Pages



27.2.2014

Luku 381.

lasit2 lasit3 lasit4

Meikäflikka kuuluu nykyään silmälasijengiin. Tai, lasithan minulla on ollut jo toiselta luokalta asti, mutta olen selättänyt vasta viime vuosina traumat, jotka liittyvät rillipiruna olemiseen. Ei ole helppoa saada lapsena lasit ja joutua siitä nälvityksi. Käytinkin teini-iästä asti piilolinssejä, kunnes pari, kolme vuotta sitten ymmärsin silmälasimuodin kehittyneen ja tarjoavan tyylikkäitä vaihtoehtoja. Oma pelkoni on ollut näyttää liian vanhalta ja asialliselta ja koin silmälasimuodin aina vähän kankeaksi. Mutta onneksi nykyään tilanne on aivan toinen ja jos olisin rikas, voisin hankkia vaikka joka päivälle erilaiset silmälasit!

Vaikka omistankin nykyään kertakäyttöpiilolinssejä, pääsääntöisesti käytän laseja, koska piilolasiton elämä sopii simmuilleni paremmin. Ja hei, lasit ovat asuste, joka kätkee orastavat silmänalusrypyt todellakin todellakin todellakin näkymättömiin.

Mutta tosiaankin, ajatus uusista kehyksistä on jo hetken kutkuttanut mieltä ja tällä kertaa haluaisin jotain aivan uutta. Pilottilasit. Niitä on vain ollut yllättävän huono löytää, vaikka olen saanut sen käsityksen, että ne olisivat muodissa? Onnistuin kuitenkin yhdestä silmälasiliikkeestä löytämään pari silmääni ( ehhehhee ) miellyttävää mallia. Kun raahasin makutuomarin, eli mieheni mukaan katsomaan laseja, oli reaktio hulvaton ja sangen rehellinen nauruun purskahtaminen. No, olen sortunut samaan kun reisitaskuhousumieheni sovitti minun silmieni edessä ensimmäisen kerran sinisiä farkkuja. Tarina kertoo miehen muuttuneen farkkuppoijjaksi, vaan hyppääkö bloggaaja pilottilasitrendin kelkkaan?

4 kommenttia :

  1. Otitko nuo ekat? Olisin äänestänyt niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä ostanut uusia laseja, mutta ekat on munkin suosikit, eivät ole liian Keket :)

      Poista
  2. Minä taas pidän enemmän jälkimmäisistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään molemmista, mutta kyllä noi Sandit taitaa vaan viedä pidemmän korren..ja lompakkoon paksumman loven ^_^ Tänään kävin varaamassa ajan näöntutkimukseen, jee!

      Poista