In this Light

Kauneusblogi

Luku 625-Pieni ostoshaalinta ja kympin Chanel

Kauneustuotehaalinta ennen reissu 2 lähtemistä! Puhdistusöljy reissuystävällisellä pakkauksella ja meikinkiinnityssuihke tulivat tarpeeseen, kympin maksanut Chanelin huulipuna taas ei

Kesäloma, mikä ihana tekosyy shoppailla! Olen kuluneen vuoden pitänyt kukkaronnyörit aika tiukalla, mutta nyt kesälomalla olen aavistuksen höllännyt ostoskurimusta. Olen päättänyt loman jälkeen palata tiukkaan kuriin, enkä siis nytkään ole mitään ihan mahdottomuuksia törsännyt. Ainakaan omasta mielestäni! Mutta lomalla saa ja pitääkin olla huoleton, jos siihen on vain mahdollisuus. Ajattelinkin vilauttaa viime viikkoisia ostoksiani, sen verran kivoja asioita on tullut ostettua ja tehtyä eräs aika uskomaton löytö!

Vietimmekin jo viikon reissussa ja silloin lähdin matkaan ilman puhdistusöljyä. Minun itseasiassa piti reissussa ostaa L'orealin puhdistusöljy, mutta enpä sitä isosta hypermarketista bongannutkaan! Öljyä ei ollut myöskään sekatavarakaupassa ja kun pääsin ison tavaratalon apajille, en enää muistanutkaan koko öljyä. Minulla on kotona vielä aavistuksen jäljellä Elizabeth Ardenin mainiota puhdistusöljyä ( käy lukemassa aiempi postaus ) mutta pakkaus ei ole kovin reissuystävällinen. Lomalla lähdimme vielä reissuun ja tällä kertaa en halunnut jättää puhdistusöljyä kotiin! Mietin aluksi MAC:in puhdistusöljyn hankkimista, mutta sekään ei vaikuttanut reissuystävälliseltä, samoin hinta tuntui kirpaisevan. Jonkun blogin kommenttiosiosta bongasin hehkutusta Vichyn puhdistusöljystä, joka vaikutti järkevältä niin hintansa kuin pakkauksensa puolesta. Pullossa on tavaraa 125 ml ja öljy maksoi 19,90 euroa. Eniten valintaani tosiaankin vaikutti pakkaus, joka on helppo nakata kassiin mukaan ilman pelkoa öljyn leviämisestä.

Minulla ei ole tällä hetkellä virallista meikinkiinnityssuihketta ja olisin ostanut MAC:in Prep + Prime Fix-suihkeen, mutta se oli juuri sillä hetkellä loppunut Jumbon Stockkan MAC-pisteeltä, enkä jaksanut lähteä sitä hakemaan keskustan Stockkalta. Sen sijaan päädyin hankkimaan Clarinsin meikinkiinnityssuihkeen. Tätä on moni hehkuttanut, katsotaan tulenko tykästymään! Hinta vähän kirpaisi, varsinkin kun teoriassa olisin voinut jättää hankkimisen ensi viikon Sokoksen Kutsu Kauneuteen-tapahtumaan jolloin olisin saanut tuotteesta 20 % alennuksen. Mutta en jaksanut odottaa, sitä paitsi ei ole kiveen kirjoitettu, että pääsisin ensi viikolla yhdenkään Sokoksen tai Emotionin läheisyyteen ja omalla tuurillani tuote olisi verkosta loppuunmyyty. Parempi ostaa silloin kun tuotetta on ylipäänsä saatavilla, hahaa! Tästä köyhdyin 29,90 euroa. 

Sen sijaan Chanelin huulipuna Rouge Allure on heräteostos. Mutta jos saa Chanelia kympillä, voin väittää että saa olla aika rautainen itsehillintä jos sen jättää ostamatta ^_^ Tässä sävy oli niin nappi ja täyskymppi, ettei kymppi todellakaan kirpaissut! Chanel löytyi Vantaalta Jumbon Emotionista, siellä oli esim. Dioria, Cliniqueta ja paljon muitakin merkkejä alessa. Yritin googlettaa syytä Chanelin punien alehinnalle, mutta en löytänyt järkeenkäypää syytä. Rouge Cocossahan on koostumus uusittu, mutta jo vuonna 2015. No, olipa syy mikä hyvänsä, huulipunafriikki iloitsee ensimmäisestä Chanelistaan! Voisin ottaa asiakseni vilauttaa tästä sävystä meikkikuvia ASAP, sillä jos tähän jossain törmää ja on klassisten punaisten sävyjen ystävä, niin sitä tämä sävy 99 Pirate tarjoaa-kauniin klassisen punaisen sävyn!

Oletteko te tehneet viime aikoina hyviä löytöjä?

6 Kommentit

  1. Mä oikein aloin miettimään milloin olen viimeksi ostanut kosmetiikkaa ja se oli heinäkuussa. :o Kutsu Kauneuteen tapahtumasta tulee ostettua varmasti joku Sensai putsari ja luultavasti alesetelin tuhlaan johon Chanelin huulipunaan, joita en muuten raaski ostaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika hyvin :D Mä vielä mietin tuota Kutsu Kauneuteen-tapahtumaa, ehkä ostan, ehkä en :D Mutta joo, vähän kyllä tiukkaa tekisi lyödä 44 € tiskiin huulipunasta, en minäkään ihan sillä hinnalla ainakaan nyt raaskisi huulipunaa ostaa :P

      Poista
  2. Mulle ei ole vielä oikein auennut meikinkiinnityssuihkeiden funktio. Käytän niitä itsekin, mutta mietin monesti pärjäisköhän ilman. En huomaa, että meikki pysyisi niiden voimasta paikoillaan. Mutta ilmankaan ei uskalla olla. Tähän on tultu. Crazy woman;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niinhän se menee, ilman ei enää uskalla olla :D Mulle käy vaan niin, että monta kertaa unohdan nämä suihkeet! Tän kanssa ainakin yritän saada sen luontevaan rutiiniin :)

      Poista
  3. Mä olen tehnyt hyviä löytöjä, koska kävin tänään Anttilan loppuunmyynnissä, jossa oli kosmetiikka -50 %, joten sieltä tuli osteuttua kaikenlaista testiin. Oudoimmat ostokset olivat Lorealin ja NYXin kiillot, koska tätä ennen olen omistanut huulikiillon viimeksi 2-3 vuotta sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuo olikin tosi hyvä aleprossa! Mä huomasin torstaina, että Anttilassa oli lyöty kosmetiikkaan vähän kovempia aleprosentteja. Jään odottamaan sun postauksia :)

      Poista

Lähetä kommentti

Follow