In this Light

Kauneusblogi

Luku 478.

Alelöydöt

Olin etukäteen päättänyt, että ostaisin alennusmyynneistä vain tarpeeseen tulevia tuotteita. Ja niin, eihän se nyt ihan niin mennytkään. Mutta ylpeänä voin sanoa, että vaatepuolella alelöytöjen saldo on pyöreä nolla! Tai, mediaseksikkäästi ostin Lidlistä halpisurheilukuteet mutta ne tulivatkin tarpeeseen. 

Teimme viikon reissun Savoon, jossa kävimme yhtenä päivänä katsastamassa Kuopion kauppojen tarjonnan. Olin jo Helsingissä tuoksutellut Stockkalla Narciso Rodriguezin l'eau for her-tuoksua ja itseasiassa sain siitä pienimuotoisen pakkomielteen, vaikka alkuunsa olinkin skeptinen, sopisiko tuoksu minulle kuitenkaan, se tuntui jossain vaiheessa muuttuvan ranteessa pistäväksi. Kuitenkin kotvan kuluttua tuoksu olikin muuttunut ihanan freesiksi ja raikkaaksi, silloin oikeastaan tiesin haluavani tuoksun! En kuitenkaan enää ehtinyt kipaista Stockkalle ja verkkokauppakin oli jo myynyt tuoksun loppuun. Päätinkin jättää tuoksun hankkimisen oman onnensa nojaan, jos en sitä enää alesta löytäisi, olkoot! Mutta niin vain Kuopion Carlsonilla tuo tuoksu löytyi ja se oli onnea se, varsinkin kun tässä kaupassa oli osattu laittaa aleprosentit kohdilleen, ei mitään säälittäviä 30% aleja, mikä on monessa paikassa tuntunut olevan sääntö kuin poikkeus! Ainoa mikä minua jäi harmittamaan oli pullon muoto, jostain syystä olin kuvitellut sen yhtä viehkoksi kuin testerin, nyt tuo on vain tavallinen pötkylä. Tuoksu on kuitenkin ihana! Hintaa tuoksulle jäi reilu 25 euroa, mikä ei ole paha lainkaan. Narcisoa on näkynytkin niin Stockkan kuin Sokoksen aleissa, vaihtelevalla kattauksella. Keskiviikkoisen raportoinin perusteella esimerkiksi Helsingin keskustan Stockkalla tätä nimenomaista l'eau for her-versiota löytyi useampikin pullo! Tosin nyt aloin miettiä, olikokaan se alunperin tuoksuttamani versio nimenomaan l'eau for her, vai olisiko se ollutkin for her?

Kuopion Sokokselta mukaan tarttui vain Lumenen Arctic Aqua Deep Moisture Eye Gel. Tällä ei ollut iso aleprosentti, nyt tuote maksoi 8,50 euroa ja normaalistihan tuote maksaa 9,90 euroa. Ihan peruspätevä tuote, sopii herkille silmilleni hyvin ja tottahan toki edullisuus, siinäpä varsin pätevät ostosyyt!

Kuopion Sokoksen alennusmyynnit olivat kyllä aikamoinen koitinkivi, pyörin varmaan varttin verran Guerlainin ihastuttava huulituote hyppysissäni mutta päätin kuitenkin jättää sen jonkun vielä intohimoisemman ihmisen löydettäväksi. Siinä tuotteessa oli kyllä alet kohdillaan, 50 euron tuotteen olisi saanut 15 eurolla! Syy, miksi lopulta jätin tuotteen ostamatta oli tylsä, koska minulta löytyy jo vastaavanlainen-tosin köyhän naisen versiona. Huulituotteissa askarruttaa niiden säilyvyys, nyt en anna itselleni lupaa ostaa uusia ennen kuin saan jonkun vanhan kulutettua loppuun! Ja silloin, kun saan kokonaisen huulipunan loppumaan, pistän kyllä bileet pystyyn.

Olin sopinut keskiviikolle Helsingin keskustaan treffit kaverini kanssa ja päätin vielä käydä katsomassa keskustan aletarjonnan. Olin itseasiassa spartalaisen iloinen tiukasta "en löydä mitään"-linjasta, kunnes Sokoksella sokka lähti irti. L'orealin Cc-voiteen päädyin ostamaan, koska olin sitä jo monta kertaa katsonut sillä silmällä. Merkin bb-voiteesta minulla on hyviä muistoja, katsotaan mihin tämä cc-voide yltää! Rehellisesti sanottuna tuo huulituotteiden kohdalla pitämäni kuri ei kyllä toteudu meikkipohjien kanssa, huokaus..mutta olen huomannut, että käyttämällä eri meikkipohjia vuoropäivin ne tuntuvat toimivan paremmin? Ei sillä, että kyseessä olisi lievää selityksen makua ^_^ Cc-voide maksoi 12,50 euroa ja sen normaalihinta on 19,50 euroa.

Sokoksella riemastuin, kun näin pitkästä aikaa ihanaa Rexonan puuvilladödöä! Dödö maksoi 2,50 euroa ja normaalihinta oli 3,35 euroa. Dödön ja sy-geelin lasken järkiostoksiksi, jotka tulevat oikeasti tarpeeseen, muut ovat sitten arjen luksusta.

Ja kirsikkana kakussa, Guerlainin aurinkopuuteri, Terracotta Joli Teint Natural Healthy Glow Powder Duo. Päästin aika spontaanin "ohon", kun ymmärsin alessa olevan aurinkopuuterin uutuustuotestatuksen. Itseasiassa olin kuvitellut tämän tulleen korvaamaan sen perinteisen aurinkopuuterin tai siis jäin siihen käsitykseen, kunnes nyt Guerlainin sivuilla seikkaillessani huomasin perinteisen Terracotta aurinkopuuterin löytyvän yhä valikoimasta. No, sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, mutta kieltämättä virnuilen itselleni aikalailla! Hahhaa! Mutta tutkailtuani asiaa päädyin siihen, että tämä ostamani versio on kevyempi versio perinteisestä Terracotta aurinkopuuterista ja hyvä niin, sillä kevyen aurinkopuuterin perään olenkin vähän haikaillut. Aurinkopuuteri maksoi nyt 39,90 euroa ja sen normaalihinta on 56,40 euroa.

Miten teidän aleostokset, oletteko tehneet hyviä löytöjä? 

9 Kommentit

  1. Tampereen reissulla kävin Sokosella metsästämässä kosmetiikkaa, siellä alet olivat vielä sen -50%, en ostanut vaikka hirmu pitkään ja hartaasti tuoksuttelin Marc Jacobsin punaista Dot tuoksua, tuumin sitten kuitenkin että keltainen versio on parempi, että ostan sen ennemmin koska on mieleinen.

    Lidlistä ostin juuri kahdet kivat kesäkengät, Lidl rules. <3

    Hyviä löytöjä olet tehnyt, tuo Terracotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mopo kannattaa kyllä pitää käsissä ja ostaa juttuja, joista oikeastu tykkää :) Mua aavistuksen harmittaa, kun jätin yhdet alefarkut ostamatta, noh jospa sitä vielä ehtii :D

      Lidlistä tekee kyllä hyviä löytöjä! Mieskin osti juoksukengät :) Tosin vaatteissa siellä mitoitus on kyllä outo tai siis reilu, ostin kerran legginssit kokoa M ja voi vide, niihin mahtuisi varmaan koko meidän kerrostalon asukkaat :D

      Terracotta aurinkopuuteri on kyllä <3! Aurinkoista ja helteistä viikonloppua Tiiaseni :)

      Poista
  2. Tuoksulöydöstä (ja muistakin tietysti) onnittelut, voi että... mäkin haluaisin joskus löytää omia lempituoksujani (kunnon) alesta. Minusta tuo on tosi kaunis pullo. Huokaus. Mutta mukavaa että muistutit tästä puuvilladödöstä - olisiko tässä minun kesätuoksuni? ;)

    En muistaakseni ole ostanut mitään kosmetiikkaa varsinaisesta kesäalesta. Tuoksuja olen katsellut, ja harmittaa kun en viime alennusmyyntien aikaan ostanut erästä Acorellen tuoksua johon ihastuin paljon. Nytkin sitä etsiskelin mutta liekö poistunut kokonaan myynnistä. Vaatteita ja tennareita sentään on muutama löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista :) On tämäkin pullo kaunis, mutta oletin saavani sen kauniin, maitolasisen jossa on korkin muoto eri :D Tuoksu on kyllä aivan ihana! Naisellinen, mutta ei todellakaan sellainen liian romanttinen, vaan enemmän sellainen klassisen tyylikäs :)

      Tuo on muuten välillä harmillista, siis jos jonkun ostamatta jättäminen jää kaivelemaan! Täytyy toivoa, että Acorelle jostain putkahtaisi! Meidän lähiluontaistuoteliikkeessä oli keväällä muutama Acorelle alessa mutta ajattelin niiden olevan jotain päiväyskamaa :D Tällä viikolla käydessäni en niitä enää huomannut. Kannattaa katsoa luontaistuotekaupatkin sillä silmällä :)

      Kuten Tiiallekin kommentoin, harmittelen että jätin yhdet alefarkut ostamatta. Täytyy huomenna tehdä pikainen visiitti kauppaan, jos niitä vielä olisi jäljellä! Musta on muutenkin tullut todella huono vaateostaja, enemmän tulee kyllä rahaa syynättyä kosmetiikkaan..:D

      Poista
    2. Hihhih, minäpäs muuten löysinkin sen Acorelle-tuoksuni ja sinun esimerkkiäsi seuraten sen myös ostin, vaikka ale ei ollutkaan suuren suuri. No, ei onneksi hintakaan. Tosin en ole ihan varma, että oliko se aiemmin ihastelemani tuoksu vanhaa vai uutta Lotusta, mutta uutta ostin, verkkokaupasta sokkona. Toivottavasti on sama. Ja nyt, Salka-hyvä, äkkiä katsomaan löytyykö niitä hyviä farkkuja vielä!!! Mulla ainakin on tätä nykyä hirveän vaikeaa löytää mieleisiä farkkuja, joten käyn kiinni kuin sika limppuun jos löydän hyvät - ja ostan silloin mieluiten useammankin parin. Yleensä löydän omat kestosuosikkini Zarasta, mutta tällä hetkellä sielläkin kaikki farkut tuntuvat olevan sitä samaa pehmeää lötköä kuin muissakin kaupoissa :( Lycran osuus vähemmän kuin aiemmin mutta kangas on ällöttävän venyvää!?

      Poista
    3. Mahtava juttu :)! Ja hyvä, kun ostit. Mä luulen tosiaankin, että se mun tuoksuttamani Narsico oli eri, kuin se minkä lopulta ostin :D Eli aina se ei ole katastrofi, vaikka pieni nyanssiero olisikin :)

      Ja hehhee, täytynee varmaan huomenna suunnata kaupoille :D Tarvitsisin kipeästi jonkun säädyllisen kesämekkohuitulan, siis sellaisen hellemekkoversion. Mä muuten viime kesänä ostin Zarasta farkut ja ne oli kyllä epäilyttävän lötköt, siis loppujen lopuksi :O Zarassa mulla on kyllä mitoituksen suhteen ongelmia, olen liian lyhyt ja suhteessa liian pyöreä heidän vaatteilleen. Mango on vähän parempi :) Ne bongaamani ja jopa sovittamani farkut olivat nimenomaan Mangosta, sellaiset ihanat rennot boyfriend farkut ja hintakin olisi ollut vaan 19,90..en tiedä, mitä ihmeen ostamattomuus kohtauksia sitä aina välillä saa :D Täytyy toivoa, että niitä olisi vielä jäljellä!

      Poista
  3. Hmm! Boyfriendit vois kiinnostaa minuakin, nimittäin olen viime vuodet käyttänyt vain ja ainoastaan pillifarkkuja. Ja haluan ne tiiviinä, ohuina ja napakoina, mutta nykyään kaupoissa tuntuu olevan vain noita "ihanan pehmeitä". Boyfriendejä voisi ehkä sitten löytää vanhanaikaisena paksuna joustamattomana deniminä...? Sekin olisi parempi kuin tuo pillifarkkujen nykyinen lötköpurkkakangas. Täytyykin katsastaa Mango! (Sieltä mä melkein kaikki vaatteeni muutenkin hankin :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mä löysin kuin löysin ne boyfriendit :D Tosin kokoa pienempänä ja siihen se ostosreissu melkein jo tyssäsikin, kun kuvittelin etten mä nyt niihin todellakaan mahdu, koska olin jo kerran sovittanut sitä kokoa eikä ne oikein menneet jalkaan. Onneksi olin kovapäinen ja päätin sovittaa! Ne oli just hyvät, olisivat voineet olla jopa tiukemmatkin, mutta koin että tässä farkkumallissa väljyys onkin hyve :) Saavat ollakin vähän lököt! Pätkänä ihastuin siihen, että kerrankin nilkat näkyvät <3 Ei siis tarvi lyhentää. Niissä oli aika raffit kulutukset ja valmiiksi reikiä, mutta päätin että kerrankos sitä :) Mangon sivulla oli myös sellaisia toimistokelpoisempiakin bf-farkkuja! Lötköhellemekkoa en löytänyt, yhtä shortsiasua sovitin mutta se ei istunut niin yhtään :P Zarasta löysin hameen ja kesäpaidan, vaikka siellä ei vielä oltu osattu laittaa aleprosentteja kohdilleen :T

      Mä olen vasta viime vuosina löytänyt Mangon, en tiedä onko Mangon linja muuttunut Zaramaisemmaksi, mutta tykkään paljon Mangosta!

      Poista
  4. Hei, mahtavaa että löytyi! Mä haluaisin vaaleat paksut ilman kulutuksia, sellaiset oikein ysärit. Varmaan varastosta löytyisi mutta koko saattaisi olla hieman niukanlainen ��

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow