Luku 49.

Sain viime kesänä kumman puhelun. Äitini soitti, sanoi löytäneensä kirppikseltä kelsiturkin kympillä ja tiedusteli, saisiko hän ostaa sen minulle. Rehellisesti sanottuna kelsiturkki tuntui sangen kaukaiselta ajatukselta keskellä ihanaa helleaaltoa, mutta kaikesta huolimatta annoin äidille luvan ostamiseen.

Ja voi että, eipä ole tarvinnut katua luvan antamista! Kun sain turkin haltuun talvilomallani, en ole mitään muuta takkia sen jälkeen käyttänytkään, ainoastaan satunnaisesti olen kiskonut jonkun toisen takin ylleni. Yksinkertaisesti, tämä on lämpimin takkini, hullu olisin jos näillä keleillä keekoilisin ohuemmassa takissa, kun kerran omistan paksun ja oikeasti lämpimän takin. Takin alle mahtuu myös paksumpaa villatakkiakin, mutta ainakin tänään yhdistelmä huppari sekä ohut villatakki turkin alla tuntui jo liiankin lämpimältä. Tai sitten olen vain karaistunut. Mutta kyllä se äiti vaan tietää, mitä tyttärensä kaipaa!

ps. En hyväksy turkistarhausta, mutta en vastusta vintageturkisvaatteita. Vaikka toisaalta, toki turkki ja turkissomisteet antavat aina vahvan mielikuvan turkistarhauksen hyväksymisestä. Mutta jos olen oikein ymmärtänyt, ei kelsieläimiä ole kasvatettu pienissä häkeissä, vaan he ovat ehkä(?) saaneet määkyä ainakin osan aikaa vuodesta ulkona laitumella ( tai sitten olen vaan liian naiivi ).