Pages



30.10.2016

Luku 653-Kun käyttötarkoitus muuttuu



Aika monelle meistä käy joskus niin, että etukäteen mahtavana mietitty tuote ei vaan toimi itsellä? Kuinka moni kasvovoide onkaan kokenut arvonalennuksen kaula- ja dekolteevoiteeksi, kuinka moni epäsopiva kasvoputsari on käytetty suihkussa vartalon pesuun? Tai käsivoide lotrattu vartalolle. Kyllähän jaloillekin on joskus hyvä pitää seerumikuuri!

Tein alkusyksystä pienen tilauksen korealaiseen kosmetiikkaan erikoistuneeseen verkkokauppaan, Beareliin. Päädyin viime hetkellä nappaamaan ostokoriin ilmaisten postikulujen takia Misshan Super Aqua sarjan kasvoputsarin, Refreshing Cleansing Foamin. Olisi pitänyt luottaa intuitioon ja omiin nykyisiin putsarimieltymyksiin, joihin vaahtomaiset tuotteet eivät kuulu. Rakastan puhdistusmaitoja ja- voiteita, geelit ja vaahdot jätän mielummin muille.

Misshan putsari on koostumukseltaan todella jännä. Se on kiinteää, hyvin tymäkkää ja helmiäsihohtoisesti kiiltävää, helmenharmaata voidetta. Kun oikein mietin, mikä minulle tulee koostumuksesta mieleen, liittyy se talonrakentamiseen ja jonkin sortin eristevaahtoon. Tuoksu on mieto, merellisen kukkaisa. Putsaria kannattaa annostella vain pieni nokare, sillä se vaahtoaa todella, todella runsaasti. Vaahto on myös hyvin kestävää, se ei latistu heti. Välillä pelkäsin, hukunko vaahdon sisään. Ehkä siksi kammoan vaahtoja, koska minulle tulee niistä ahtaanpaikankammo?

Putsari jätti omaan makuuni kasvot liian narskuvan puhtaan tuntuisiksi. Olin alunperin miettinytkin putsaria vain Clarisonic-iltoihin, mutta aloin miettiä, että siinäkin käytössä tämä kestää iäisyyden ja loppupeleissä haluan kasvoilleni pehmeämmän tunteen pesun jälkeen, kuin mitä tällä on tarjota. Mutta tiedättekös mitä, keksin tuotteelle erittäin hyvän, uuden käyttötarkoituksen jossa se minulla vielä toimii! Ei, siitä ei tullut suihkugeeli. Eikä taloneriste. Joko arvaatte? Jotain, missä hyvällä vaahdolla on lyömätön etulyöntiasema?

Tymäkkä ja hyvin paikallaan pysyvä, latistumaton vaahto on erittäin hyvä ominaisuus ihokarvoja sheivatessa. Höyläkin luistaa tämän alla mainiosti, sen verran liukkaan saippuaisen sheivauskokemuksen tämä tarjoaa. Vartalon iho jää sheivaamisen jälkeen pehmeän tuntuiseksi. Eihän tämä mitään virallista partavaahtoa ole, mutta hyvin lähelle niitä ominaisuuksia kuitenkin päästään. Ja missään tapauksessa tämä ei ole huono tuote, minulla se ei vaan toiminut alkuperäisessä tarkoituksessa. Mutta jos rakastat runsasta vaahtoa ja narskuvan puhdasta tunnetta kasvoilla, silloin tämä voisi olla hyvä puhdistustuote juuri sinulle! Tuotteen hinta on Bearelin verkkokaupassa 11,20 euroa, ja se on erittäin riittoisaa.

Onko tämä tuote teille tuttu? Minkä tuotteen olet viimeksi siirtänyt toisenlaiseen käyttötarkoitukseen?

27.10.2016

Luku 652-Pikameikkaus kaupungilla



Aina muutaman kerran vuodessa tulee eteen päivä, jolloin kotoa on lähdettävä niin kiireessä, että meikki jää tekemättä. Mutta entä jos silloin kuitenkin haluaisi jotain ehostusta kasvoille? Tällöin ei auta muu, kuin tehdä meikki joko julkisissa kulkuvälineissä tai ajan salliessa, jossain yleisessä vessassa tai no, ihan missä vaan pystyy meikkaamaan.

Tänään itselläni oli sellainen päivä, että herätyskellon soittaessa kukonlaulun aikaan, hyppäsin sängystä ylös, puin vaatteet päälle ja otin bussin kohti keskustaa. Myöhästyä ei saisi, sillä kävin yksityisessä labrassa mittauttamassa vitamiinitasojani. Olin jo illalla pakannut meikkipussin matkaan, sillä labran jälkeen olin sopinut treffit kaupungille ystäväni kanssa. Labrat vaativat paastoamista, joten halusin jättää kotiin mahdollisimman vähän hengailuaikaa. Parempi lähteä heti suorilta matkaan, jolloin janoa ja nälkää joutuu näkemään mahdollisimman vähän. Tosin itsellänihän melkein jo iski kiukkunälkä ja unelmoin kaikista niistä herkuista, mitä voisin labran jälkeen syödä ^_^

Saavuin lopulta paikan päälle niin hyvissä ajoin, että ehdinkin meikata ennen labraa. Mitään kovin kummoista meikkiä en tehnyt, sillä koen yhä edelleen meikkaamisen julkisissa paikoissa aavistuksen kiusallisena. Meikkipohjan ja ripsarin levitinkin vessassa, muut ei niin konkreettista ihokosketusta vaativat tuotteet sitten odotustilassa :D

Sen verran ehdin kotona tehdä esitöitä, että pyyhin kasvot misellivedellä ja levitin kasvoille Clarinsin pikakaunistajan. Olen jäänyt tuohon hyttysmyrkyltä tuoksuvaan aineeseen koukkuun, se on aivan ihanaa tavaraa! Aion tehdä siitä erikseen postauksen, mutta etukäteispelkoni tuotteen suhteen osoittautuivat turhiksi. Olen kokenut meikin pysyvän tuotteen kanssa hyvin paikoillaan ja tuote jotenkin vaan loihtii nuutuneen ilmeen pirteäksi. Suosittelen tutustumaan!

Meikkipohjana minulla oli Misshan BB-voide, tosin sävy oli 21 kuvassa olevan 23 sävyn sijasta. Minulla oli nimittäin 21 sävystä pussinäyte, kun roudaa meikkejä mukanaan kiittää mahdollisimman pieniä pakkauskokoja. 23 sävy on minulle liian tumma, enkä sitä enää illalla edes jaksanut kaivaa esille. Olin kuvitellut pakanneeni mukaan myös peitevoiteen, mutta se unohtui. Joten Missha joutui myös peitetehtäviin. Misshan BB-voide tuntuu oikein mukavalta tapaukselta, se on hyvin peittävää, mutta samalla mukavan ohutta. BB-voide ihan aavistuksen rullasi Clarinsin pikakaunistajan päällä, mutta mitään radikaalia murustumista ei tapahtunut. Ja tuotteet tuntuivat muutenkin toimivan hyvin yhteen, meikkipohjasta tuli upean valoisa ja virkeä, sekä tasainen!

Ripsiin sudin aavistuksen ripsiväriä, poskille toin eloa & Other Storiesin poskipunalla. Levitin poskipunan aavistuksen kasvoja muotoillen. Kulmat ehostin Max Factorin kulmakynän nysällä. Taidanpa joutua kulmakynäostoksille..

Huulet punasin pitkästä aikaa Bobbi Brownin huulipunalla, sävy Mod Pink. Tämä on Thaimaan tuliaisia vuodelta 2014, ja ihastuttuani klassisiin punaisiin sävyihin joutui tämä ihana pinkki sävy vähän jäähylle. Huulipunassa on kuitenkin mukava, rasvainen koostumus ja tuo sävy on raikas, marjaisia pinkki. Ehkä otankin tämän punan tehokäyttöön?

Milloin olet joutunut meikkaamaan oman mukavuusalueen ulkopuolella?

ps. Meikkikuvat otin tottakai siis kotiin päästyäni, ja enpä voinut vastustaa uuden kukkabomberini kutsua, sekin pääsi heti ylle ^_^





25.10.2016

Luku 651-Edullinen ja hyvä; L'oreal Age Perfect kasvovesi



Olen kirjoittanut varmaan monta kertaa, että kasvovesi on tuote josta en luovu. Siksi olikin kriisin paikka, kun kesälomalla kasvovesisuunnitelmani tekivät vesiperän. Minun piti ostaa reissun päältä eräs tietty, hoitolamerkin kasvovesi mutta sen hankkiminen ei ollutkaan niin helppoa. Ja kaipasin kasvovettä mukaan pakkaamani miselliveden oheen. Lopulta päädyin ostamaan paikalliselta Tokmannilta L'orealin Age Perfect sarjaan kuuluvan kasvoveden. Se vaikutti jotenkin lupaavimmalta, olen hurahtanut anti-age-tuotteisiin ja kaikki muut kasvovedet tuntuivat tämän rinnalla vähän liian tavanomaisilta. Vaaleanpunainen värikin oli niin kaunis, vaikka tiedostankin väriaineiden olevan kosmetiikassa tavallaan turhia. Tästä netistä tiedon löytäminen on oikeasti kiven alla, aloin jo epäillä, onkohan tuote täällä lopetettu..vai onko tällainen tuote niin epäseksikäs, ettei sitä pidetä esim. verkkokaupoissa myynnissä?

Mutta joka tapauksessa, minusta tuote ansaitsee edullinen ja hyvä-statuksen. Monella ei välttämättä ole varaa panostaa rahallisesti ihonhoitoon, joten tällaisia arjen sankarituotteita tarvitaan. Olen kohta käyttänyt pullon loppuun, ja harkitsen uuden ostamista. Sen verran mainio tapaus on kyseessä!

Kasvovesi sisältää CG-vitamiinia, ja sen luvataan raikastavan ihoa. Tuo L'orealin CG-vitamiini hämmensi, mutta googlettelun perusteella kyseessä on C-vitamiinin ja glukoosin yhdistelmä. Tällä on potentiaalisia antioksidanttivaikutuksia. Kokemuksesta tiedän C-vitamiinin kirkastavan ihoa.

Kun otin kasvoveden käyttöön, se alkuun kirveli ihollani. Kuitenkaan kasvoille ei tullut punoitusta tai muuta reaktiota, ei ihottumaa, ei näppylöitä. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi käyttöä niin aamuin kuin illoin, ja viikon kuluttua huomasin, ettei levityksen jälkeen enää kasvoja kirvellyt. Ilmeisesti jotain tujua kasvovedessä on? Olen kokenut kasvoveden kasvoja virkistävänä sekä se on ylläpitänyt tiettyä ihon kirkkautta. Aamuisin tällä saa raikastettua kasvot ja pyyhittyä kasvoille yön aikana kertyneet kuonat pois. Iltaisin tämä valmistelee kasvot seerumia varten, ja kasvovedet noin ylipäänsä auttavat ihon ph-tasapainon palautumisessa.

Edit// Niin ja se hinta..se pyörii n. 10 euron paikkeilla

Onko kasvovedellä väliä? Mikä on sinun kipukynnyksesi kasvovesien hinnassa?

23.10.2016

Luku 650-Minun I Love Me-messut

I love me-messut on nyt omalta osaltani käyty läpi. Kokemus oli yllättävän rankka, vaikka tänä vuonna pääsinkin kahtena päivänä messuilemaan. Viime vuonnahan olin yhtenä päivänä aivan aamusta iltamyöhään. Mutta hauskaa oli! Oli ihanaa tutustua mielenkiintoisiin, itselleni uusiin brändeihin ja ihmisiin niiden takana. Niin sydämellisiä kohtaamisia tuli koettua, että niiden avulla jaksaa syksyn harmaimman jakson! Ja aivan ihanaa oli nähdä kanssabloggaajia, varsinkin kun kaikilla oli niin iloinen mieli. Myhäilinkin itsekseni, että sain messupäivien alkuihin aivan ihanan startin, kun kumpaisenakin päivänä satuin ensiksi törmäämään Maijuun ja Tiiaan! Heillä olikin astetta jännempi kokemus takana, sillä ensimmäistä messupäivää edeltävänä yönä he olivat yöpyneet Messukeskuksessa.


Iloveme3



Tänäkin vuonna löysin itseni viettämässä eniten aikaa Luonnollisesti-puolella. En tiedä, jotenkin siellä jo se yleisfiilis on rauhallisempi verrattuna Kauneus-puoleen? Kiitin myös sitä, että olin tehnyt blogiin tärppilistat, sieltä oli helppo käydä tarkistamassa että mihin pitikään mennä, ja mistä kyseinen osasto löytyy :D

Tärpeissä listasinkin hiuspohjatutkimuksen, jota etukäteen vähän jännitin. Onneksi kuitenkin turhaan. Sain kuulla päänahkani olevan kuivan, ja osassa karvatuppeja oli jämähtänyttä talia. Hiustuotteiden olisi syystä olla sellaisia, etteivät ne muodosta kalvoa hiuspohjaan. Kalvo saattaa ehkäistä talin normaalia poistumista. Toisaalta, myös kuiva hiuspohjakin voi tehdä sen, ettei tali pääse poistumaan normaalisti eli tapahtuu sama efekti kuin mitä kasvoillakin. Eli, liian kuiva iho saa epäpuhtaudet jumittamaan ihohuokosen sisällä. Mutta mitään radikaalia ongelmaa ei sinällään ollut. Sain suositukseksi kuoria hiuspohjaa, sekä shampoo suositukseksi rasvoittuvalle hiuspohjalle tarkoitetun shampoon kun selostin, että minulla on ehkä lievää seborreaa. Koska sain ammattilaiselta suositukset, päätin ostaa hiuspohjan kuorinnan sekä suositellun shampoon. Kuorinta pohjautuu hedelmähappoihin, joten mielenkiinnolla odotan mitä nämä hiuspohjalleni tekevät! Jos ensi vuonna messuilen, niin taidanpa mennä mielenkiinnosta uudelleen hiuspohjatutkimukseen ^_^

Bona Valaren osastoa odotin etukäteen mielenkiinnolla, ja kävinkin siellä molempina päivinä. Perjantaina sain käsihoidon, lauantaina palasin ottamaan valokuvia joiden ottaminen perjantaina unohtui! Signe Seebin pakkaukset ovat niin kauniita, ja virolainen käsintehty luonnonkosmetiikka kuulostaa ehdottomasti tutustumisen arvoiselta, varsinkin kun hinnat ovat mielestäni todella edulliset. Käsihoidon jälkeen kädet jäivät niin pehmeiksi, että päädyinkin ostamaan hoidossa käytetyn kuorinnan. Osastolla tunnelma oli lämmin, ja jäinkin sinne suustani kiinni pitkäksi aikaa ^_^

Iloveme17
Iloveme13-2



Beauty Gardenin ja Bohon osasto oli myös visuaalisesti niin kaunis! Kiinnostuin Beauty Gardenista toden teolla, sarja on siis ranskalainen, uusi luonnonkosmetiikkasarja hoitolamerkki Sothykselta. Tuotteiden raaka-aineet kasvatetaan Ranskassa omalla maatilalla, ja tuotteiden kiertokulku pohjautuu satokausiajatteluun. Kun esim. kurpitsasato on kypsä, silloin tehdään kurpitsanaamiota. Goodiebagista löytyikin kyseinen naamio, joten se päätyykin testattavaksi!

Iloveme9


Zuiin piste kuuluukin joka vuotisiin käyntikohteisiini, ja täältä hyödynsin ilmaisen huulimeikin. Päädyinkin lopulta ostamaan huulimeikissä käytetyn sävyn, minkäs huulipunanainen mieliteoilleen mahtaa ^_^ Huulipunat olikin messuilla tarjouksessa, hintaan 15 euroa.


Iloveme4


Jolien ja Mia Höydön osasto oli ihanaa kukkaterapiaa harmaan lokakuun keskellä, ja aivan varmasti yksi messujen ihastelluimpia osastoja!

Iloveme2



House Of Organicsin osastolta löytyi vaikka ja mitä ihania uutuuksia, esim. nämä Evolven tuotteiden pakkausdesign ihastutti, ja merkin kosteuttava seerumi kuulostaa kokeilemisen arvoiselta! Myynnissä oli myös uutena merkkinä Avril, jolta päädyin ostamaan luomivärisetin.


Iloveme7



Eräs messujen mielenkiintoisimmista merkeistä oli ehdottomasti Pinks Boutique, joka on Suomen markkinoilla uusi, englantilainen luksusluonnonkosmetiikkabrändi. Merkillä on Soil Associaton sertifikaati. Sarja on ollut Miss Suomi-kilpailijoilla käytössä, ja lauantaina messuilla olikin mahdollista tavata hallitseva Miss Suomi, Shirly Karvinen. Shirly paljastui ihastuttavaksi nuoreksi naiseksi, jonka kanssa oli rento jutella. Shirly oli ihastunut sarjaan niin, että päätti jatkaa yhteistyötä missikiertueen jälkeen ja kysyessäni millaisen eron hän on huomannut ihossaan sarjaan siirryttyään, hän sanoi ihon olevan kaikin puolin parempi. Ihon sävy on tasaisempi, ja sarja on sopinut hänen herkälle iholleen hyvin. Aion kirjoitella sarjasta vähän enemmänkin, sillä olin itseasiassa perjantaina sarjan tiimoilta kasvohoidossa. Kokemus ansaitsee enemmän kuin muutaman rivin, joten palaan tähän vielä myöhemmin! Sain myös lauantaina käsille hieronnan ja tämän jälkeen yritän kyllä jatkossa huolehtia, etteivät kämmenen lihakset nyt menisi niin jumiin, kuin mitä ne nyt olivat..Pinks Boutiqueta voi ostaa Cosmetiquen verkkokaupasta.


Iloveme30
Iloveme31



Lauantaina ovet avautuivat myös ammattilaispuolelle, juttelinkin pitkän tovin sympaattisen Ulla Grace-merkin edustajien kanssa. Olin kuvitellut sarjan olevan myös pitkät perinteet omaava, mutta Ulla Grace nimellä tuotteet on lanseerattu vasta viime keväänä! Ei siis ihmekään, että kuulin merkistä ensimmäisen kerran vasta viime keväänä. Tosin, sarjan perustajalla Ulla-Maija Gracella ( käy lukemassa lisää merkin kotisivuilta! ) on pitkä kokemus aromaterapiasta ja hän on tuonut aromaterapian pohjoismaihin 1990-luvun alkupuolella.  Sarjalta löytyykin neljä eri linjaa, joista kasvotuotteille oli oma Beauty-linja, ja esim. fibromyalgiasta kärsivät voivat saada apua Pharma-linjasta. Itseasiassa sarjan aiemmalla nimellä on löytynyt vastaava tuote jo 20 vuotta sitten, ihastelin uraa uurtavaa suhtautumista, sillä esim. itse olen kuullut kyseisestä sairaudesta vasta n. kolme, neljä vuotta sitten? Tälläkin sarjalla on Soil Associaton sertifikaati, joka siis ansaitaan, sitä ei voi pelkällä rahalla ostaa! Sarjaa myydään Sokoksilla.


Iloveme28


EkoPharmalla oli iso osasto ja oikeasti hämmennyin tuotevalikoiman laajuudesta. Suomalaiselta luonnonkosmetiikkamerkiltä löytyi kattava valikoima erilaisia ihonhoitotuotteita, mutta myös hiustuotteiden laajuus yllätti. Kuvaan päätyi suloinen norppa ja lastensarja Ompun käsienpesugeeli. Miksi se ei toimisi myös aikuisilla? ^_^


Iloveme26


Messujen lauantain jännä-momentti oli ehdottomasti verensokerin mittauttaminen Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistyksen pisteellä. Kun minun vuoroni tuli, aloin panikoida, pistin silmät kiinni ja olin kauhuissani. Tilanne meni lopulta niin, että näytteenottaja rauhoitteli, pyysi avaamaan silmät ja katsomaan kauas horisonttiin. Taisipa joku jonossa olija tarjota pitämään kädestäni kiinni :D Näyte saatiin kuitenkin otettua, vaikka sormenpäihini olikin jo noussut tuskanhiki. Ja jee, ihan normaalit lukemat sain! Tosin oma stressini sai näytteenottajallenikin lopulta tuskanhien, mutta niinhän se on, ihmiset aistivat toisiensa tunteita ja alkavat myötäelämään. Mutta kyllä, verinäytteiden ottaminen on minulle aina kauhistuksen paikka, ja stressaava tilanne. Ei ole ensimmäinen kerta, kun näytteenottaja pyytää avaamaan silmät! Toistaiseksi en kuitenkaan ole vielä tilanteessa pyörtynyt. Mutta ilmeisesti juurikin siksi silmien halutaan olevan auki, jolloin olotilan vaihtuminen huomataan ajoissa.

Kävittekö messuilla? Mitä teille jäi erityisesti messuilta mieleen?

20.10.2016

Luku 649-Luonnolliset tärpit I love me-messuille!

Huh, enää yksi yö ja sitten messuhumu alkaa! Lupailin pikaisesti vielä vinkkailla Luonnollisesti-puolen tärpit, vähän viime tinkaan meni, kun tänäänkin töissä venähti ja kävimme kipaisemassa töideni jälkeen illalla kotiimme käytetyn kuivaurummun, ja jouduin vielä vatupassin lukijaksi. Sinällään hyvin orpo olo, kun en yksinkertaisesti ehdi lukea muiden blogeja ja muiden vinkkauksia, mutta ehkä huomenna illalla sitten! Nyt elämässäni on vain niin kiireistä, mutta tiedän kyllä sen kiireen vielä helpottavan. Toivon mukaan ei kuitenkaan vatsahaavaan, haha! No, mutta nyt niihin tärppeihin.


Viime vuonna messuilta ostinkin merkin pihkavoiteen, ja olen sen vasta hiljattain korkannut. Mutta en voi olla ylistämättä upeaa pakkausdesignia, näissä kyllä sielu ja silmä lepää! Juuri hiljattain postasinkin Aamumaan upeista, luonnosta ja eläimistä inspiraation saaneista saippuoista ja Abies-Organics on itseasiassa saman henkilön toinen sarja. 


Argital ei tainnutkaan viime vuonna messuilla olla? Mutta kyseessä on siis luonnonkosmetiikan grand old merkki Italiasta! Argitalilla on paljon saveen pohjautua tuotteita, ja olen tykännyt sarjan herkälle iholle suunnatusta linjasta. 



Epäpuhtaudet ovat omalta osaltani lähes menneen talven lumia, mutta eipä tällainen täsmätuote olisi pahitteeksi. TwistBe on suhteellisen uusi tulokas luonnonkosmetiikkakauppojen rintamalla, merkiltä löytyy niin kivijalka- kuin verkkokauppakin. Osastolta saa myös mm. ihonhoitokonsultaatiota, sillä TwistBen perustajat ovat opiskelleet ihon toksitologiaa ja kosmetiikan valmistusta. 



Uu, uutta suomalaista luonnonkosmetiikkaa! Tämä täytyy mielenkiinnosta käydä katsomassa. En tiedä, millaiset pakkaukset tai merkki noin ylipäänsä muutenkaan on, mutta kuvan perusteella minulla on erittäin hyvät fiilikset. Rauhallinen ja moderni tunnelma antavat lupauksen jostain kauniista.


Farfalla on minulle vain nimenä tuttu, mutta olen miettinyt mm. sarjan hiustuotteisiin panostamista. Kuten edellisessä listauksessa kirjoitinkin, uudelle ihoöljylle olisi tilausta, joten tämäkin voisi olla varteen otettava vaihtoehto.



Laveralla onkin messuilla todella hurja tarjous. Tätä minä sanon hyväksi tarjoukseksi! Äitini mielestä messuilla on aina hinnoissa messulisä, olisikin hauska nähdä äitini reaktio tällaiseen päinvastaiseen hinnoitteluun! 



Kivvi vaikuttaa supersympaattiselta sarjalta, jota olen halunnut kokeilla. Täytyy siis ehdottomasti käydä osastolla katsomassa, mitä kaikkia tuotteita sarjalta oikein löytyykään!


KÄSÄMÄ, onpas jotenkin kivan kuuloinen merkki! Vaikka en tarvitsisi yhtään kasvonaamiota, on mottoni, että kyllä aina yhdelle naamiolle tilaa löytyy ( tai sitten ei..toivon mukaan mieheni ei tätä lue, haha! ).


Bona Valaren osasto on myös se, mitä erityisesti odotan Luonnollisesti-puolelta! Signe Seebidin tuotteet on pakattu ehkä sympaattisimpiin pakkauksiin ikinä, ja tuotteet tottakai vaikuttavat noin muutenkin ihastuttavilta ja tutustumisen arvoisilta.




Halusin nostaa tärppilistalleni vielä yhden, suomalaisen luonnonkosmetiikan uranuurtajasarjan, eli Marja Entrichin. Kun olin lukiossa, oli merkki kova sana. Itse valitettavasti vain haaveilin sarjasta, enkä ole muuten koskaan kokeillut yhtään mitään sarjalta. Mutta sarja kuulostaa mielenkiintoiselta, tiedättekös vähän sellaiselta kivijalalta kaikkien uusien sarjojen keskellä.

Tällaiset olivat Luonnollisesti-puolen tärppini. Suuntaankin heti huomenna messuille ja tiedättekös, minua jännittää sillä olen menossa kasvohoitoon! Huomenna kannattaakin seurata Instaani, sillä tulen varmasti jakamaan tunnelmia sitä kautta :) Nyt suihkun kautta nukkumaan, nähdään kenties huomenna messuilla!

19.10.2016

Luku 648-I love me-messuille tärppejä!

Kolme, tai siis kaksi yötä I love me-messuihin on, ja on aika katsastaa omia tärppejäni messuille. Nämä on siis valittu ihan fiilispohjalta, kun eräänä päivänä kävin tutkimassa etukäteen näytteilleasettajia ja tarjouksia. Ajatus olisi vielä erikseen postailla Luonnollisesti-alueen tärpit, jos siis suinkin ehdin!

 




Viime vuonna kävin jännittämässä, kuka sai sen vuoden Kauneuspilkku-tunnustuksen! Kauneuspilkku myönnettiin mm. luomumeikkisarjalla Zuiille, kukahan sen mahtaa tänä vuonna saada?




Pinnittömiin kampauksiin kaipaisin kyllä inspiraatiota. Tai, kampauksiin ylipäänsä, haha! Otaksun kampauksissa käytettävän Invisibobbleja, niitä nano-versioita. Ostinkin niitä kesällä Tuurista ja täytyy sanoa, että signature tyylissäni olen kokenut nanot todella toimiviksi. Mutta uusia ideoita kyllä pääni menoksi kaipaan!



Sanoiko joku retinoli? Tuo taikasana saa pääni kääntymään, varsinkin kun Medik8 on sarjana hyvin mielenkiintoisen kuuloinen! Voin myös kuvitella, että Yliopiston Apteekin Ego-kosmetiikkakauppa on noin muutenkin hyvin edustettuna messuilla. Olen kerran vieraillut Jumbon liikkeessä ja se oli kyllä sellainen kosmetiikkataivas, jossa yhdistyi apteekkikosmetiikka, selektiivinen ja semiselektiivinen kosmetiikka.


Messuilta kannattaa hyödyntää myös kaikki mahdollisuudet tuotekokeiluihin. Mikäpä olisi kivempaa, kuin saada meikki kestämään koko pitkän päivän tohinat, kun Mehronin pisteellä saa meikkiin kiinnityksen-otaksuen meikinkiinnityssuihkeella! Mehron onkin itselleni uusi merkki, tai nimeltä olen sen aiemmin tiennyt. 



Ja mikäpä olisi sen ihanempaa, kuin saada kauneusmessuilla pikaehostus? Dermosil on jäänyt itselleni vähän etäiseksi, mutta taidan ihan uteliaisuutta poiketa paikalla. Tai no, jonotilanteesta riippuen, haha!




Viime vuonna ProCarella oli upea, iso osasto ja hyviä tarjouksia. Tänä vuonna aion ehdottomasti katsastaa Phyton, myös Lierac kannattaa katsastaa sillä silmällä!





Tänä vuonna messuilla on mukana myös Jolie, tuo helsinkiläinen luonnonkosmetiikan myymälä-hoitolasensaatio! Jolien osastolla oli mm. arvonta Jolie Boxeista, ja monia muitakin kivoja tarjouksia mutta itse kiinnostuin Jolien maahantuoman Pain ruusunmarjaöljystä. Uudelle kasvoöljylle olisikin tilausta, kun toinen suosikeistani meni pilalle. Olisin etukäteen odotatnut Jolien löytyvän Luonnollisesti-alueelta, mutta ehkä profiloituminen Kauneus-alueelle on hyvin taktinen veto?



Kävin viime vuoden säännöllisesti hierojalla, mutta nykyään olen ollut huono ihminen, ja ajanvaraaminen on jäänyt. Ehkä hyödynnänkin messuilla pienen mahdollisuuden niska-hartiaseutuni eheyttämiseen!




Ja MUFE! Voi että, toivon että merkiltä olisi tuotteita myynnissä. Ainakin pikameikkiin pääsee maksua vastaan, ajanvarauksella.





Kauneusmessuilta on kiva bongailla uusia merkkejä. RENEW vaikuttaa ainakin esittelyn perusteella tutustumisen arvoiselta, huomasin myös osastolla tehtävän ilmaisia kasvohoitoja!



Face Helsingin osastolta käyn varmaankin tekemässä tuttuun tapaan Davines ostoksia. Myös Zjajan tuotteet kannattaa katsastaa, samoin Kentin hiusharjat! Osastolla on yleensä ollut todella hyvät tarjoukset.



Vaikka olenkin huulipunanaisia henkeen ja vereen, otan innostuneena vastaan kaikki uudet vinkit huulipunan suhteen. Huulipunakoulun penkille istuminen siis tuntuu äkkiseltään hyvältä idealta, toivon mukaan en jää luokalle, haha!






Yhhyy, äkkiseltään hiuspohja-analyysi kuulostaa karmivalta ja ällöltä. Rehellisesti sanottuna en tiedä, haluanko nähdä millainen elämä hiuspohjassani oikein on. Toisaalta, tämän ansiosta voisin saada vastauksen muutamiin kysymyksiin, liittyen ongelmalliseen hiuspohjaan. Ehkä kuitenkin uskaltaudun!

Millaisia tärppejä teillä on messuille?

Kuvat Messukeskuksen sivuilta

17.10.2016

Luku 647-Chanel ja ihana huulipuna

Chanel3


Lukijoille on varmaan selvää, että olen huulipunanaisia. Huuliltani löytyykin lähes joka päivä huulipunaa-laiskoina päivinä vähintään värillistä huulivoidetta. Huulipuna antaa kasvoille ryhtiä, ilmettä ja saa suun näyttämään skarpilta. Huulipunaan jää yksinkertaisesti koukkuun! Minulta löytyy huulipunia lähes joka lähtöön, joten siksi onkin ihme, että ostin vasta hiljattain ensimmäisen huulipunani Chanelilta. Satuin piipahtamaan Jumbon Emotionissa ja pöllähdin selektiivisen kosmetiikan alepöydän äärelle. Ja siellä se oli! Kympin Chanel, huhhuh! Päädyin tarkistamaan sävyn ja totesin sen olevan niin minua, joten ostopäätös oli sinetöity. Minä kun pyrin siihen, että megatarjoushinnasta huolimatta tuotteella täytyy olla jonkinmoinen perustelu sen ostopäätökselle. Siis etten ostaisi alehintaisia seletuotteita vain alehinnan takia.

Chanel4
Chanel6


Chanelilla on useampi huulipunalaatu, joista ostamani puna on Rouge Allure. Puna tulee minimalistisessa, mutta erittäin chic-henkisessä pakkauksessa. Pakkaus oli eräänlainen blonditesti ^_^ Onneksi pahvipakkauksessa oli avausohje, muuten varmaan vieläkin hokisin " Chanel, avaudu!". Mutta siis, pakkauksen päässä olevaa kultaista päätyä painetaan sisään, jolloin pääty pompahtaa ulos niin, että itse huulipunan voi vetää ulos mustasta kuoresta.



Ostamani sävy on niin upea, aistillinen ja seksikäs punainen, että oksat pois! Sävy on 99 pirate ja minulle tämä on hyvin klassinen punainen. Puna taittaa aavistuksen siniseen, eli se on kylmä ja sehän sopii minulle. Koen kylmät sävyt raikastavina, vaikka olenkin väritykseltäni enemmän kallellaan lämpimään. Punan koostumus on upea, satiinimainen ja se levittyy huulille helposti. Koostumus on mielestäni modernin ohut, tämä sävy ainakin kestää kerrostamisen!

ChanelLips6
 

Huulipunan kestävyys on ok, syömisen jälkeen sitä on syytä lisäillä. Huulipuna myös kuluu suhteellisen kauniisti pois, eikä se rohduta huulia, päinvastoin koostumus tuntuu jopa huulia hellivältä. Itselläni puna karkaa juonteisiin hyvin minimaalisesti, lähinnä huomaan asian illalla ja silloin, kun olen lisäillyt punaa päivän mittaan useamman kerran. Huulipunien kohdalla kyllä helposti huomaa hinnan ja laadun korreloivan toisiaan. Chanelin punan normaalihintahan on sellainen n. 44 euroa. En tiedä, raaskisinko ihan täysihintaisena tätä ostaa, mutta kyllä tämä huulipuna kurvasi omassa kokoelmassani ihan top 3-joukkoon. Ja veikkaan, ettei tämä todellakaan tule jäämään viimeiseksi Chanel-huulipunakseni!

Seuraa blogia Facebookisssa, Bloglovinissa, Instassa