In this Light

Kauneusblogi

Luku 537-Gwenin jalanjäljillä

WP_20151206_12_20_07_Pro


Olen aiemmin ollut hyvin malttamaton tyyppi. Jos innostuin jostain, se oli saatava HETI. En tiedä, tuleeko vanhenemisen myötä kärsivällisemmäksi, mutta nykyään olen malttavaisempi ja punnitsen ostamiset tarkkaan. Tuossa taannoin tosin saatoin saada pienen pakkomielteen Urban Decayn Gwen Stefani-luomiväripalettiin. Oi, se on kaunis ja täynnä käyttökelpoisia sävyjä! Eritoten ihastuin vaaleanpunaiseen Harajukuun, vaikka tavallaan en ole niin vaaleanpunaisten perään silmämeikissä-mutta aina on lupa muuttaa mielipidettään! Mutta sitten muistin, että minultahan löytyy jo eräs vaaleanpunainen, vieläpä sellaisesta paletista johon aikoinaan sain viiveellä pakkomielteen ja metsästin sitä kissojen ja koirien kanssa. Dr. Hauschkan kaunis ruusukultainen paletti on Limited Edition keväältä 2013, Dear Eyes-kokoelmasta. Paletissa on kolme sävyä; vaalean kellertävä nude, roosa sekä mattaruskea. Muistaakseni löysin omani seuraavana syystalvena ja sen etsimiseen kului pienoinen tovi. Mutta koska olen laiska silmämeikkaaja, tämäkin paletti on jäänyt vähälle käytölle. Nyt kuitenkin päätin, Gwenin innoittamana sutia itsenäisyyspäivänä roosaa silmäluomille.

itsenäisyys13
itsenäisyys16
itsenäisyys9


Innostuin muutenkin hakemaan meikkiin muutamia Gwenin suosimia elementtejä; kissarajaukset sekä räväkät huulet. Alaluomen jätin meikittömäksi, en halunnut liian tummaa lopputulosta. Mutta yläluomille sudin vain Dr.Hauschkan roosaa, luomivakoon tein kevyen varjostuksen tummalla malvan sävyllä. Sudin ripsiväriä runsaasti, tein tightliningin sekä maltilliset rajaukset. Luomet muuten pohjustin **Zuiin peitekynällä**, se on toiminut itselläni häkellyttävän hyvin tässä tehtävässä!

Meikkipohjana oli **Everyday Mineralsin** Semi-matte, poskipunana muistaakseni Zuiin Mango. Silmänalusten peittämisen ohella sudin tuota **Everyday Mineralsin** peiteainetta kasvojen valokohtiin, sekä sudin lisähehkua Guerlainin meteoriittipuutereilla. Huulipunaksi valikoitui H&M:n sähäkkä oranssi. Sitä tosin säädin miedommaksi kun lähdimme kylään, halusin huulimeikin joka ei vaadi päivän ja illan mittaan korjaamista.

** **= Saatu blogin kautta

7 Kommentit

  1. Ihana meikki ja ai vitsi sulle sopii hieman tuollainen oranssihtava puna. <3 UD on merkki, johon en ole lähtenyt mukana, pelkään jos ostan yhden, lähtee mopo käsistä! Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Oranssit punat ovat kyllä suosikkejani! En tiedä, mulle tavallaan UD on vähän sellainen no'joo, toisaalta Gwen-paletti kyllä kutkuttaisi :)

      Poista
    2. Niin ja ihanaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
  2. Vaaleanpunainen on väri, jota käytin ennen tosi paljon, koska se sopi niin hyvin vihreiden silmieni sävyyn. Pitäisi kokeilla taas pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan vaaleanpunaiset luomivärit käyttöön :) Mä en ole ollut suuri vaaleanpunaisen fani, mutta on ok muuttaa mielipidettään :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow