In this Light

Kauneusblogi

Luku 957 - Huhtikuun 2019 parhaat kosmetiikkatuotteet

huhtisuo1

Postaus sisältää pr-näytteitä, INARI Artic Beauty saatu valmistajalta

On taas aika ruotia edellisen kuukauden suosikkituotteet! Huhtikuu meni jotenkin todella nopeasti, pääsiäinen ja vappu toivat pientä juhlavaa fiilistä muuten työntäyteiseen arkeen. Poden yleensä jäätävää kevätväsymystä, kiitos lisääntyneen valon, kesäaikaan siirtymisen ( sisäinen kelloni menee rikki! ) ja allergiaoireiden sekä matalan varastoraudan. Tänä vuonna olo on ollut yllättävän pirteä, vaikka olenkin ollut normaalia väsyneempi. Onneksi tämä alkaa pikkuhiljaa helpottaa! Huhtikuussa saimme nauttia yllättävän lämpimän kevään saapumisesta. Tämä näkyi myös ihossa, siinä missä alkukuusta iho oli ehkä kuivimmillaan ja herkimmillään talven jäljiltä, loppukuusta iho on jo aivan erilainen. Heti, kun lämpimät ilmat saapuivat ihokin tuntui pehmeämmältä ja kosteutetummalta.

Huhtikuussa fiilistelin tulevaa kesää heinäkuun helteiltä tuoksuvan suihkugeelin kanssa, rakastuin tehokkaaseen ja selektiiviseen luonnonkosmetiikkaan, palasin pitkästä aikaa kulmakynän käyttäjäksi ja sain toimimaan alkuvaikeuksien jälkeen erittäin oivan mineraalimeikkivoiteen.

  huhtisuo2

Kirjoitin muutama vuosi sitten Korresin tuotteista, ja olen muutenkin luultavasti useampaan otteeseen maininnut rakastavani Korresin suihkugeelejä. Niiden koostumus on ihanan geelimäinen ja tuntu ihoa kosteuttava. Tämä ei ole nimittäin itsestäänselvyys kaikkien suihkugeelien kohdalla!

Korresin Santorin Vine suihkugeeli ( 13,50 € /  250 ml ) tuo mieleen kesän. Suihkugeelin tuoksu on makean rypälemäinen, valmistaja kuvaa tuoksua kukkivaksi viinitarhaksi. Tämä on ehdottomasti Water Lilyn ohella suosikkituoksuni tähän mennessä kokeilluista Korresin suihkugeeleistä! Suihkugeelin koostumus on tosiaankin aavistuksen kellertävää geeliä, joka vaahtoaa iholla maltillisesti. Suihkugeeli kosteuttaa ihoa vaikka se sisältääkin sulfaatteja. Vehnäproteiinit muodostavat kosteutta lukitsevan sekä ihoa suojaavan kalvon, ja vehnä sisältää runsaasti B-vitamiineja, jotka tukevat aineenvaihduntaa, uudistavat ihoa sekä  auttavat ihon terveyden vaalimisessa. Aloe Vera taasen kosteuttaa sekä rauhoittaa.

Minulle suihkugeeli on lupaus kesästä, ja se onkin ollut nyt kesän korvilla ihanan kutkuttava kesän odotusta jouduttava tuote! Korresin suihkugeelit tekevät suihkuelämyksestä luksusta astetta siedettävämmän, itsehän en oikeastaan vilukissana rakasta suihkussa käymistä -kylmä lattia, kananlihalle noussut iho ja se kylmän märältä tuntuva vesi, vaikka se olisikin lämmintä..elämyksen kruunaa takalistoon liiskautuva suihkuverho. Seuraavaan kotiin tulee kyllä sellainen spa-osasto, että vilukissa suihkuvihaajan mieli muuttuu! Mutta siis, vaikka en rakasta suihkussa käymistä, rakastan Korresin suihkugeelejä, koska ne tekevät oikeasti kokemuksesta miellyttävämmän. Iho jää suihkun jälkeen pehmeäksi eikä tuoksukaan ole heti haihtunut, vaan jää hetkeksi iholle.
  huhtisu3

INARI Artic Beauty on sarja, jota kohtaan olen tuntenut kiinnostusta jo pidemmän aikaa. Hihkuinkin ilosta kun sain mahdollisuuden päästä testaamaan tuotteita blogin kautta! Suomalainen INARI on syntynyt rakkaudesta Lapin luontoon sekä kiinnostuksesta korealaisen kosmetiikan koostumuksiin. INARI on selektiivistä luonnonkosmetiikkaa, ja sarja onkin tarkoitettu erityisesti tuloksekasta ihonhoitoa kaipaaville. Kerron sarjasta ja tuotteista vielä paremmin omassa postauksessaan, avaten enemmän raaka-aineita jne., mutta ajattelin tässä kertoa ensifiiliksiäni.

Midsummer Magic Lifting Serum ( 145 € / 30 ml ) on eittämättä paras kokeilemani kosteuttava seerumi. Seerumi napakoittaa ihoa, mutta ei jätä sitä kireän tuntuiseksi, vaan oikeasti kosteutetuksi. Midsummer Magic Water Cream ( 119 € / 30 ml ) on kevyt ja kosteuttava päivävoide, jota ounastelen tulevan kesän hittituotteeksi. Vaikka voide on kevyt, on sen kosteustehot kohdillaan, varsinkin jos iho kaipaa vesikosteutta on tuote silloin oivallinen. Kuivalle ja oikein kuivalle iholle valitsisin täyteläisemmän voiteen ja luultavasti tämä ei toimisi itselläni paukkupakkasilla. Water Cream korostaa seerumin napakoittavaa vaikutusta, ja kevyet, helposti kerrostettavat koostumukset ovat omiaan päiväkäyttöön, samoin tuotteiden sisältämät antioksidantit korjaavat ihoa UV-säteilyn aiheuttamilta vaurioilta. Mutta kuulette sarjasta vielä lisää!


huhtisuo5

Kun ostin Rimmelin Brow this way -kulmakynän, olin ensiksi heittämässä sillä vesilintua. Se teki kamalaa jälkeä! Ärsytti, sillä muistan viettäneeni marketissa tovin etsiessäni sopivaa kulmakynää, suurimmasta osasta valikoimaa sävyt olivat liian tummia tai koostumus epämieluisa. Mutta mielipiteen muuttumiseen vaadittiin yksi onnistunut meikkauskerta. Tajusin, että kynän kärjen asennolla on väliä, samoin sillä mitä meikkiä kynän alle laittaa. Parhaiten tämä toimii puuteroidulla iholla. Paljaalle iholle käytän suosiolla jotain toista tuotetta.

Kynän koostumus on napakka, ei liian kova mutta ei liian pehmeä. Kynän toisessa päässä on mukana kulmaharja. Tykkään ajatuksen tasolla teroitettavista kulmakynistä enemmän, mutta tulee niistäkin yhtä paljon roskaa. Sävy 002 Medium Brown on tummahko viileä ruskea, joka ei ole onneksi vielä liian tumma. Omat kulmakarvani on haastavahkot meikata, ne eivät ole supertuuheat mutta kulmakarvat ovat pitkiä. Tällä saa tarvittaessa meikattua kulmakarvat niin, että karvat näyttävät "yksittäisiltä", laitan ohessa linkin Insta-kuvaan missä olen meikannut kulmat tällä kynällä.

huhtisuo7

Löysin alkuvuodesta alennusmyynneistä Hynt Beautyn kiinteän mineraalipuuterin. Olen merkin mineraalipohjan suuri fani ja olen kokeillut pienen testerinapillisen verran tätä Encore Fine Pressed Powderia. Ihastuin silloin siihen niin, että päätin hankkia senkin pohjan jossain vaiheessa. Ja sitten, tuote tupsahti eteeni alennusmyynneissä, vielä sopivassa sävyssä! Enpä kauaa miettinyt ostopäätöstä.

Mutta kun otin puuterin käyttöön, hämmennyin. Missä oli se ihanan pehmeä koostumus ja kasvoille kauniin, kevyen ilmeen antava puuteri? Puuteri tuntui kovalta ja asettui kasvoille epämääräisesti. En sitten tiedä mitä huhtikuussa tapahtui, mutta kun otin tuotteen pitkän tauon jälkeen käyttöön, alkoi se näyttää niitä puolia joihin aikoinaan testerinapissa rakastuin. Ehkä puuterin pinta oli alkuun liian kova ja nyt kun puuteria on käytetty, on pinta päässyt rikkoutumaan ja sivellin nappaa tuotetta paremmin.

Puuteri sulautuu kasvoille hyvin, asettuen kevyesti. Toki tälläkin saa paksun pakkelin, mutta parhaimmilaan tuote on kevyenä, ihoa tasoittavana huntuna. Puuteri sisältää kosteutta sitovaa sekä rasvoittumista tasapainottavaa jojobaa sekä ihoa puhdistavaa kaoliniittia, eli savea. Minusta savi myös sitoo ihosta rasvaa, eli hillitsee ihon rasvoittumista.

Puuterilla saa ihanan, freesin ja kevyen meikin ja nyt, kun puuteri on alkanut toimia, näyttää se kasvoilla todella hyvältä, kuin toinen iho! Puuteri on paras tuote kiireisiin aamuihin, sillä sen levitys käy isolla sudilla käden käänteessä.

Millaisia suosikkeja sinulla oli huhtikuussa?

Postaus sisältää pr-näytteitä, INARI Artic Beauty saatu valmistajalta

6 Kommentit

  1. Mulla on Silk Oil of Moroccon kiinteä mineraalimeikkivoide,joka tuntui aluksi ihan samanlaiselta kuin tuo sun Hynt. Ajattelin ensin, että onpas outo tapaus, mutta sitten, kun otin sen myöhemmin kunnolla käyttöön, niin on osoittautunut varsin erinomaiseksi ja solahtaa iholle kuin unelma.

    Kylmä, märkä suihkuverho persuuksissa on aivan puistattava, I hear you sister;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näissä kiinteissä mineraalimeikkivoiteissa voi alkuun ilmeisesti olla kovempi pinta, mikä ei anna niin hyvin sutiin puuteria. Mutta kun sen saa rikki, niin annostelu helpottuu :)

      Ja haha, muistelin että slla taisi olla vähän samat aatokset suihkuverhojen suhteen :D

      Poista
  2. Korresin suihkugeelit on ihania, mä rakastan niitä melkein kaikkia. Kohta onneksi pääsee hamstraan niitä Kreikasta lisää. :D Inarista mielipiteeni tiedätkin, todellista luonnonkosmetiikan luksusta ja jään innokkaana odottamaan kattavampaa postausta niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihania, kiva kuulla että säkin olet fani :) Ja oo, niiden hamstraus Kreikasta kuulostaa ihanalta, on se vaan niin autenttista ostaa kosmetiikkaa suoraan ns. paikan päältä :) Inari on ihana! Siitä tulee ehdottomasti lisää juttua :)

      Poista
  3. Oma suosikkini viime kuussa oli kollageenia sisältävä kangasnaamio. Teki hyvää minun iholle!
    Kivoja tuotteita olet tänne koonnut myös, Rimmel näistä tutuin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sun suosikeista :) Kasvonaamiot tekee hyvää iholle!

      Poista

Lähetä kommentti

Follow