Pages



27.2.2018

Luku 844 - Tehohoitoa kuiville käsille

kädet2

Postauksen tuotteista Elizabeth Arden ja Pure by Ekovista pr-näytteitä

Varmaan aika moni tuskailee talven kuivattamien käsien kanssa? Käsistä tulee kuivat ja karheat, ne sekä tuntuvat epämiellyttäviltä, varsinkin lapasia tai hansikkaita pukiessa sekä rikkovat sukkahousut. Omaa selkäpiitäni karmii ja iho nousee kananlihalle, kun kuivan karhea iho tarrautuu lapasiin kiinni. Pääsen yleisesti ottaen käsien kanssa helpolla, mutta tämä talvi on aiheuttanut pahoja kuivuusongelmia. Varsinkin oikean käsen peukalon ja etusormen reunat, sekä ns. liitoskohta kämmenessä ovat todella, todella kuivat! Varsinkin peukalon iho on ollut kovilla, ja iho on kynnen vieressä jopa halkeilut. Käsien pelkkä iltaisin rasvailu ei näillä pakkasilla riitä, ja olen pyrkinyt rasvaamaan käsiä pitkin päivääkin. Mutta käsille kannattaakin tehdä aina silloin tällöin tehohoito! Olen huomannut saman asian, mitä kasvojen ihon hoitamisessa, iho rakastaa sekä vesi- että rasvakosteutta, ja hoitotuotteet imeytyvät parhaiten kun kuolleet ihosolut on putsattu pois.

kädet2-2

Käsille on varmasti suunniteltu omia kuorintatuotteita, mutta tähän tarkoitukseen voi käyttää vaikkapa kahvinporoja tai sokeria. Suolaa en ehkä käyttäisi, koska jos ihossa on pieniä haavoja, voi suola kirvellä ikävästi. Itse olen käyttänyt Herbinan Mango Spa vartalokuorintaa, joka kuorii lempeästi ja vaahtoava koostumus myös samalla pesee ihon puhtaaksi.  Kuorivat rakeet ovat biohajoavia, ja Herbinan tuotteethan valmistetaan Suomessa, Heinävedellä. Rakastan Herbinan tuotteiden visuaalista ilmettä, se on erittäin onnistunut ja tuotteet sopivat laihemmallekin kukkarolle!

Kuorinnan jälkeen on hyvä antaa käsille vesikosteutta. Ja mikäpäs olisi tähän parempi, kuin kosteuttava, korealaisen kosmetiikan helmituote, hoitoneste? Etude Housen Moistfull Collagen Toner sisältää mm. kollageenia ja runsaasti vesikosteutta tuovia raaka-aineita. Tätä saatan vapaapäivinä, käsien pesemisen jälkeen lotrata käsille pikaisena ensiapuna. Olen postannut tuotteesta aiemmin, kannattaa käydä lukemassa!

kädet3-2

Vesikosteus haihtuu iholta nopeasti, ellei sitä sidota ihoon rasvaisella tuotteella. Tällöin esiin astuu Elizabeth Arden 8hour All-Over-Miracle Oil, joka sitoo kosteutta mutta on myös mahtava hoitotuote. Kuivaöljy sisältää Korean rannikolta sijaitsevalta Jejun saarelta saatavaa Tsubaki-öljyä. Tsubaki on sukua kamomillan kukalle ja sisältää runsaasti Omega 6- ja 9-rasvahappoja. Omega-rasvahapot ovat kuivalle iholle mainioita, ne kosteuttavat, hoitavat, rauhoittavat ja suojaavat ihoa. Öljyssä on myös greipinsiemenöljyä joka sisältää sekin Omega 6 -rasvahappoja. Inkiväärinjuuriuute auttaa parantamaan ihon rakennetta ja sävyä, Boswellia puun pihka taas rauhoittaa ärtynyttä sekä punoittavaa ihoa sekä kiinteyttää. Öljy sisältää myös E-vitamiinia joka antioksidanttina suojaa ihoa vaurioilta - tässä funktiossa toimivat myös kasviöljyt kuten avokado-,oliivi- ja auringonkukanöljy. Tuote sopii sekä kasvoille että keholle, virkeä sitruksinen tuoksu piristää! Mutta kuivaöljymäinen koostumus on käsille mitä mainioin, sillä öljy imeytyy vikkelästi.

Öljyn jälkeen on hyvä vielä tarjota käsille lisää kosteutta sitovia sekä ihoa ravitsevia raaka-aineita. Ja myöskin varata aikaa, jotta seuraavat raaka-aineet saavat imeytyä rauhassa käsille! Kirjoitinkin tovi sitten Pure by Ekovista Nilotica karitevoista, joka sellaisenaan toimii ihanana arkiyövoiteena käsille. Mutta sopii se tehohoitoonkin mahtavasti. Karitevoin raaka-aineet ovat vahvasti antioksidanttipitoisia ja se onkin mahtava tuote tuomaan rasvakosteutta iholle.

Viimeistelen tehohoidon vielä yhdellä tuotteella. Himoitsin kauan Vichyn Ideal Body -sarjan tuotteita, minusta pakkaukset ovat eteerisen kauniit! Törmäsin alessa tähän purkkimuotoon pakattuun vartalovoiteeseen enkä voinut sitä vastustaa. Voide sisältää sekin karitevoita, mutta myös mm.  lähdevettä, glyseriiniä ja monen mielestä kiistanalaista mineraaliöljyä. Mutta raaka-aineet ovat hyvin kosteutta sitovia sekä ihoa pehmentäviä. Koostumus on parabeeniton ja hypoallergeeninen. Voiteen tuoksu on ihastuttava, kevyt, raikas, puuterinen ja kukkainen! Voide käy koko vartalon voiteluun, mutta olen pääsääntöisesti käyttänyt tätä vain käsille.

Tehohoitoon kannattaa tosiaankin varata aikaa, itse teen sen aina iltaisin, vähän ennen nukkumaan menemistä ja noin kerran viikossa kuorinnan kanssa. Mutta miksipäs tätä ei voisi tehdä ennen esim. leffan katsomista ( sillä edellytyksellä, että et aio napostella leffan aikana :D ). Vaivannäkö palkitaan ja aamulla kädet ovat aivan erilaiset! Itselläni kuivat kohdat ovat aamulla taas ihonväriset, eivätkä valkoista karheaa röpelöä. Iho tuntuu muutenkin joustavammalta ja sileämmältä. Olen kantapään kautta oppinut sen, että jos talvella haluaa paukkupakkasilla käsien ihon voivan hyvin, niitä pitää tehohoitaa!  Välillä mietin, että kun itse noin muuten pärjään käsien ihon kanssa hyvin, niin mitä nämä pakkaset tekevät heille, joilla on muuten ympäri vuoden hyvin kuivat kädet?

Tehohoidatko sinä käsien ihoa?

14 kommenttia :

  1. Olipa kiva postaus! Mulla on myös kädet ja jostain syystä erityisesti kynsinauhat ihan superkuivat. Tungen niihin jatkuvati sekä rasvaa että kynsinauhaöljyä, mutta mikään ei tunnu riittävän. Multa löytyy Ritualsin käsille tarkoitettu kuorinta-aine ja se on kyllä tosi hyvää! Selkeesti kuorivampaa kuin vartalokuorinnat yleensä, mutta kuitenkin myös mukavan kosteuttavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, ettei mikään riitä 😀 Nämä pakkaset on nyt ihan tappoa käsille. Huomaa heti, jos vähääkään lintssa hoitotoimenpiteistä! Mä en olekaan Ritualsilta kokeillut mitään joten kiitos vinkistä 😊

      Poista
  2. Mulla on kädet pysynyt yllättävän hyvässä kunnossa tänä talvena, kun olen ahkerasti rasvannut niitä, mutta jalkapohjat ja etenkin kantapäät onkin sitten ihan toinen juttu... 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀 No mutta, nyt tehokuuri jaloille 😊 Myönnän että jalat saattaa mullakin olla vähän kuivat, kantapäät lähinnä siis..

      Poista
  3. Mä olen tykännyt käyttää Optiat- kahvikuorintaa käsille pari kertaa viikossa. Se kuorii kädet tehokkaasti mukavan pehmoisiksi ja jättää iholle kevyesti öljyisen hoidetun pinnan. Tosi näppärä! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, toihan kuulostaa vielä paremmalta kuorintavaihtoehdolta käsille 😊 Taidan minäkin nyt talvella ottaa sen Bean Body nuorimman käsille. Kiitos kun vinkkasit 😊

      Poista
  4. Kyllä vaatii kädet nyt paljon rasvausta. Töissä tulee käytettyä käsidesiä ja pestyä käsiä koko ajan, joten rasvaa kuluu ja paljon. Silti välillä tuntuu, että kädet tarvitsisivat vielä jotain enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootko muuten koskaan ollut kauneushoitolassa niissä sellaisissa käsihoidoissa? 😊 Tosiaankin, nyt on kiivas käsirasvasesonki!

      Poista
  5. Kiitos hyvistä vinkeistä :) Mä olen vaan käyttänyt hulluna kosteusvoidetta, mutta täytyy koittaa tuota hoitonestettä sen alle. Käsien kuorinta unohtuu myös helposti, mutta täytyy koittaa muistaa sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, mä huomaan selvän eron jos teen tehohoidon versus käytän pelkkää rasvaa 😀 Toki kuorinnan kanssa kannattaa himmailla ja käyttää maltilliseen tahtiin 😊

      Poista
  6. Näillä keleillä kyllä räpylät menee huonoon kuntoon, jollei pidä varaansa;)
    En ole koskaan tajunnut kuoria käsiä, joten kiitos vinkistä. Herbinan kuorinta oli muistaakseni aika ihana, vaikken vartalokuorintoja liiemmalti harrasta, mutta käsiinhän se kävisikin oikein mainiosti. Pitkin päivää rasvailen minkä pystyn ja yöksi pitää olla jotain paksumpaa tököttiä, muuten jää homma vajaaksi.
    Kivaa päivää S <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta, näillä keleillä kädet menee tosi nopeasti huonoon kuntoon! Mä aion itse kokeilla seuraavaksi tuota Jusun vinkkaamaa kahvia käsien kuorimiseen.

      Ihanaa aurinkoista pakkaspäivää sinulle ❤

      Poista
  7. Oih tuo Arden vaikuttaa ihanalta. <3 Vichyn tuotteissa on taasen aivan fantastinen tuoksu ja muutenkin tykkään. Oma lempi käsivoide on L'Occitanen Shea käsivoide ja siihen olen hyvin jymähtänyt jo vuosia sitten.

    Kivaa viikon jatkoa Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ardenin öljy on super, käytän sitä toisinaan kasvoille aamuisinkin! Vichyn tuotteiden tuoksumaailma on todella onnistunut, minusta tuoksu on tässä voiteessa hienostunut, naisellinen. Voitko Tiia uskoa, en ole koskaan käyttänyt tuota L'Occitanen käsivoidetta? Ehkä mun pitää vihdoin ja viimein tutustua siihen 😊

      Ihanaa talvisen viikon jatkoa 😍

      Poista