitellut itseäni ulkomaille, mutta täällä Suomessakin olisi hurjasti tapahtumia, joihin voisi itsensä suunnitella!

Mutta taiteen harrastamisen ei tarvitse olla ihmeellistä, se ei vaadi hurjia resursseja tai paksua lompakkoa. Kunhan vain nostaa takalistonsa sohvasta ja suuntaa kulun ulos maailmaan, kaikki on mahdollista!

Tänään noudatin yllä olevaa kaavaa ja suuntasin hyvässä seurassa, Elsan ja Annen kanssa Malmille katsomaan Malmin kulttuuri( ja kirpputori )tarjontaa. Suuntasimme Malmitalolle, jossa löytyi Pilvari Pirtolan infrapunavalokuvanäyttely Things I Haven't Seen. Näyttely oli ilmainen, eli kulttuurin harrastaminen ei parhaimmassa tapauksessa maksa mitään. Ja kuitenkin antaa niin paljon!

Itse ihastuin valokuvien synkkään, tiettyyn Twin Peaksmaiseen otteeseen. Ja puut, en vaan koskaan voi lakata rakastamasta synkkiä puuvalokuvia! Jos haluan seuraavaan asuntoon graffitein koristellun seinän, haluan myös vuorata yhden seinän synkillä puuvalokuvilla!

Oikeastaan parasta kulttuurin harrastamisessa on vuoropuhelu taiteilijan ja taiteen kokijan välillä. Parhaimmissa tapauksissa olen ratkennut liikutuksen kyyneliin, kuten esimerkiksi tapahtui Pariisissa pari vuotta sitten ollessamme Moulin Rougen Revyy-esityksessä. Rakastan myös analysointia, kuulla miten toiset kokevat taiteilijan vuoropuheen ja miten omat näkemykset eroavat jonkun tietyn teoksen kohdalla toisten näkemyksistä. Taide, se koskettaa!

Malmitalolla oleva näyttely on auki enää lauantaihin, mutta Pilvarin töitä voi käydä ihastelemassa Hyvinkäällä Siikosen talolla olevassa näyttelyssä Maaliskuun loppuun saakka sekä Jyväskylän taidemuseossa huhtikuun neljänteen päivään asti. Itse ajattelin seuraavaksi haastaa itseni tutustumaan Vantaan taidetarjontaan, lupaan raportoida mahdollisista tuloksista!

11.2.2011

Luku 46.

11.5

11.3

11.1


Minä kyllä niin rakastan kirpputoreja. Useimmiten en löydä niiltä mitään, kuten tänään kävi, mutta aina silloin tällöin eteeni osuu jotain, mitä olen etsinyt tai en tiennyt etsineeni. Kuten tämä ihana mekko!

En tarkalleen ottaen muista, koska näin kuvia ihanasta Chloé Sevignystä pukeutuneena eläinkuosiseen mekkoon sekä cropattuun verkkatakkiin. Ja kiilakorkoihin. Mutta siitä lähtien kuva on tallentunut mieleni sopukoihin, aiheuttaen lähestulkoon pakkomielteen kyseisestä asusta! Viikko sitten kirppiskierroksella silmiini osui mekko, joka aluksi näytti aivan hirveältä, mutta aika nopeasti tajusin, että mekossa voisi olla potentiaalia omaksi eläinkuosimekokseni. Mekossa on viehättävää 40-luvun henkeä yhdistettynä 90-luvun grungeen, niin ja mainitsinko jo jotain Chloésta? Olen onnellinen kyvystäni tehdä päätöksiä tarpeen vaatiessa hyvinkin nopeasti, ilmeisesti oman tyylini tuntemus edesauttaa sen suhteen, että uskallan nähdä omituisissakin vaatteissa tulevaisuuden tehokäyttövaatteen karisman.

Enää vaan puuttuu cropattu verkkatakki, joudun luultavammin ompelemaan sen itse. Mutta mekko toimii hyvin sellaisenaankin, arvostan vaatteita joita ei erikseen tarvitse asustaa, vaan jotka ovat jo yksistään tarpeeksi mielenkiintoisia tehdäkseen asusta asun. Kylmyyden vuoksi jouduin pukemaan mekon kaveriksi parikin neuletakkia, takaa purettu neule paljastaa jälleen kerran hauskasti alla olevan vaatteen kuosin. Mutta odotan sitä päivää, jolloin voin pukea mekon pariksi sen cropatun verkkatakin!

9.2.2011

Luku 45.

9.2

Myönnetään, olen pitänyt luomutuotteita ihonhoidossa asiana, joka ei vaan toimi. Mutta sattuipa alkutalvesta käymään niin, että käyttämäni kasvojenhoitosarja osoittautui vähän liian tehokkaaksi. Puhdistusaine räjäytti lian kasvoilta siinä määrin, että seurauksena oli näppylärykelmä ohimoilla eikä kosteusvoide tuntunut auttavan, vaan lähinnä ärsytti näppyjä entisestään. Kasvoihin muodostui myös kuivia länttejä huolimatta kosteusbuusterilla läträämisestä sekä kuorinta-aineella kuorimisesta. Kummasti ääni kellossani muuttui ja aloin miettiä astetta hellävaraisempaa ihonhoitometodia kasvoille. Olin siis valmis uhrautumaan astetta luonnomukaisempien ihonhoitometodien alttarille!

Satuinpa sitten törmäämään netissä surffatessani uuteen ihonhoitosarjaan, Vivisanté NATURAL SKIN:iin. Sarja on vieläpä kotimainen, ihan täällä Suomessa valmistettu! Sarjalle on myönnetty ECOCERT-sertifikaati, joka siis vahvistaa, että tuote on laatuvarmistettu luomukosmetiikkatuote. Luomu- ja luonnonkosmetiikkahan ovat siis kaksi aivan eri asiaa, luomukosmetiikassa täytyy ainesosien olla 95%:sti peräisin luonnosta ja näistä vähintään 20% sertifoitua luomulaatua kun taas luonnonkosmetiikassa luvut ovat 50% ja 5 %. Tai ainakin näin Vivisanten sivuilla väitetään. Ei siis tarvinnut enää kauaa miettiä, uskaltaisinko ottaa riskin ja kokeilla, miten tuotteet sopisivat iholleni!

Muistan lukeneeni eräästä kosmetiikkablogista, valitettavasti en enää muista mistä, että tuotteita on helppo löytää. Valitettavasti en ole samaa mieltä, jouduin nimittäin tilaamaan oman putsarin, kasvoveden sekä rasvan Iisalmen apteekin verkkokaupasta, sillä en löytänyt niitä luontaistuotekaupoista enkä isoista tavarataloista. Iisalmen apteekin verkkokauppa osoittautui loppujen lopuksi edullisimmaksi vaihtoehdoksi ja vakuutuin myös Iisalmelaisten palvelunopeudesta, paketti oli perillä muutamassa päivässä! Meillä on onneksi aina silloin tällöin asiaa Savon perukoille, tulen siis tekemään joku kerta pyhiinvaelluksen Iisalmen apteekkiin!

Olen käyttänyt tuotteita pian pari kuukautta ja olen ollut laatuun tyytyväinen. Edellisten tuotteiden ärsytyksestä johtuneet näpyt ovat kadonneet, toki tilalle on tullut hajanaisia epäpuhtauksia, mutta enää ei iho kiristä ja tunnu muuten vaan epämukavalta! Olen muutenkin vähentänyt kasvojen ihon putsaamista ja puunaamista, pesen kasvot ainoastaan iltaisin puhdistusaineella, aamuisin käytän pelkkää kasvoveteen kasteltua vanulappua. Ihoa en ole uskaltanut kunnolla kuoria, olen ainoastaan suurin piirtein kerran viikossa puhdistanut kasvojen ihon tarkoitukseen soveltuvalla pesusienellä.

Osan kasvovedestä pullotin sumutepulloon, tosin totesin sumutepullon soveltuvan itselläni parhaiten iltakäyttöön, haluan kuitenkin aamulla saada ne pahimmat tyynynukat poisputsatuiksi ja lopputulos ilman vanulappua ei ole se toimivin vaihtoehto. Mutta onhan se aika ihanaa sumauttaa kasvoille kasvovesi normaalin vanulappukikkailun sijaan, uskoisin että tulen kesällä koukuttumaan sumutettuun kasvoveteen, sillä kun on hyvin raikastava ja piristävä vaikutus!

Uskon, että tulen ostamaan puteleiden loputtua tilalle uudet samanlaiset. Itse toivoisin tuoteperheen laajentuvan silmänympärysvoiteella, kuorinta-aineella ja kosteusseerumilla, täytyy toivoa että joskus voisin sellaiset itselleni ostaa!

Onko lukijoilla kokemusta luomukosmetiikasta?


9.1

4.2.2011

Luku 44.

4.4


Olen tänään herännyt kukonlaulun aikaan, treffannut Annen kahvimehuttelun ja kirppistelyn merkeissä sekä ostanut kirppikseltä niin kamalan mekon että se on jo kaikessa kamaluudessaan upea. Olen myös hokenut itselleni, ettei ompelutaitoisen ihmisen ole hullua ostaa saumasta jo valmiiksi revennyttä vaatetta. Olen myös missannut juuri nenäni edestä menneen bussin ja saanut soiton huolestuneelta elämänkumppanilta, että olenko vielä hengissä vai joutunut bussionnettomuuteen, kun minua ei alkanut kotiin kuulua. Päästyäni vihdoin ja viimein määränpäähäni törmäsin lähikaupan ovella pikkuskideihin, jotka pummasivat rahaa, "anna kakskyt senää, sä oot aika kaunis!".

Kukonlaulun aikaan herääminen kannatti, olen saanut stressitaakkaani kevennettyä. Kahvimehuttelu ja kirppistely hyvässä seurassa on arjen luksusta, ja jos kirppikseltä löytynyt mekko voisi olla suoraan Chloë Sevignyn kirppispinosta, siinä saisi olla jopa parikin revennyttä saumaa! Bussin missaaminen johtui taas muuten tällä viikolla hyvin ajoitetuista bussien vaihdoista ja elämänkumppanin soitto ei voinut olla mitään muuta kuin liikuttavaa. Soitanhan itsekin joskus huolestuneena minulle tärkeiden ihmisten perään, että ovathan he kunnossa. Rahaa pummineet pojat saivat hymyn huulille, rahaa en kylläkään antanut, vaikka hyvä yritys pojilla olikin! Aika hyvä päivä siis.

Aika hyvän päivän olen viettänyt yli-isossa villapaidassa. Ostin sen Dressmanin alennusmyynneistä, hihojen kavennuksen jälkeen se on minulle vallan sopiva. Aika hyvin miesten yli-isoksi villapaidaksi!