In this Light

Kauneusblogi

Luku 585-Elizabeth Ardenin puhdistusöljy

Ellu4


Olen ihonhoidossa ehdoton öljyfani! Kun ymmärsin ottaa öljyt ns. seerumikäyttöön, ihokin tuntui muuttuvan aivan toisenlaiseksi, pehmeäksi ja elastisemmaksi. Sen sijaan en ole suuren suuri puhdistusöljyjen fanittaja. Puhdistusöljyt tuntuvat tekevän ripsivärille sen, että ne suorastaan tarraavat siihen kiinni ja klimppaavat ripset yhdeksi ripsilaataksi. Lisäksi olen kokenut öljyn jälkeen iho vaativan sellaisen jälkiputsauksen, että iho kuivahtaa korpuksi alta aikayksikön. Näillä referensseillä voikin ihmetellä, miksi innostuin kuitenkin ostamaan kokeiluun erään puhdistusöljyn.


Ellu1


Jos unohdetaan oman ihoni haasteet, niin todettakoon öljyjen puhdistavan meikin todella tehokkaasti. Öljy liuottaa öljyä/rasvaa ja muuta likaa tehokkaasti. Oikein tehokkaalla öljymuhittelulla voi jopa saada talitukkeutumiakin aukeamaan, ainakin itse sain erään kerran ihan jojobaöljymuhittelulla sellaisia miliumimaisia talitukkeutumia katoamaan. Sen oikein tunsi, kun ne pienet "ryynit" lähtivät liikkeelle kasvojen reuna-alueilta ^_^ Ällöä, mutta samalla niin kiinnostavaa! Öljymaiset putsarit ovat myös omiaan kuivaihoisille, koska niiden jäljiltä iho jää pehmeämmäksi eikä niin kiristäväksi. Päädyinkin talvella ostamaan Elizabeth Ardenin puhdistusöljyn, koska sain kuulla sen olevan iholta hyvin poishuuhtoutuva eikä se välttämättä tarvitsisi kaksoispuhdistusta. Oma ihoni on talvisin kallellaan kuivuuteen, joten toivotin öljyputsarin ilomielin tervetulleeksi ihonhoitorutiineihini.

Ellu3


Elizabeth Ardenin öljy on siitä ihana, että se on täynnä kasviöljyjä; aprikoosinsiemenöljy, saflorinkukan siemenöljy ja oliiviöljy ovat edustettuina. Öljyt sisältävät omega-rasvahappoja, ja lupaavat jättää ihon ravituksi. Aprikoosinsiemenöljy sekä saflorikukan siemenöljy sisältävät myös E-vitamiinia ja antioksidantteja. Puhdistusöljy kuuluu Ellun Ceramide-sarjaan ja oletan, että tässä öljyssä keramidit tulevat juuri noista kasviöljyistä. Iholta löytyy luonnostaan kuutta eri keramidia, ja keramidit auttavat ehkäisemään ihon kuivumista. Kuivalta iholta saattaa puuttua keramideja, joten kuivaihoiset hyötyvät keramideja sisältävistä tuotteista.

Ellu5


Annostelen öljyä pummauksen tai kaksi ja hieron sen kuiville kasvoille. Työstän öljyn iholle hyvin hieroen, vähintään minuutin tai kaksi. Vaikka päivä olisi ollut kuinka kiireinen ja illalla tekisi mieli mennä nukkumaan meikit naamalla, kaikki kiire ja väsymys kaikkoavat iltapesun hetkellä. Se on rutiini, josta en ole valmis tinkimään ja haluan tehdä sen rauhassa, omaan verkkaiseen tahtiini. Rauhassa tapahtuva iltapesu on hyvä matkalippu höyhensaarille. Kun olen työstänyt öljyä iholle sen tovin, kostutan sormenpäät kevyesti veteen ja jatkan öljyn työstämistä. Veden vaikutuksesta öljy muuttuu maitomaiseksi. Öljy on helppo huuhtoa vedellä pois ja iho jää ihanan pehmeäksi! Öljyn tuoksu on mieto, aavistuksen rouvamainen, arvokas.

Tosin tämänkin öljyn kanssa huomaan sen, että se toisinaan klimpittää ripsivärin. Muuten koen meikin lähtevän hyvin eikä tarvetta kaksoispuhdistukselle ole, mutta ripsiväriä se ei ihan kokonaan tunnu poistavan. Myös vedenkestävä eyeliner on sille liian kova pala. Viimeistelenkin puhdistuksen misellivedellä. Tähän vuodenaikaan öljy alkaa jo tuntua jopa liiankin kosteuttavalta putsarilta, joten taidan suosiolla säästää sitä ensi talvea varten. Toisaalta, hetkellisiin korppuihopäiviin se on täydellinen tuote, samoin myös niihin päiviin jos jostain syystä teen oikein tukevan ihomeikin ja tarvitsen meikinpoistoon enemmän paukkuja. Mutta suosittelen öljyä kyllä kaikille kuivaihoisille! Öljyn hinta on n. 30 euroa ja Elizabeth Ardenia on myynnissä ainakin Stockkalla ja joissain Kickseissä.

Käytättekö puhdistusöljyjä?

4 Kommentit

  1. Mulla on Cattier Parisin ja Jurliquen puhdistusöljyt käytössä, ja molemmat ovat aivan loistavan hellävaraisia meikin poistamiseksi. Cattier tuntuu vaativan joskus jotain misellivettä tujumpaa sen poistamiseksi iholta, mutta tuleepa ainakin iho varmasti puhtaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öljyt ovat kyllä tehokkaita putsareita :) Taidankin tän loputtua kokeilla tuota Jurliqueta-luulen että Cattier kuulostaa just siltä, mistä en puhdistusöljyjen saralla tykkää :D

      Poista
  2. Kiva lukea sunkin kokemukset tästä, Minna tästä kirjoittelekin. Itse en ole kokeillut, mutta kunhan saan Sensain loppuun niin aion, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnan kirjoitus saikin mut inspiroitumaan tästä :) Mä luulen, että tuut kyllä tykkäämään tästä!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow