Pages



8.4.2011

Luku 67.

8.55

8.44

8.33

8.22

Valokuvaushaaste, kuvaa lempiherkkusi/kuvaa paheesi

Minä olen pienestä pitäen ollut mustan kullan perään. Kun tajusin, että ihminen voi pyytää erinäisiä asioita, heti ensitöikseni manguin kahvia. Tarina ei kerro, kuinka kauan jouduin kahvia pyytämään, mutta jossain vaiheessa vanhemmat antoivat periksi. Ajattelivat kai, ettei nyt kuppi kahvia voi tehdä lapselle pahaa ja luultavasti lapsi pitäisi kahvikupillista pahana eikä enää ikinä pyytäisi kupillistakaan.

Nyt reilu parikymmentä vuotta myöhemmin, olen yhä edelleen tuon mustan kullan pauloissa. Olen oppinut, että kahvilla ja hyvällä kahvilla on ero, ja sillä haluanko kahvini mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.

Jossain vaiheessa yritin leikkiä aikuista, jota kiinnostaa terveet elämäntavat ja terve vuorokausirytmi, ja join kahvini vain aamuisin. Mutta en vaan voinut sille mitään, että tunsin itseni tylsimykseksi. Kahvihammasta alkoi ajan mittaa kolottaa yhä enemmän ja eräänä iltana annoin periksi, päätin viis veisata seikasta, että kahvi vie yöuneni.

Täytyy myöntää, että tunsin itseni tylsimyksen sijaan typerykseksi, kun useana yönä pyörin sängyssä väsyneenä ja unettomana. Ajattelin kuitenkin, että tämä on vain tottumuskysymys, itsehän olen totuttanut itseni kofeiinittomaan elämään ja ei ne yöunettomuudet aiemmin olleet parin kahvikupin varassa!

Onneksi keho on jo tottunut iltaisiin kofeiinipiikkeihin, ja voi kuinka olenkaan kaivannut tuota rutiinia! Iltakahvittelu on jotain niin äärimmäisen rauhoittavaa, vaikka tykkään myös teestä, on kahvilla aina ykkössija sydämeni sopukoissa. Minä lupaan itselleni, etten enää itse keksi vastaavanlaisia typeriä lainalaisuuksia, joilla ei edes ole todellista pohjaa, sillä se on vain oman itsensä kiusaamista. Hmm, tohtisikohan vielä juoda kupillisen?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti