In this Light

Kauneusblogi

Luku 910 - Viisi kuvaa kuukaudessa, lokakuu 2018

2018-11-10_06-54-13

Nyt päästään katsomaan viiden kuvan voimin, mitä tapahtui lokakuussa 2018! Lokakuu oli kuukautena tapahtumarikas. Se sujuikin enimmäkseen kotoillessa, mutta ehdin käydä tekemässä Porinkin reissun. Lokakuussa liikunta jäi vähemmälle, mutta aina kun ehdin ulos, ihastelin luonnon upeaa väriloistoa! En vaan pääse yli tämän kuvan tunnelmasta, muistan itseasiassa tuon päivän kuin eilisen. Meillä oli miehen kanssa yhteinen vapaa sunnuntai, jolloin ensiksi kävimme hakemassa Jyskistä meille uuden sängyn, tai siis siihen kuuluvat paketit! Tämän jälkeen lähdin pitkälle kävelylle, oli ihanan, huikea, lämmin ja aurinkoinen päivä. Enpä olisi uskonut, että lokakuussa huitelisin lenkillä ohuessa collegepaidassa!
  2018-11-10_06-53-54

Kun puut alkoivat karistaa lehtiä, olin aivan huumantunut lehtiavenueista! Parhaimmillaan jalkakäytävät olivat aivan täynnä lehtiä, ja se värien kirjo. Aivan upeaa! Toki sai vähän jännätä, lähteekö polkupyörä lehtiliirtoon mutta onneksi niin ei käynyt. Lokakuussa ostin myös samettiset tennarit ja niistä tulikin lokakuun käytetyimmät kengät.

2018-11-10_06-53-34

Lokakuussa päätin ottaa asenteen, että nyt nautitaan lähestyvästä talvesta! Päätinkin eräänä iltana käydä Ikeassa ostamassa joulukoristeita! Kun mainitsin työkaverilleni, että aion mennä töiden jälkeen Ikeaan, kysyi hän, mitä aion ostaa. Ja kun vastasin vähän kaarrellen, että no, joulukoristeita, alkoi hän nauraa ja sanoi, hän niin tiesi! Ja samaan syssyyn hänkin mietti, että pitäisikö myös hänenkin käydä ostamassa jo sesonkiin liittyviä tuotteita. Mutta teinkin oven pieleemme pienen soman asetelman, joka ilahduttaa sekä minua ja miestäni, mutta toivon mukaan myös naapureitamme. Paloturvallisuussyistä kynttilä on led-kynttilä ( joka on tosin nyt simmahtanut )
  2018-11-10_06-53-12

Eräs lokakuun odotetuimmista tapahtumista oli ehdottomasti I love me -messut! Kävin perjantaina messuilla blogin kautta ystäväksi tulleeksi Sarin kanssa, ja päivä oli erittäin mukava! Oli kiva törmätä muihinkin some-tuttuihin. Tein messuilta todella kivoja löytöjä, ja oikeastaan yllätyin kun kotiin päästyäni laskin messuilla kulutetun summan. Se olikin paljon pienempi, kuin kuvittelin!

2018-11-10_06-51-53

Lokakuun lopussa saimme vihdoin ja viimein mieheni kanssa kasattua vanhan sängyn pinoon sekä koottua uuden sängyn! Olen luopunut todella paljon vanhoista tavaroista Facebookin roskalavaryhmien kautta, mutta vanhan sänkymme suhteen päätin pitää tiukan linjan. Sitä en lahjoittaisi, vaan ainakin yrittäisin myydä sen! Voin muuten sanoa, etten yhtään ihmettele että joku on päättänyt polttaa sohvansa, saatuaan tarpeeksi YV AV jono meininkiin. Onneksi sänky löysi ostajan, ja vieläpä sellaisen jolle tämä oli ns. täydellinen vaihtoehto! Ostaja oli myös supermukava, ja minulle jäi kaupanteosta todella hyvä fiilis. Mutta tosiaankin, some-kirppiksillä myyminen vaatii kärsivällisyyttä.

Mitä sinun lokakuuhun kuului?

9 Kommentit

  1. Ihana kuvasessio lokakuulta:) Meillä on kans aikomus lähteä katselemaan lisää jouluvaloja ja joulukoristeita. Ikeassa niitä jo tuli bongattua, mutta oli sillä kerralla muuta mielessä, niin ei tullut vielä ostettua mitään.
    Mukavaa sunnuntaita ja kiitos kamulle hyvästä messuiluseurasta jälleen kerran<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, marraskuun kuvat ovat varmaan ihan toisat luokkaa :'D Ikeasta kannattaa ostaa joulukoristeet hyvissä ajoissa, viime vuonna siellä oli joulukuussa jo monen asian suhteen ei-oota :O Ja ihanaa alkanutta viikkoa kamuselle <3 Kiitos, kun olit messuseurana <3

      Poista
  2. Somekirppistely on kyllä joskus tuskastuttavaa. Tänään laitetiin pojan legot Tori.fi:n ja ne meni kahdessa tunnissa, suosittelen myös Tori.fi: )
    Olipa kiva tavata messuilla, sulla ollut mukava lokakuu, kivaa marraskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan käyttää enemmän tuota Toria, nyt mä itseasiassa ostin sitä kautta retron mehulingon, joka odottaa postissa noutoa :D Oli niin ihana nähdä sut ^_^ <3 Iloa marraskuuhun!

      Poista
  3. Ihania lokakuisia muistoja! Ruska lokakuun alussa oli huikean kaunis.
    Ihanaa iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuussa oli ihania muistoja ja tuo ruska..se oli huumaavan kaunis! <3 Ihanaa viikon jatkoa sinulle <3

      Poista
  4. Lokakuu oli kyllä ihan eri maata kuin tämä kuluva marraskuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikak mä rakastankin marraskuuta, alkaa tää harmaus jo vähän uuvuttaa. Tulisipa lunta ja vähän aurinkoisempia päiviä! :D

      Poista
  5. Onnea uudelle sängylle. <3

    Lokakuu oli aivan ihana ja aurinkoinen, mutta tämä marraskuu. Blogikuvienkin kannalta ihan karmeinta aikaa.

    Sydämellistä keskiviikkoa Salka <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Follow