In this Light

Kauneusblogi

Luku 737 - Bloggaajan ystäväkirja

Blogeissa on kiertänyt hauska ystäväkirja-haaste, jossa siis vastataan samanlaisiin kysymyksiin, mitä lapsuuden rakkaissa ystäväkirjoissa. Minultakin sellainen löytyi, kannessa oli muistaakseni halinalleja, ja kirja oli muutenkin ylisöpö, vaaleanpunaisine kansineen sekä sisäsivuineen. Harmi kun en nyt sitä tähän hätään löytänyt, olisi ollut hauska jakaa muutama kuva siitä! Mutta mennään vastauksiini.

Nimeni on..Salkahan ei siis ole oikea nimeni. Harmi vaan! Ehkä jonain päivänä bloggaan omalla nimelläni, mutta vielä en ole valmis tulemaan kaapista ulos. Sekin vaikuttaa, ettei se oma nimeni ole mikään kovin yleinen tai suosittu naisten nimi, joten koen tämän järjestelyn ansiosta pitäväni yksityisyydestäni aavistuksen paremmin kiinni.

Kotkasta löytyi paljon hauskoja, absurdeja ja vinksahtaneita puita, joista yhden Totoro-henkisen puun alla otin selfien! Tää on myös puistofriikkien the city, tänne on pakko tulla kesämmälläkin kun kaikki kukkii ja on enemmän vihreää 🌳 #sel


Jotkut kutsuvat minua..
Haha, kysymykset ovatkin kovin kinkkisiä! Minulla ei ole ollut lempinimeä, kunnes nyt ihan parina viimeisenä vuonna eräs työkaverini alkoi ihan spontaanisti kutsumaan minua tietyllä nimeni variaatiolla. Olen myös alkanut itsekin käyttää sitä tietyissä asiayhteyksissä ( ja miettinyt sitäkin, olisiko se juuri se nimi, jolla voisin jossain vaiheessa blogata? ). Koomisinta on sitten se, että esim. kerran Starbuckissa se kuultiin aivan väärin ja tipuin totaalisesti hakiessani juomaa sillä väärin kuullulla nimellä. Sain siis aivan kamalan hepulin, ja mieheni joutui taluttamaan minut ulos kadulle. Itseasiassa naureskelin tapaukselle koko loppuillan! Se väärin kuultu nimi taas kuvasti aivan eri asiaa, ja kun selostin tapausta juurikin tälle minulle lempinimen keksineelle työkaverille, homma levisi aivan uudelle tasolle ja lempinimeni onkin nykyään kaksiosainen, käsittäen työkaverini keksimän nimen, sekä Starbucksin myyjän väärin kuulleen nimen ^_^




Olen syntynyt..Vuonna 1983, Satakunnassa.



Nuorena olin ihan varma, että minusta tulee..Salapoliisi. Agentti. Crazy catlady. Maastoratsastaja. Opettaja. Elämäntapaintiaani, joka asuisi erakkona, yhteiskunnan kouran tavoittamattomissa, omavaraisesti ( ja joka olisi se crazy catlady ).

catsie6 Mummi9



Mutta minusta tulikin..Ihan tavallinen työssäkäyvä pulliainen ja veronmaksaja:D Bloggaaja




Kolme parasta piirrettä minussa..Vastuullisuus. Iloisuus. Temperamenttisuus. Olen tunneihminen isolla teellä!




Kaupunki..Pariisi. Sinne kaipaan vaan! Mutta pakko on myös sanoa, että tuleva asuinkaupunki Kerava saa sydämen sykkimään <3 Ja taisin tässä vähän mennä ja ihastua Kotkaankin.


pariisi20copy
paris2copy



Biisi..Vain yksikö pitää valita? En voi, sillä rakastan musiikkia! M83 - Midnight City. the Cure - A Forest. Air - La Femme D'Argent. Peter Bjorn and John -Young Folks.




Juoma..Kahvi, hyvä punaviini tai light-cola, sekä vesi. Kahvia ja vettä juonkin ihan urakalla, jopa liikaakin, tiedän paha tapa! Punkku ja light-cola onkin herkkuhetkiin, yleensä tilaan ravintolassa ruoan yhteydessä jompaa kumpaa. Mutta kun ruoka ja punkku on yhteen sovitettu, makuharmonia on niin mieletön! Siksi pyydänkin fancymmissa paikoissa aina tarjoilijalta juomasuosituksen - jos siis mennään punkku-, eikä cocis-linjalla, haha!




Sarja..Twin Peaks. Odotan kuin kuuta nousevaa tätä uutta tuotantokautta, meinasin pyörtyä pakahtumisesta johtuneeseen hapenpuutteeseen kun aikoinaan kuulin sellaisen olevan suunnitteilla. Ja elämäni ensimmäisen kerran hankimme miehen kanssa maksullisen tv-kanavan, haha! Harmi vaan en virallisena sarjan ensi-iltapäivänä sitä ehtinyt katsoa, enkä edes sitä seuraavanakaan, koska olemme taas lähdössä reissuun. No, ehkä keskiviikkona sitten! Onneksi nykytekniikka mahdollistaa sen, että sarjoja on helppo seurata läppärinkin ruudulta vaikka luulenkin, että taidamme kyllä pakata mukaan sen adapterin, jolla tietokone ja tv kommunikoivat toistensa kanssa.


WP_001478

Kosmetiikkatuote..Kääk, en vaan voi valita yhtä..Huulipuna nyt ainakin, samoin seerumi, kosteusvoide ja naamio.




Sovellus..Laskukone, haha :D Mutta käytän ehkä tällaisista uuden ajan sovelluksista eniten Instaa, ja askelmittariakin tulee kyllä kytättyä. Mutta olen vähän somemummo, tosin 112-sovellus tuli puhelimeen ladattua, jes! Tosin, se taitaakin vähän olla somemummokamaa, mutta aivan mahtava sellainen!



Instragrammaaja..Seuraan niin monia Instassa, mutta sanon yleisesti ottaen kotimaiset tyypit!




Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen..Nukkuisin enemmän ^_^


marras1.10

Perjantai-iltana parin lasillisen jälkeen kuuntelen Spotifyista..Nyt tuli kuulkaas todella selkään puukottava kysymys! Nimittäin, juuri deletoin Spotify-tilini. En käytä palvelua, en oikein koskaan päässyt sinuiksi sen kanssa. Jos kuuntelen musiikkia, päädyn Youtubeen. Minulta on kuitenkin löytynyt tunnukset palveluun, mutta palvelu on jäänyt tyystin unholaan. Kunnes, nyt puolen vuoden sisällä aloin saamaan todella paljon ilmoituksia, jossa joku tilasi sähköpostiini "unohditko salasanasi?" -ilmoituksen. Eli, joku tiesi käyttäjätunnukseni, mutta ei salasanaani. Kävin vaihtamassa salasanan ja varmaan käyttäjänimenikin, mutta sama homma jatkui. Silloin päätin lopulta tuhota koko tilin. Eli ei, en kuuntele perjantai-iltaisin parin lasillisen jälkeen Spotifyta :D Mutta jos kuuntelisin, voisin kuunnella esim. 808 State - Pacific State, Future Islands - Seasons (Waiting On You), The National - Slow Show, Dj Shadow - Building steam with a grain of salt, Leftfield - Release The Pressure tai sitten se Peter Bjorn and John -Young Folks -joka on aivan paras viheltelybiisi <3!


Pakkaan mukaan matkalle..Aina liikaa tavaraa. Mutta yritän tehostaa pakkaamista ja ottaa matkalle mukaan asioita, joita oikeasti uskon tarvitsevani.




Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe..Olen vaan ja hengailen, herkuttelen.




Viimeisin sisustusostokseni..Keittöön maton, jonka ostin alesta silmällä pitäen uutta kotiamme.




Paras tapa tuhlata 50 euroa..Jaa..No joko käydä syömässä oman rakkaan kanssa tai ostaa jokin ihana luksuskosmetiikkatuote ^_^




Ohjenuorani elämässäni..Muista hengittää. Aina kaikesta on selvitty, usko itseesi!

lovi7copy puu

13 Kommentit

  1. Ihana postaus, nyt opin uutta ainakin sinun musiikkimaustasi ja siitä, että pakkaat liikaa tavaraa matkoille :D
    Minäkin halusin olla opettaja, aika läheltä liippaa nykyinen ammatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit ^_^ Näistä kyllä oppii aina jotain uutta toisesta. Nyt tosin onnistuin pakkaamaan reissuun vähän kamaa, haha :D Ope on varmaan ollut aika monenkin unelma-ammatti lapsena, mä pidin kaverilleni ja veljelle leikkikoulua :D Veli oppikin muuten lukemaan samaan aikaan kuin minä, vaikka olikin vasta viiden vanha ^_^

      Poista
  2. Iloisuus on kyllä ensimmmäisiä asioita minkä susta havaitsee>3
    Mottosi voisi olla myös omani...kaikesta selviää, ei hätä ole tämän näköinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^_^_^ Mä olen varmaan sellainen "syntämäiloinen" :D Ja tuo on hyvä motto, ja auttaa kiperän paikan tullen.

      Poista
  3. Ihana sinä! Vaikutat kyllä niin hyvältä tyypiltä, sellaiselta jonka kanssa tulisi ihan varmasti hyvin juttuun (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^_^ Kiitos ihana sinä! Olisi muuten ihanaa nähdä joskus IRL! Mä luulen, että me kyllä varmaan tultaisiin hyvin juttuun ^_^

      Poista
  4. Tiedätkö silloin harvoin kun kuuntelen musiikkia, mä meen kans youtubeen, onkohan tää joku mummojen juttu? :D hahahahaaaa Mä en ymmärtänyt Twin Peaksia ekalla kerralla ollenkaan, katsoin kun kaikki katsoi yläasteella, et tiesin missä mennään, mutta en tykännyt siitä yhtään. Nyt kun tää uusi alkoi, ajattelin antaa mahdollisuuden, olenkin jo lähtöasemissa alkaa katsoa ihan alusta HBO:lta ja kun saan alkuperäisin katsottua jatkan uusiin jaksoihin, katsotaan, onko se musta edelleen huono. :D Mä en oikeasti varmasti tunnistais sua, jos tulisit mua lyhyissä vaaleissa hiuksissa kadulla vastaan. Tuli vaan mieleen, kun katselin postauksen kuvia. (sopii muuten hyvin sulle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, se on kuule ome-mummojen formaatti tuo Youtube :D Mutta sinne on vaan niin helppo mennä, ei tarvi kirjautua mihinkään sisään ja sieltä kuitenkin löytyy lähes kaikki musiikki.

      Mutta ei kaikki voikaan tykätä kaikesta :) Twin Peaks osuu kyllä outoudessaan, friikeydessään ja creepeydessään mun pirtaan ^_^ Mutta kiva kun avasit toisaalla vielä paremmin, miksi et sarjasta viehättynyt :D Tää uusi kausi tosiaankin vaikuttaa fiikiltä potenssiin 1000 verrattuna aiempiin ^_^

      Mä olen kyllä vakavissani miettinyt hiusten pätkäisemistä. Kun vaan saisi sen rohkeuden! Ja mun pitäisi kyllä silloin vaalentaa ne, omalla värilläni ne olisivat liian pliisut :P

      Poista
  5. IHANA postaus! Mä teen tän kans, sopiiko? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että tykkäsit ^_^ Ja tee ihmeessä! Olisi hauska lukea sunkin vastaukset :)

      Poista
  6. Twin Peaks <3 (tosin en vielä tiedä tykkäsinkö uusista jaksoista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twin Peaks saa mun sydämen pakahtumaan <3 Ehdin eilen katsoa kaksi uutta jaksoa ja täytyy sanoa, mä tykkäsin! Tää oli vähän sellainen Twin Peaks goes True Detective, ja mulla on tunne, että nää uudet jaksot kyllä koukuttuvat ihan hitsisti! Jäi nimittäin vähän kalvamaan se, ettei tullut katsottua niitä kaikkia neljää samaan syssyyn :D

      Poista

Lähetä kommentti

Follow