In this Light

Kauneusblogi

Luku 807 - Lauren Brooke Cosmetiques - Silmänalusia hoitava peiteaine + ennen ja jälkeen kuvat

peiteaine

Peiteaine on meikkituote, jota kohtaan en tunne samanlaista intohimoa, mitä tunnen meikkivoiteita kohtaan. Enkä oikein tiedä, miksi näin on. Mutta osasyynä on varmaan se, että herkkien silmieni takia vähän arastelen monien peiteaineiden hankkimista. Esim. minua on kiinnostanut kokeilla Lancomen peiteaineita mutta aina kun olen sellaista ostamassa, jänistän.

Olenkin ehdottomasti enemmän suosinut luonnonkosmetiikan peitetuotteita, tai ns. mineraalimeikkifirmojen peitetuotteita. Ihastuin aikoinaan Idun Mineralsin voidemaiseen peiteaine-duoon. Mutta uskallanko tunnustaa, olin jopa hetken aikaan tyystin ilman peiteainetta?! Käytin silmieni alla silmämeikinpohjustajaa, joka toimi myös peitetuotteena kirkastaen katsetta.

Omat silmänaluseni ovat välillä haastavat ja välillä ei. Vanhemmiten olen huomannut silmien alta useammin löytyvän tummat rinkulat. Unen laatu ja rauta-arvot tuntuvat vaikuttavan eniten omalla kohdallani silmien alta löytyviin rinkuloihin. Kun otan nokkostablettikuurin, tuntuu silmänalusiho paaljon nuoremmalta! ( Nokkostabletit ovat eräs tuote raudanpuutteeseen, itselläni on ongelma enemmän ollut matalahkot varastoraudat, kuin itse hemoglobiini. Ja matala varastorauta todennäköisesti liittyy kilpirauhasen vajaatoimintaan )

     peiteaine tummille silmänalusille

Sain kuulla vihiä loistavasta luonnollisesta peiteaineesta, Lauren Brooke Cosmetiquesin Luminous Eyes Corrective Concealerista ( 16,90 € / 0,07 kg ). Tämä peiteaine on nimenomaan suunniteltu silmien alle! Kerron kohta siitä lisää. Lauren Brooke on jenkkisarja, ja keskittynyt nimenomaan luonnolliseen värikosmetiikkaan. Tämä peiteaine pohjautuu 100 % luonnollisiin raaka-aineisiin, joista jopa 97,5 % on luomua! Sarja on CF, eli cruelty-free. Osa Lauren Brooken tuotteista on vegaanisia, mutta valitettavasti tämä peiteaine ei kuulu siihen joukkoon.
  Laurenbrooke8Laurenbrooke13Laurenbrooke11


Syy, miksi peiteaine on suunniteltu juuri silmänalusille, on sen väri. Persikkainen, jopa punertava sävy on oiva tuote peittämään silmien alla olevaa tummuutta! Peiteaineen koostumuksessa on valoa heijastavia pigmentejä, se samalla kirkastaa katsetta. Peiteaineen raaka-aineita katselee ilolla ja vinkki laiskoille silmänympärysvoiteen käyttäjille; kun mukana on paljon iholle hyvää tekeviä raaka-aineita ei silmänympärysvoiteen unohtaminen ole katastrofi! Peiteaineen raaka-aineista sinkki tuo suojaa auringonvalolta ( huom., virallista SPF mainintaa tuotteella ei ole ), mehiläisvaha lukitsee kosteutta, argan- ja ruusunmarjaöljyt ravitsevat ihoa antioksidanttien voimin.

Inci :Certified Organic Fractionated Cocos Nucifera (Coconut Oil Extract), Zinc Oxide, Certified Organic Cera Alba (Beeswax), Certified Organic Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Silica, Non-GMO Radish Root Ferment Filtrate, Certified Organic Argania Spinsosa (Argan) Oil , Certified Organic Rosa Canina (Rosehip) Fruit Oil, Certified Organic Neem (Melia Azadirachta) Seed Oil, Natural Clay, Certified Organic Camellia Sinensis (Green Tea) Leaf Extract, Certified Organic Passiflora Incarnata Flower (Passionflower) Extract, Certified Organic Rubus Idaeus (Raspberry) Fruit Extract, Non-GMO Natural Vitamin E Oil (+/- Iron Oxides, Org Essential Oil Blend)

peittari2

Ilman peiteainetta

peittari5lb peittari10lb

Peiteaine todellakin kirkastaa ihoa ja taittaa silmien alla olevaa tummuutta, kuten kuvista huomaa! Ennen kuva on ehkä aavistuksen tummempi, kuin jälkeen-kuvat. Mutta jos silmänaluset ovat kovin tummat tai jostain syystä haastavan muotoiset, voi olla että tarvitset tämän lisäksi toisen tuotteen. Kuten muutkin voidemaiset peiteaineet, tämäkin karkaa juonteisiin ilman puuterointia. Minulla on nyt käytössä yksi silmänympärystuote, jonka ansiosta voidemainen peiteaine ei karannut juonteisiin mutta siitä lisää myöhemmin - kun olen saanut testattua tuotetta enemmän! Kyseessä on kuitenkin luonnonkosmetiikan tuote, sen verran paljastan.

Olen tykästynyt tuotteeseen, koska se ei ole ärsyttänyt herkkiä silmiäni. Peiteaine myös hoitaa tehtävänsä, eli peittää tummuutta ja kirkastaa katsetta. Lisäksi arvostan tuotteen raaka-aineita, jotka auttavat silmänympärysihoa pysymään hoidettuna. Peiteaine levittyy nätisti ja on muuten ihan superriittävää! Luulen, etten saa tätä kulutettua missään nimessä loppuun ennen sen pilalle menemistä. Mutta mitä parasta, tuote on ihan superedullinen!

Lauren Brooke Cosmetiquesin tuotteita Suomessa myy Twist Be. Heillä on nettikauppa, mutta myös kivajalkaliike Kampissa.

14 Kommentit

  1. Oi mikä tulos ja monesti sitä ajattelee, että vaalea on hyvä, mutta se korostaa vaan silmänalusten sinisyyttä ja juuri persikkainen tai oranssi taittaa tummia silmänalusia. Hieno tulos tuolla, mielenkiintoinen uusi tuote minulle.

    Ihanaa päivää Salka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimeomaan persikka taittaa kivasti sitä sinisyyttä :) Just tänään kuvasin vaihekuvat toisenlaiseen peiteainerutiiniin ^_^

      Ihanaa tiistai-iltaa <3!

      Poista
  2. Jälkeen kuvassa silmänaluset näyttävät tosi freesiltä! Ompas kiva että tuotteessa on jo itsessään persikkainen sävy, jolla saa taitettua tummuutta pois. Mä itse tykkään käyttää silmänympärysvoiteita jossa on valoa heijastavia pigmenttejä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaankin ihanasti freesaa ^_^ Persikkainen sävy on oiva ase tummuutta vastaan :) Mikä on muuten sun suosikki peiteaineiden suhteen?

      Poista
  3. Siis wau mikä ero. Tuota on pakko testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihana kirkastaja ja tummuuden tasoittaja, mutta jos on tosi tummat sy-aluset, suosittelen tän lisäksi vielä toista tuotetta. Multa on tulossa tutoriaali sellaiseenkin, kun inspiroiduin yhdestä toisesta blogista ja päätin kuvata kans omat vaihekuvat ^_^

      Poista
  4. Tuo kyllä tosi kivasti valoa silmien alle. :)

    VastaaPoista
  5. Mä luulin ensin ennen-kuvaa jälkeen-kuvaksi :D Sun silmänaluset on kyllä ihanan kirkkaat jo luonnostaan, ei paljoa peitettävää ole - toisin kuin eräillä ;) Mullehan silmänalusten peittäminen on melkein kompastuskivi, kun tuntuu, että mikään peitevoide ei peitä täydellisesti. Alta kuultaa aina sinertävän vihreät verisuonet. Täytyypä kokeilla tätäkin ja katsoa miten toimii itsellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kyllä multakin peitettävä löytyy, mutta ei nämä siis mitkään megapandat ole :D Mutta tosiaankin, verisuonia voi olla vaikeampi saada peittoon. Tämä on aika punertava, niin voisin kuvitella tän toimivan sullakin, väriä tasoittamassa. Ja päälle vielä toista peiteainetta, mulla olisi tulossa siihenkin inspispostaus :)

      Poista
  6. No jopas, ero on kyllä tosiaan selkeä! Täällä ois just etsinnässä voidemainen tuote nimenomaan silmänalusille. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
  7. Komppaan kyllä Miaa, et näytä väsyneeltä ilmankaan :D Mutta kivasti kirkastaa katsetta! Pitääkin ottaa työn alle tähän sarjaan tutustuminen, on unohtunut aivan täysin... :/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow