In this Light

Kauneusblogi

Luku 713-Erään päivän kosmetiikat

Päivän kosmet2


Olen muiden blogeista lukenut "päiväni kosmetiikat" -postauksia, joissa bloggaaja paljastaa kaikki päivän mittaan käyttämänsä kosmetiikat ja sainkin eräs päivä mieleeni, että minäkin haluan tehdä tällaisen postauksen! Ainoa ongelma on vaan ollut sopivan päivän valitseminen, ja kaikista luontevinta olikin toteuttaa tämä vapaapäivänä, jolloin ei tarvitse kiiruhtaa töihin tai jolloin ei ole muita suunnitelmia. Nyt saattekin tirskistellä erään helmikuisen, aurinkoisen lauantain kosmetiikkatuotteisiini, varoituksen sanana, kuvia on paljon!

Päivän kosmet3


Heräsin vapaapäivään torkuttaen taas sen ylimääräisen puoli tuntia. No, tämähän on edistysaskel niistä tunnin torkutussessioista..heräsin aamuun vähän ihmeissäni, sillä mieheni oli kosinut minua yöllä unissani niin, että unessani olin menossa nukkumaan ja tunsin patjan alla jonkun möykyn. Se olikin sormusrasia, josta paljastui se unelmieni kosimissormus! Se oli todella kapea, kultainen ja keskellä oli sirohko, mutta näyttävä timantti, sellainen nuppineulan pään kokoinen. Unessa mietin, että nyt täytyykin käydä päivittämässä parisuhdestatus Facebookiin, sillä vastasin kosintaan myöntävästi! No, päätin pitää unen ainakin toistaiseksi itselläni, itsekseni hymyillen ja suuntasin misellivesipullolleni. Pyyhin kasvot unista puhtaiksi Filorgan misellivedellä ja tämän jälkeen levitin Clarinsin pikakaunistajan, joka toimii kosteusvoiteena mutta myös meikinpohjustajana. Pikakaunistajan päälle pitäisi heti levittää meikkipohja, mutta tässä välissä kävin syömässä aamupalan, johon kuului pari palaa ruisleipää ja iiiso vati kahvia. Jos tarkkoja ollaan, ihan ensiksi aamulla kävin laittamassa kahvin tippumaan, otin lääkkeet ja suuntasin hammaspesulle, vasta tämän jälkeen suuntasin kasvojeni pariin. Tämä rituaali toistuu joka aamu samassa järjestyksessä. Tähän mennessä olen siis käyttänyt kolmea, tai neljää tuotetta kun mukaan lasketaan hammastahna sekä käsienpesuaine.

Päivän kosmet5


Syötyäni onkin mukava aloittaa meikkaaminen, kun ei enää tarvitse kärsiä kiukkunälästä. Haluan vapaapäivälleni luonnollisen meikkipohjan ja käännyn Estee Lauderin CC-voiteen pariin. Se veteleekin viimeisiään. Huomaan, että CC-voide loihtii kasvoni aavistuksen Trumpmaisiksi, eli liian oranssisiksi joten päätän pelastaa tilannetta Misshan BB-voiteen avulla. Siinä onkin kunnon aurinkosuoja, päivästä näyttäisi olevan tulossa erittäin aurinkoinen. Onneksi, onneksi Misshan BB-voide loihtii kasvojani terveemmän värisiksi! Siis vaaleammiksi. En halua olla porkkana. Tai siis anteeksi, persikka! Kosmetiikkatuotteiden saldo kasvaa kuuteen.

Päivän kosmet6


Meikki ei ole minulle mitään ilman poskipunaa. Päätän päivän punaksi By Terryn voidemaisen poskipunan, jolla on ilmiömäinen kesto. Muotoilen kasvoja kevyesti Lumenen poskipunalla, vaikka se ei olekaan varjostuskäyttöön tarkoitettu. Silmien alle levitän Diego Dalla Palman peiteaineen. Kuvasta unohtui käyttämäni korostusvoide, löysin kätköistäni testeripussukallisen Lumenen uusia hohdepisaroita ja olen levittänyt tuotetta jo useampana päivänä poskipäille. Koska haluan meikkipohjan kestävän, puuteroin sen By Terryn hyaluronipuuterilla. Tuotteita on tähän mennessä käytetty 11.

Päivän kosmet7


Käsivoide on nyt epäloogisesssa kohdassa kuvassa, en jotenkaan ajatellut tuotteiden sijoittelua loppuun asti. Tätä levitin käsille meikkaamisen jälkeen, täytyy sanoa La Roche-Posayn tiivistemäisen käsivoiteen vakuuttaneet minut ja yllättäen korpuiksi muuttuneet käteni jo parin päivän perusteella! Mutta takaisin meikkiin. Ripsiväriksi päätän levittää Bohoa, jonka olen saanut blogin kautta. Boho on siis luonnonkosmetiikkamerkki ja ripsari on luonnonkosmetiikan ripsariksi ok, mutta ei valitettavasti pääse samalle viivalle tämän hetken suosikkini, eli Isadoran kanssa. Kulmat meikkaan ehdottomalla luottokulmakynälläni, eli Max Factorin Hazelilla. Tämä kynä on suurta rakkautta! Tuotteiden saldo on nyt 14.

Päivän kosmet8


Ah, sitten päästäänkin rakastamani asian pariin eli meikkamaan huulia! Tänään minua kutkutti nudet huulet, ja teen huulimeikin kahdella punalla. Alle levitän Zuiin barbiemaista pinkkiä ja ylle H&M:n nudehtavan rusehtavan sävyn. Yhdessä sävyt muuttuvat ihanan vivahteikkaiksi, minulla nudet punat vaativat alle ripauksen pinkkiä tai korallia hehkuakseen. Nyt en tee sen kummempia vippaskonsteja vaan levitän punat sellaisenaan ilman rajauksia. Päätän viime hetkellä levittää silmiin luomiväriä ja sehän vaatii pohjustuksen. Elizabeth Ardenin pohjustaja veteleekin viimeisiään ja emulgaattorit ovat jo paukkuneet, täytyykin ostaa uusi pohjustaja..luomivärin pidän neutraalina, tänään ei ole aikaa monimutkaisiin meikkeihin sillä olen ajatellut nakutella useamman blogipostauksen valmiiksi kiireistä seuraavaa viikkoa silmällä pitäen ja kauppaankin pitäisi vielä lähteä. H&M:n Champers päätyykin luomille, koska voidemainen väri on helppo levittää ja häivyttää.


Päivän kosmet9


Mitäpä päivä olisi ilman tuoksua? Tiedän kevään koittavan kohta, ja pian on käsillä päivä jolloin Shiseidon Ever Bloom -parfyymi on liian talvinen. On siis käsillä viimeiset hetket, jolloin voin sitä käyttää. Suihkautan tuoksua kevyesti ranteeseen, ja alan pakata kiireen vilkkaa käyttämiäni tuotteita siirtääkseni ne valokuvausta varten olohuoneeseen. Innostun tuotteiden ohella räpsimään meikistäkin kuvat, sitä ennen olen nopeasti kammannut hiukset kuosiinsa. Ne olen pessyt edellisenä iltana ja koska minulla on taas vaihteeksi käynnissä hippeilyfiilis hiusten suhteen, en käytä niihin mitään tuotetta. Ehkä joskus on hyvä antaa hiuksille vapaahetkiä föönistä ja muotoilutuotteista, mutta tiedän tämän olevan vaihe joka menee aikanaan ohi. Paitsi jos hiukseni muuttuvat tuplasti paksummiksi, vahvemmiksi ja ennen kaikkea kiiltävimmiksi ilman ylimääräisiä vippaskonsteja! Mutta niin, tähän mennessä tuotteiden lukumäärä on 19.

Päivän kosmet11


Kauppareissun jälkeen kotiin päästyäni suuntaan heti ensiksi käsien pesulle. Olen huomannut kun vuosia, vuosia sitten tehostin käsien pesua, flunssien määrä romahti. Mutta ainoa dilemma minulla on se, pestäkö kädet heti kotiin tultua vai vasta ostokset purettua? Meneekö ensimmäinen pesu hukkaan, kun purkaa kaappeihin mahdollisesti muiden asiakkaiden flunssaisilla käsillä käpälöimät tuotteet? Ehkä tähän oikea vastaus on se, että pesee kädet kahteen otteeseen ^_^ Pesun jälkeen on syytä kuivata kädet kunnolla, mutta saatan tehdä niin että kostutan käsiä vielä aavistuksen kuivaamisen jälkeen, jos levitän niille öljyä. Olen nyt ottanut blogin kautta testiin saamani manteliöljyn käsiöljyksi ja se onkin siinä tehtävässä toimiva-varsinkin jos öljyn levittää aavistuksen kostean nihkeille käsille! Viimeistelen käsien kosteuttamisen käsivoiteella, joka lukitsee öljyn paikalleen. Tällä yhdistelmällä olen saanut parissa päivässä aikaan hyviä tuloksia, todella pahaan kuntoon päässeen peukalon kynsinauhojen hoitamisessa. Nyt mennään 20 tuotteessa.

  Päivänkosmetilta

Illan saapuessa on iltatoimien aika. Käyn joka ilta suihkussa, mutta nyt olen yrittänyt vähentää suihkuttelua joka toiseen iltaan. Se tekee tiukkaa, olen niin orientoitunut iltasuihkuun! Mutta luonto kiittää, kun ei ihan joka ilta suihkuttele. Omasta mielestäni suihkussa on helpompi pestä meikitkin pois, joten pientä totuttelua uusi rutiinini on vaatinut.

Päivänkosmet16

Tänä iltana kuitenkin suuntaan suihkuun. Suihkugeeliksi valitsen Acon suihkuvoiteen, joka tuoksuu hunajaisen vaniljaiselle. Se on ihastuttava! Päätän kuoria vartalon Signe Seebin käsintehdyllä luonnonkosmetiikkakuorinnalla, päätän ottaakin tuotteen tehokäyttöön ettei se mene pilalle. Tuotteiden saldo on nyt 22.

P2197613

Puhdistan suihkussa meikin ja kasvot. Itseasiassa teen sen aina ensimmäisenä, sitten pesen mahdollisesti hiukset ja viimeisenä vartalon. Varsinkin, jos käyttää puhdistusöljyjä, ne on helpointa annostella kasvoille täysin kuivilla käsillä. Jos pesen ensiksi hiukset, kädet ovat kuivauksesta huolimatta jo niin kostuneet, että puhdistusöljyn levitys on haastavaa. Kasvojen pesussa tykkään ensiksi puhdistaa meikin puhdistusöljyllä ja sen jälkeen mahdolliset meikin rippeet sekä ihon puhdistusvoiteella. Vichyn öljy veteleekin viimeisiään, samoin blogin kautta saatu Olivia Kleinin Cream Wash -pesuvoide. Suihkun jälkeen suihkutan kasvoille kasvovetenä Olivian kasvosuihketta Vitamiin Toneria, sekin on saatu blogin kautta. Tuotteiden määrä on nyt 25.

P2197618

Illan rasvakombo on Olivia Kleinin Absolute Creamin eli nykyisin Balance Creamin tehostaminen Pinks Boutiquen öljyseerumilla. Minun piti vielä levittää tämän cocktailin päälle Novexpertin öljyseerumi lukitsemaan kosteus, mutta unohdin! Otin kuvat siis ennen suihkuun menemistä, ja alun perin Novexpert kuului suunnitelmiini ^_^ Huulet kuorrutan Elizabeth Ardenin huulirasvalla, joka pelastaa huulet aina seuraavaksi aamuksi huulimeikkiä varten moitteettomiksi! Se on tähän asti kokeilluista huulirasvoista paras, kerta kaikkiaan! Tuotteiden saldo on nyt 28.

Päivänkosmet15

Ja viimeisenä se, minkä unohdin aamukuvan tuotteista, eli anti-perspirantti! Luotan Rexonaan ja se on ollut omille kainaloilleni kaikista hellävaraisin tähän mennessä. Pyrin vaihtamaan aina pullon jälkeen johonkin toiseen tuoksuun, sillä jostain syystä useampi pullo samaa "dödö-laatua" saa kainaloni tuntumaan epämieluisilta! Niitä saattaa "vihmoa", dödöt eivät siis petä tai aiheuta kirvelyä tms. Jos kainaloni vaan kestäisivät soodapohjaisia ekodödöjä tai muut ekodödöt pitäisivät hientuoksun aisoissa, käyttäisin niitä mutta koska en halua enkä edes voi olla haisuli, on pakko mennä antiperspiranttien voimalla. Mutta siis, Rexona on omille kainaloilleni se kaikin puolin toimivin vaihtoehto juuri nyt. Kun mukana on dödö, tuotteiden summa on 29.

Täytyy sanoa, että yllätyin tuotteiden lukumäärästä. Noin vähän! Toki se, että pidin hiusten suhteen au naturel -päivän vaikuttaa tuotteiden määrään. Meikkimieltymykseni ovat myös aika luonnolliset, vivahteikkaampi silmämeikki olisi kasvattanut tuotteiden määrää. Toisaalta, kuinka moni nainen sutii huulille kahta eri huulipunaa? Tai käyttää kahta eri pohjameikkiä? Voisin veikata, että esimerkiksi äidilläni, joka ei meikkaa, saldo voisi hyvinkin olla jopa viisi tuotetta, ihan maksimissaan kymmenen. Aion ehdottomasti toteuttaa tämän toistekin!

Monta tuotetta sinä käytät päivässä? Mielelläni näkisin muidenkin bloggaajien "päiväni kosmetiikat" -postauksia, joten olkoot tämä epävirallinen haaste samalla ^_^

21 Kommentit

  1. Pikalaskulla mulla on 13-15 tuotetta päivässä. Minunkin on ollut pakko lopettaa joka päivä suihkuttelu, iho alkaa kutista ihan järjettömästi.
    Tämä postaus oli kyllä tosi kiva. On aina mukavaa nähdä mitä meikkejä ja muuta kosmetiikkaa muuta käyttävät.
    Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta 😊 Mullakin iho ollut seesteisempi, kun ei joka ilta suihkussa lotraa 😄 Ihanaa viikonloppua ❤

      Poista
  2. Kiva postaus:) Mä käytän päivässä kaikki tuotteet yhteen laskien yli 40 tuotetta (käsirasvat ja huulirasvat mukaan lukien). Voi apuva, mutta minähän olenkin vanha nainen, joka tarvii mm. ryppyjen karkotteeksi isomman arsenaalin;)
    Mulla on kans aamuisin melkein minuuttiaikataulu ja tarkka järjestys miten etenen rutiineissani. Hieman ärsyyttää, jos ukkeli tulee siihen jalkoihin pyörimään ja sotkemaan mun millin tarkat systeemit;;) Sitä se neuroottisuus teettää;) Onneksi ukkeli melkein aina nukkuu, kun minä hoidan aamutoimiani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kiva tehdä 😊 Tee hei säkin, mä haluaisin nähdä sunkin kosmetiikat 😄 Mullakin menee pasmat sekaisin, jos mies aamukiireessäni tulee jalkoihin pyörimään 😄 Oon muutenkin aamuäreä, haha!

      Poista
  3. Tosi kivast ja eri tavalla toteuttu tuttu postaus. ^_^ Mä olen joskus vuosia sitten tehnyt tämän blogiini, pitäisi varmaan ottaa uusinta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä uudelleen, mielelläni kurkkaisin syvemminkin sun kosmetiikkarutiiniin joltain päivältä! 😊 Muistankin jotenkin etäisesti sun aiemman postauksen 🙂

      Poista
  4. Kiitettävä setti kosmetiikkaa! Bohoon pitäisikin tutustua paremmin, sillä kun on myös joitain vegaanisiakin meikkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän tuota kertyi, olin vaan kuvitellut että sitä olisi enemmänkin 😄 Se Bohon meikkipohja rasiassa on ihan paras! Ripsari ei ihan vakuuttanut mua 😁

      Poista
  5. Itse tein samanlaisen postauksen kesällä ja näköjään minun päivääni mahtui aika rutkasti enemmän tuotteita kuin sinulle :D
    https://blingershimmer.blogspot.fi/2016/08/kosmetiikan-tayteinen-paivani.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mulla harvoin on esim. aamuisin niin aikaa, että ehtisin useampaa tuotetta kasvoille levittää ^_^ Hyvä kun pääsee sängystä ylös :'D

      Poista
  6. Kiva postaus! Mulla on ollut tää mielessä toteuttaa, mutta en vaan oo saanut aikaiseksi. Ainakin kuvittelen, että käytän niin montaa tuotetta, että kehtaako sitä kertoakaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli hauska tehdä :) Ja tee ihmeessä tämä! Olisi hauska kurkistaa sun kosmetiikkapäivään :)

      Poista
  7. Se on kyllä yllättävää miten paljon purnukoita tulee avattua yhden päivän aikana, jos kaikki riviin laittaisi. Ihana tuo Shiseido Ever Bloom <3 Kaunista päivää Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä kertyy yllättävän paljon :) Shiseido on ihana <3 Ihanaa alkanutta viikkoa Tiia ja halit <3

      Poista
  8. Tämä täytyy tehdä joku päivä :) Onko sulla vapaapäivinä herätyskello herättämässä?! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, olisi hauska nähdä sunkin päivän kosmetiikat :D Ja on soittamassa, koska muuten nukkuisin reippaasti kahteentoista, yhteen :D

      Poista
  9. Oo, jännä postausidea! Tämä on pakko toteuttaa itsekin :)

    Ps. Niin suloinen uni! :D joko kerroit miehelle (vihjaavaan sävyyn)? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, tätä oli hauska tehdä :) Ja haha, kerroin miehelle :D Hän lupasi vaan kiusata ja laittaa patjan alle "källejä" :'D

      Poista
  10. Olipa ihana uni!

    Itellä parhaina päivinä on vain hammastahna, huuli- ja käsirasva käytössä. :D Suihkupäivinä tulee lisäksi shampoo, hoitoaine, kroppa- ja naamarasva. :D Jos oikein villiksi heittäydyn ni saatan laittaa jonain päivänä ripsariakin ja sillon tarttee tietysti myös meikinpoistoliinoja. Vaan just nyt en muista milloin oisin ripsaria käyttäny viimeksi. :O Ehkä syksyllä? Menny tää talvi niin sairastaissa ja kaikkea, että kosmetiikan käyttö hunningolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uni oli kyllä hauska, mulla on aika vilkas unielämä :D Mutta joo, meillä kaikilla on erilainen kosmetiikkakuorma, ei kaikkien tarvitsekaan sen kymmentä eri sorttia käyttääkään :) Mulla tottakai tämä harrastus aiheuttaa sen, ettei ihan viidellä tuotteella per päivä mennä :'D

      Poista
  11. Nää on aina tosi mielenkiintoisia! Oon kanssa tehnyt kerran ja sain jonkun ihan naurettavan pienen tuloksen, kun toki juuri sinä päivänä ei tullut käytettyä paljoa mitään :D Täytyy tehdä uusiksi sellaisena kunnon kosmetiikka päivänä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow