In this Light

Kauneusblogi

Luku 278.

simmut6

Maailman paras silmämeikkikynä on Cliniquen cream shaper for eyes. Tutustuin siihen vahingossa, ostaessani ripsivärin jonka kylkiäisinä kotiin kulkeutuivat kyseinen silmämeikkikynä sekä matkakokoinen silmänympärysvoide ( ja kyllä, päätin antaa Cliniquen lash power ripsarille toisen tilaisuuden, jos silmäni suvaitsisivat sitä paremmin allergiakauden päätyttyä!).

Mikä sitten tekee cream shaperista niin erityisen verrattuna muihin kajalkyniin? Ehdottomasti pysyvyys. Vaikka silmäluomilla voisi paistaa sadan hengen brussille niin pekonit kuin kananmunat, tämä tuote on ja pysyy! Mainio tuote rasvaisista silmäluomista nauttiville ihmisille, arvostan sitä, että voin itse päättää, milloin päätän pestä meikin pois sen sijaan, että meikki olisi itse päättänyt ottaa hatkat päivän mittaan. Tämä tuote ei myöskään "leimaudu" eli lähde leviämään ympäri silmäluomia, kuinka monet kerrat olenkaan joutunut pyyhkimään levinneitä kajaleita luomivaosta ennen tähän tuotteeseen törmäämistä!

Minun kynäni on kauniin tumman ruskea, jossa on pienen pieniä hileitä antamassa katseelle pientä säihkettä. Hinta on toki suhteellisen tyyris mutta eipä näitä nyt joka kuukausi ostetakaan ja tietäessäni tuotteen olevan toimiva, voin siitä ehdottomasti maksaa vähän enemmänkin.

Kirjoittelin heinäkuussa ripsiväreistä ja siinä samalla kritisoin Cliniquen ripsiväriä, sen poispeseminen on yhtä helvettiä ja silmäni pruukasivat ärtymään sen ansiosta. Olen nyt huomannut, että ripsiväri ei ole enää niin silmiä ärsyttävä, kuin aiemmin, minun kohdallani silmiä ei loppupeleissä ärsyttänyt pelkkä ripsiväri, vaan todennäköisesti ripsivärin ja koivuallergian yhdistelmä ( ja tällä hetkellä pöly, niskajumi sekä megailmastoidut tilat). Poispeseminen on edelleenkin tuskaa, mutta se on helpottunut otettuani käyttöön pienen mikrokuituliinan, joka on tarkoitettu meikin poispesemiseen. Edelleenkin minua arveluttaa se, kuinkahan rankkaa tuo poispeseminen mahtaa ripsille olla, onko siis vaarana se, että ripset alkavat harventua mekaanisen rasituksen ansiosta? Täytyy siis seurata tilannetta, onneksi meikkilaukusta löytyy putelillisen verran tuttua ja turvallista suosikkiripsiväriä, jos Clinique alkaa jostain syystä kenkkuilla!

Onko jollain hyviä niksejä, miten nuo lämpimällä vedellä poispestävissä olevat maskarat saa parhaiten pestyä pois? Entä osaako joku sanoa, onko 38 ripsivärien poispesemisessä eroja, siis onko esim. Sensai helpommin poispestävissä kuin Clinique?

3 Kommentit

  1. En ole kokeillut Cliniquen tai muiden 38 ripsareita, mutta Sensai lähtee mulla helposti pois. Lämmin vesi jonkun aikaa valeltuna ripsille ja sitten pyyhkii silmiä, niin ne vain lähtee. Oma kokemus oli, että se lähti helpommin pois kuin muut nykyisin käyttämäni ripsarit, jotka pitää vaivalla pestä tai irrottaa silmämeikin poistoaineella. Ja niillä aineilla tulee aina hierottua silmiä enemmän kuin jos ne lähtisi vain lämpimällä vedellä. Kun vesi ei ärsytä silmiä tai kasvoja ollenkaan, sitä malttaa valella kauemmin, noi poistoaineet taas ärsyttää, joten niillä yrittää aina selvitä mahdollisimman nopeasti ja aamuisin näyttääkin sitten siltä, ettei olisi yhtään poistanut ripsaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sellainen muistikuva vuosien takaa, että tuo Sensai lähtee aika helposti pois, sellaisina isoina lastuina-tosin silloin kun ko. ripsaria käytin, oli se vielä Kanebon. Ilmeisesti siinäkin on koostumusta menty muuttamaan nimenvaihdoksen myötä. Jotenkin itselleni myös jäi sellainen fiilis, että sillä ei oikein saanut sellaisia wow-ripsiä aikaan.

      Mutta nyt, kun oon pääsemässä sinuiksi tuon Cliniquen kanssa, voin allekirjoittaa tuon vedellä putsaamisen mukavuuden, ne poistoaineet kun saattavat helposti ärsyttää silmiä :( Se vain vaatii sen tekniikan opettelun, nyt osaan jo poistaa sen niin, etten enää tarvitse sitä pikku liinaa vaan ihan kevyesti sormilla hieromalla saan poistettua Cliniquen :D

      Poista
  2. Sensaista on olemassa (ainakin) kahta erilaista, myös sellanen wow-versio. Mä en siitä tykännyt kun tuntui, että sitä jotenkin varisee silmiin muka.

    En oo huomannut, että laatu ois muuttunut, paitsi että ripsari vaan paranee vanhetessaan ja loppuu ollessaan täydellisimmillään... (eli onhan se vähän litkua aluksi).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow