Pages



31.8.2011

Luku 132.

27.81copy

27.82copy

27.88copy

27.83copy


Pitkästä aikaa jotain itse ommeltua, musta mekko maailman ihanimman tuntuisesta kankaasta. Myönnetään, mekko on törkeä kopio Whyredin Marblié mekosta, mutta mitäs menivät myymään mekon loppuun! Tosin, mekko taisi olla myytynä loppuun haluamassani värissä jo silloin, kun siihen ensimmäisen kerran silmäni iskin. Ei siis auttanut muu, kuin nöyrtyä, etsiä sopiva kangas, ommella proto ja saada etukäteen tuskan hiki otsalle, istutettua hihaa miettiessä.

Loppujen lopuksi kaikki sujui kuten ommellessa pitääkin, palaset loksahtivat paikoilleen lähes itsestään! Eniten, niiden istutettujen hihojen lisäksi itseäni mietitytti kangas, mutta onneksi seitsemän vuoden ompelukokemus on auttanut ymmärtämään, mikä kangas toimii missäkin vaatteessa ja missä taas ei.

Lauantaina uskaltauduin liikenteeseen paljain säärin, tosin öisellä kotimatkalla kiskoin jalkojani lämmittämään ylipolvensukat. Mutta syksyllä aion naittaa mekon harmaiden villasukkahousujen ja pitkävartisten prätkäsaappaiden kanssa, kietoutuen upottavaan villatakkiin ja yli-isoon villahuiviin. Päähän tietysti myssy, lämpimimpinä syyspäivinä voisin uskaltautua korvaamaan sukkahousut harmailla, villaisilla ylipolvensukilla-lieneekö siis aika rohkaistua ja kaivella kudinpuikot esiin luottaen siihen, että kyllä se kantapää löytyy selkärangasta ja palmikkoneule per..on helppo oppia?

29.8.2011

Luku 131.

26.86copy

26.81copy

27.811copy

27.812copy

27.810copy

27.89copy


Viikonloppuna alkoi vuoden odotetuin juttu, nimittäin kesälomani! No jos nyt oikein rehellisiä ollaan, termi kesäloma on ehkä aavistuksen hämäävä, paremminkin voisi puhua syyslomasta. Mutta loma mikä loma, pääasia että kalenteri on täysin tyhjä kaikista velvollisuuksista!

Mutta sain silti palan kesää lomani alkuun, kiitos nurkan takaa yllättämään päässeen intiaanikesän. Perjantaina houkuttelin ystäväni mukaan Taiteiden yöhön. Vaikka olen asunut jo reilun viisi vuotta pääkaupunkiseudulla, oli kyseessä ensimmäinen Taiteiden yöni! Kuulostaa uskomattomalta, mutta niin se vain on. Aiemmat vuodet olen joko ollut toisaalla muilla mailla tai sitten seuraavan päivän velvollisuuksien painaessa päälle olen suosiolla jättänyt riennot muille.

Tosin, Taiteiden yö taisi enemmänkin olla meidän kohdalla syöminkien ja juominkien yö. Loimme kyllä hyvän sotasuunnitelman terassilla, mutta loppujen lopuksi se taisi olla pohjattomat mahamme, mitkä päättivät menosuunnan. Ja ehkä vähän sydämemme, mikä onkaan parempaa kuin parantaa maailmaa ystävien kesken kuin istua ystävien kanssa tuppisuuna kuuntelemassa jotain taide-esitystä!

Lauantaina taaseen houkuttelin elämänkumppanini maailman parhaimmille hamppareille viehättävään lähipubiin remppasiivouksen päätteeksi. Tulimme huomanneeksi, että pubi oli saanut oman nimikkoeläimen, joku lähitalojen kissoista oli terasilla kuin kotonaan-ja osoittautui varsinaiseksi linssiluteeksi ( vaikka näyttääkin toisessa kuvassa ilkeältä, silmät päästä raatelevalta suloisuudelta) ja asiakkaiden iloksi. Seuravana päivänä olikin sangen mukavaa aloittaa huonekalujen siirtäminen, onneksi olimme kaukaa viisaita ja jätimme alunperin matkajuomaksi kaavaillun kuoharipullon jääkaappiin odottamaan parempia aikoja, ehkä sen vuoro on remontin valmistumisen jälkeen!

24.8.2011

Luku 130.

24.810copy

24.812copy

24.87copy


Eräänä iltana kameran jalusta sanoi sopimuksensa irti, onneksi kamera selvisi ehjin kuorin ja sisälmyksin kyseisestä rytäkästä. Vakiokuvaajanikin on aloittanut kiireisen arjen, näistä syistä saatte ihastella kliseisiä peilin kautta otettuja asukuvia. Luulin järjestäneeni taustan romut näkymättömiin, mutta ei minusta näemmä saa kuvausympäristön stailaajaa sitten niin millään ( ja puolustukseksi ( tai, ei minun tarvitse puolustella, tämä ei ole sellainen anteeksipyytelevä älkää nyt vaan kiinnittäkö sotkuihin mitään huomiota tai jos kiinnititte niin älkää tuomitko tai pitäkö epäsiistinä possuna tyylinen lausahdus, vaan ihan realistinen toteamus, että näin asia nyt on ), meillä alkaa ensi viikolla remontti, jota edeltää viikonloppuinen suursiivous, sitä ennen ei hirveästi viitsi asuntoa siivota, vaikka toki silloin itse viikonlopun urakka ei välttämättä olisi niin iso..).

Mutta jokatapauksessa, yllä maailman cooleimpia pieniä kukkia mekon muodossa. Mekko on itse tehty, puuvillapopliiniin on ihana kietoutua. Rakastan, kuinka neulenuttu ja maailman mukavimmat nilkkurit loihtivat asusta vanhahtavan, modernilla otteella tietysti. Mieluiten vielä painelisin menemään ilman leggingsejä, myssyä ja neulenuttuja, varsinkin kun intiaanikesä on ihan nurkan takana, mutta minkäs teet-en halua ottaa flunssasta uusintaerää kun olen vihdoin ja viimein ottamassa voiton ensimmäisestä erästä!

22.8.2011

Luku 129.

















Voihan Whyred, mitä olet minulle tehnyt! Olen ollut ihastunut merkkiin vasta parin vuoden ajan, mutta viaton ihastuminen on alkanut muuttua pakkomielteiseksi rakkaudeksi-siis juurikin sellaiseksi, joka valvottaa yöt ja laittaa päivisin kirjoittamaan kiihkeitä rakkauskirjeitä, tirkistelemään ja seuraamaan pienen välimatkan päästä rakkauden kohdetta-tietysti syvään huokaillen ja haaveillen yhteisistä tulevista hetkistä.

Mutta en vain voi mitään, merkin mekot ja oikeastaan ihan kaikki muukin on vain jumalaista, rakastan designista huokuvaa pop-kulttuurin tiukkaa mutta samalla rentoa otetta mutta yhtälailla sitä, kuinka ajatonta merkin suunnittelijoiden kynän jälki on ollutkaan-mielestäni muoti on onnistunut silloin, kun vaatteen voi pukea ylleen niin vuonna 2005, 2011 tai 2025. Mielestäni Whyred onnistuu siinä. Pukisin, ehdottomasti.

Kuvat ovat Whyredin nettisivuilta, pakkomielteisestä rakkaudestani huolimatta en ole vielä saanut lähestymiskieltoa nettisivuille, vaikka niin tapahtuisi, jos Whyred olisi ihminen, ei vaatemerkki.

20.8.2011

Luku 128.

Koska bloggaajaa on kohdannut katala, paha kesäflunssa, jonka ansiosta koko viikko on mennyt enemmän ja vähemmän pipariksi sohvan syövereissä niiskuttaen ja ihmetellen, kuka mokoma on juottanut bloggaajalle ammoniakkia. Tästä johtuen bloggaaja on suosiolla jättänyt haastavat kirjoitustehtävät muihin, terveempiin päiviin, mutta jossain vaiheessa hän ei voi itselleen mitään, jos edes muutama musiikkihaasteen kohta akuuttiin näppäimistön kaipuuseen!

Seuraavaksi siis musiikkihaasteen kolmanneksi ja toiseksi viimeisimmät kohdat, kappale joka saa tuntemaan syyllisyyttä sekä kappale lapsuusajoilta. Varmaan arvaatte, kumpi on kumpi, kun kyseessä ovat The Jesus And Mary Chainin Snakedriver sekä Irwinin Rentun Ruusu. Ei sillä, minusta olisi näin jälkikäteen ajateltuna ollut ihanaa, jos äitini tai isäni olisi soittanut minulle ollessani pieni piltti, The Jesus And Mary Chainia. Mutta minä se vaan tykkäilin Irwinistä ja kappaleista, joissa laulettiin ruusuista, toinen lapsuusvuosien suosikkibiisi kun oli miljoona ruusua!

Onneksi, onneksi olen löytänyt The Jesus And Mary Chainin myöhemmiten oma-aloitteisesti, meillä se menee itseasiassa niin päin, että lapsi on tartuttanut äidilleen sellaisia musiikki-ihastuksia, joita ei ihan joka mutsi kuuntele, toki ilman äidin paloa olisi moni mainioa yhtye ja artisti jäänyt itseltäni pimentoon!

Mutta JAMC:n Snakedriver ja kappale, joka saa minut tuntemaan syyllisyyttä, liittyy läheisesti The Crow elokuvan soundtrackiin ja soundtrackin ostamisen ajankohtaan ja poikaan, joka tykkäsi minusta enemmän kuin minä pojasta. Silloisessa kuudentoista vuoden kypsässä iässä tiesin ainoastaan sen, että haluan olla vapaa kuin taivaan lintu, enkä sitoutua mihinkään, joka olisi saattanut vaikeuttaa maailmalle liihottamista. Tämä tietysti teki kipeää, mutta onneksi vain hetken-aika parantaa haavat ja kultaa muistot.






14.8.2011

Luku 127.

lovi22copy

lovi4copy

lovi5copy

lovi6copy

lovi7copy

lovi8copy

lovi9copy

lovi11copy

lovi10copy

lovi12copy

lovi13copy

lovi14copy

lovi15copy

lovi17copy

lovi18copy

lovi19copy

lovi21copy


Viime viikonloppuinen kesäretki Loviisaan piti sisällään aamupalapikniköintiä Svartholman linnakkeen aurinkoisilla kallioilla, seikkailua linnakkeen maastossa joka voisi olla kuin suoraan Ivana Helsingin muotikuvauksista, vesibusseilua ja ihmettelyä kuinka kauan vesibussin kymmenen minuutin matka voikaan olla ( siihen saimme vastauksen, neljäkymmentäviisiminuuttia, enää en luota elämänkumppanin merimatkan kestämisarviointeihin, vaikka takana onkin ura rannikkotykistössä), ydinvoimalan bongailua, neljänkymmenenviidenminuutin kirppiskierroksen joka olisi sen sijaan saanut olla tuplasti pidempi ( kirppikselle jäi ties mitä aarteita!), sateessa kävelyä ja uneliaan kaupungin ihastelua ( uskomme vakaasti paikkakunnalta löytyvän poliisilaitoksen sijaan Sherlock Holmesmaisen etsivätoimiston, katsokaa nyt tuota mainoslyhtyä!), äärettömän hyvää ruokaa Bella Loviisa ravintolassa ( söin ehkä elämäni parhaimman ravintola-aterian!), ja yleistä riemukasta menoa. Tietysti mitä parhaimmassa seurassa, johon lukeutui mm. Norsis!


10.8.2011

Luku 126.

30.0710copy

30.078copy

30.079copy

30.0711copy

30.077copy


Jos otsikoisoin toisenlaisella tavalla, tämän luvun nimeksi tulisi todennäköisesti päiväni puputyttönä. Tai vaihtoehtoisesti päiväni joulukuusena. Tai varo, näin yliasustat itsesi sukujuhliin!

Eräänä kauniina heinäkuisena viikonloppuna juhlittiin mummuni 90-vuotissynttäreitä lapsuudenkodissani. Juhlia varten ompelin kauniista libertykuosisesta puuvillakankaasta mekon, voi kuinka rakastankaan mekon kuosia! Se on täynnä pieniä sieviä kukkia, jotka vievät ajatukset 40-luvulle-juuri siitä syystä hyväksyin kukkakankaan omakseni. Vaikka se on sievä, ei se ole sitä liian makealla tavalla, vaan tavallaan surullisesti-mieleen kun tulee sota-aika. Tällaiseen mekkoon* itse päivänsankari olisi saattanut pukeutua lähtiessään tansseihin päästyään rintamalta kotilomalle.

Juhlia varten ompelin myös Minni Korvat, ajattelin niiden sopivan mekon kanssa sekä juhlan luonteeseen juuri passelisti. Äitini ja tätini ihastuivat korviin ja nyökyttelivät kanssani, eivät ne ole liian överit. Niinpä juhla-aamuna puin mekon ylleni, kiskoin korvat paikoilleen, sujautin ranteeseen rannekorun, pakkasin oleelliset asiat pieneen laukkuun ja hyppäsin puukenkiini.

Mutta näin jälkikäteen, kuvia katsoessani minulla on asusta vähän ristiriitainen olo. Siinä on, noh, jotain liikaa. Rannekoru, kenties? Mutta toisaalta, rannekoru sopii kenkiin, ovatko muut asusteet sitten liian tummia?

Toisaalta, tällaisen asian jälkikäteen miettiminen on aikalailla turhaa. Mitä siitä, jos joskus asuvalinnat eivät mene omasta mielestä nappiin, pääasia että itse päivän aikana viihdyin kuteissani! Ja ehkä ensi kerralla muistan, että asustekammoisen on parempi pysyä lestissään-silloin ei ainakaan omasta mielestään voi mennä pieleen.

*Tiedän, ettei mekko malliltaan ole 40-lukua jo helman pituutensa puolesta, mutta jotain sen ajan henkeä siinä on kuitenkin piirun verran.