In this Light

Kauneusblogi

Luku 894 - Bybi Beauty, luonnonkosmetiikalla huulet kuosiin!

huulikuorinta ja huulivoide

Tuotteet ovat pr-näytteitä

Kun käyttää huulimeikkiä yhtä ahkerasti kuin meikäläinen, on syytä panostaa huulten hoitamiseen! Olin aiemmin, ennen huulipunanaiseksi kasvamista sellainen aika boheemi tapaus, joka pahimmillaan repi huuliaan. Huulimeikki on auttanut tähän ongelmaan muuten huomattavasti, en enää revi huuliani ( paitsi voimakkaasti stressaantuneena ja silloin, kun huulilla ei ole meikkiä, mutta tätä tapahtuu onneksi hyvin harvoin! ). Mutta olen huomannut, että osa huulipunista kuivattaa huulia. Kulunut kesä oli ihana, sillä silloin huulet olivat mahtavassa kunnossa mutta nyt syksyn ja astetta viileämpien ilmojen saavuttua, olen huomannut huulien kaipaavan extrahoivaa.

Bybi Beauty on hurmannut minut ihonhoitotuotteillaan ja sainkin ilokseni jo keväällä testiin merkin suloiset huulituotteet! Bybille on ilmestynyt valikoimiin sekä huulikuorinta, Buffer sekä huulia täytelöittävä huulivoide, Plumper.


  Bybi4


Buffer huulikuorinta ( 9,90 € / 10 ml ) pohjautuu ruskeaan sokeriin, joka kuoriikin tehokkaasti huulia. Kuorinnassa on käytetty myös huulia hoitavia raaka-aineita, kuten manteliöljyä, kirsikansiemenöljyä ja sheavoita. Erikoisena raaka-aineena mainittakoon tequila-agaaveuute, jolla on antioksidanttisia ominaisuuksia sekä se lievittää tulehduksia ja hillitsee bakteerien kasvua. Uute voi myös boostata ihon hyaluronihapon tuotantoa.

Teen niin, että levitän kuorinnan huulille, ja hieron sitten sormilla kevyesti huulia. Tämän jälkeen annan kuorinnan vaikuttaa huulilla vielä hetken sellaisenaan. Sitten pyyhin kuorinnan huulilta pois wc-paperipalan avulla. Huulet jäävät kuorinnan jälkeen pehmeiksi, mutta huomaan huulten kaipaavan kosteuttavaa tuotetta! Ja sitä huulille kannattaakin tarjota, ethän jätä kasvojakaan kuorinnan jälkeen tehokosteuttamatta, niin miksi tekisit poikkeuksen huulien suhteen? Huulipuna levittyykin aivan eri tavalla kuorituille huulille, aina silloin kun haluan ja ehdin extrapanostaa, kuorin huulet ennen huulimeikin tekemistä.

Plumper huulivoide ( 9,90 € / 10 ml ) on siitä erikoinen, että se lupaa jo nimensä mukaisesti pullistaa huulia. Huulivoiteen huulia täytelöittävä vaikutus perustuukin piparmintun sekä veriappelsiinin eteerisiin öljyihin. Huulivoiteessa on myös huulia kosteuttavia ja hoitavia raaka-aineita, kuten sheavoita ja hedelmävahaa sekä rypäleensiemenöljyä. Piparmintun ansiosta huulille jää viileä tunne, se ei kuitenkaan ole sellainen kihelmöivä mitä monilla muilla piparminttua sisältävillä huulituotteilla.

Huulivoide omasta mielestäni täytelöittää huulia hyvin maltillisesti, tällä ei saa ihan sellaisia turbohuulia kuin Instant Effectsin huultenpullistajalla. Huulivoide kosteuttaa huulia hyvin sekä valmistelee huulet huulimeikkiä varten. Käytän huulivoidetta aamuisin sekä iltaisin, päivisin huuleni ovat varatut punalle joten silloin ne ovat huulipunan hoivan varassa.

Bybi Beauty on huomioinut luonnonkosmetiikkamerkkinä myös pakkauksissa ympäristöaspektit, ja pakkaukset ovatkin sokeriruokopojaista biomuovia! Tuotteiden ainoa miinus on mielestäni tuo tuubin suuaukko, jos levitän tuotetta sillä suoraan huulille, olen kokenut pakkauksen terävänä. Tykkäänkin eniten sellaisista muotoilluista annostelijoista, ehkä näiden kanssa onkin tarkoitettu että tuotetta annostellaan esim. kämmenselälle ja siitä sitten sormien avulla huulille? Näin teen kuorinnan kanssa, sillä mielestäni tuubista on hankala puristaa juuri oikeaa määrää kuorintaa huulille, mutta huulivoiteiden suhteen tykkäisin levittää voiteen suoraan tuubista huulille.

12 Kommentit

  1. Mitenkähän mulla oli tästä merkistä sellainen mielikuva, että tuotteet olisivat ihan hirmuisen hintaisia? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä merkin pakkaukset hämää, munkin mielestä merkki näyttää kalliimmalta kuin mitä se oikeasti on ☺

      Poista
  2. Musta kans tuo suuaukko on terävä, pitäisi melkein ottaa sormeen ja sillä levittää, mut ääh liian hankalaa. :D Novexpertiltä on muuten kans tullut plumper huulivoide ja siinä on pehmeä kumimaisen muovinen aplikaattori, joukossa on myös vähän sävyä, joten on kiva tuote yksinäänkin.

    Bybin kuorinnasta sen sijaan tykkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan liian hankalaa ja siksi aina vaan manaankin tuota suuaukkoa ☺ Se Novexpertkin on ihana, tarkoitus olisi siitäkin kirjoittaa 😙

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk, onnistuin näemmä sohlaamaan ja poistamaan vahingossa Sarin kommentin, joka nyt katosi bittiavaruuteen 😶 Sorry kamu! Mutta huultenpullistajat jakaa mielipiteitä, mä tykkään maltillisesti lookista, enkä esim.pistoksia haluaisi koskaan laittaa 😊

      Poista
  4. Mä olen myös lukenut/kuullut tuotteista pelkkää hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bybi on merkkinä ihana, yks mun lemppareista 🤗

      Poista
  5. Kuulostavat hyviltä ja kohtuuhintaisiltakin tuotteilta. Huulivoide voisi kyllä tosiaan olla sellaisessa pakkauksessa, että sen saisi siitä suoraan huulille levitettyä.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bybillä on mukavan edullinen hintataso ja tuotteet ovat laadukkaita :) Huulivoiteen suuaukko jos vaan olisi toisenlainen, tykkäisin enemmän! Nyt se on tosiaankin vähän terävä :T

      Poista
  6. Ensinnäkin - tosi kauniita kuvia! :) Toisekseen, kiinnostavia tuotteita! Mää sain eilen hirveän ahdistuskohtauksen kasvojeni kurtistumisesta (mittarissa 29 v), joten nyt ahmin kaikkia kauneudenhoitoon keskittyviä blogeja ja sun blogin kuvaus osui tarpeeseen kuin nenä päähän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa seurailemaan blogia :) Mä menen ihonhoito edellä, oon tykännyt panostaa siihen jo "pienestä pitäen", ja kivaa jos näistä intoiluista on jollekin toisellekin iloa :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Follow